Kuluttaja kuluttaa, mutta miten hän harkitsee?

Sanna Lindgren, projektityöntekijä; Kari Lilja, TkT, Erikoistutkija; Sirpa Sandelin, TkT, Yliopettaja

Lastenkasvatus, kuten moni muukin perheiden arkeen liittyvä asia, on muuttunut välineurheiluksi. Siltä se ainakin tuntuu, kun katselee niitä kaikkia elämää helpottavia tavaroita ja laitteita, joita perheet lapsilleen hankkivat, ja joita on myös itse tullut vuosien saatossa hankittua kahden lapsen vanhempana. Vauvalle ostettu kävelytuki ei ollutkaan taaperolle mieleinen, hyllyt notkuvat pelejä ja kaikenkarvaisia leluja. Ulkovarastossa on skoottia, fillaria ja hokkarit, joilla on luisteltu kerran. Niin ja ne laskettelusukset, joita piti käyttää sillä peruuntuneella Lapin reissulla. Tavaroiden lisäksi tarvitaan vaatteita, jotka kuluvat uskomatonta vauhtia, ainakin omien viisi- ja kymmenvuotiaiden lasten käytössä. Viikko sitten ostetuissa housuissa on jo reikä polvessa. Vaatteista ei haluta maksaa isoja hintoja, koska ne joka tapauksessa hajoavat hetkessä. Halvat vaatteet tuotetaan mahdollisesti arveluttavissa olosuhteissa, eikä tuotannon elinkaari aina kestä tarkastelua päivänvalossa.

Mitä varten me kulutamme? Kuva by DarkWorkX from Pixabay

Ilmastonmuutos ravistelee

Älä ole onneton, sulla kaikki nykyajan ihmeet on… kuva by OpenClipart-Vectors from Pixabay

Tähän todellisuuteen ovat useat kuluttajat jo heränneet. Näinä päivinä puhutaan paljon kestävästä kehityksestä, ilmastonmuutoksesta, hiilijalanjäljestä ja monista muista termeistä ja teemoista, jotka liittyvät ympäristön suojeluun, maapallon ja ilmaston tilaan. Monet tiedostavat jo, miten tavaroiden kulutus ja kertakäyttö-kulttuuri vaikuttavat ympäristöömme. Huomaako tätä silti monenkaan kotitalouden tavallisessa arjessa? Tuskin suuresti, sillä tänäkin vuonna Suomen ylikulutuspäivää vietettiin jo huhtikuun alussa. Tämä tarkoittaa siis sitä, että jos kaikki kuluttaisivat kuten suomalaiset, tarvitsisimme lähes neljän maapallon resurssit ja luonnonvarat. Hyvänä vertailukohteena kiinalaiset, jotka saavuttivat oman ylikulutuspäivänsä noin kaksi kuukautta
myöhemmin. Maailman ylikulutuspäivää vietettiin
tänä vuonna 22. elokuuta.

Kiinaa ja muita Aasian maita on usein tarjottu keskusteluissa syylliseksi siihen, että maailman ympäristön tila on kulkemassa kiihtyvää tahtia kohti huonompaa. Kuitenkin nämä syyllistäjät unohtavat, että esimerkiksi Kiina on maailman suurimpia tuottajamaita. Kiinassa tuprutetaan paljon myös, jotta me, kyllä, me suomalaiset, eurooppalaiset, länsimaalaiset, voisimme kuluttaa. Finnwatchin Hiilenmustia alihankintaketjuja -raportissa avataan erästä SYKEn tekemää tutkimusta, jonka mukaan on arvioitu, että Suomen hiilijalanjälki on kolmanneksen suurempi kuin virallisissa tilastoissa ilmoitetut, Suomen alueella syntyneet päästöt. Suomalaisten yritysten toiminta ja oma kulutuksemme on siis osasyy siihen, että Kiinassa ja muissa Aasian maissa lisätään fossiilista energiantuotantoa. Yritysten tulisikin tehdä tuotantoketjustaan ja toiminnastaan läpinäkyvää ja pyrkiä siihen, että tuotantoketjun alusta lähtien tuotteet olisivat vastuullisesti tuotettuja, jotta meillä kuluttajina olisi mahdollisuus valita. Kuluttajien pitäisi myös vaatia vastuullisemmin tuotettuja tuotteita.

Järkevää kuluttamista kaivataan

Mitataanpa jälki…Kuva by OpenClipart-Vectors from Pixabay

Hyvä ja ensisijainen keino vaikuttaa ympäristöön ja pienentää hiilijalanjälkeä on kulutuksen vähentäminen ja erityisesti sen järkeistäminen. Kuluttajien tulisi miettiä tarkemmin, mitä he oikeasti tarvitsevat. Minkälaisia tuotteita on välttämätöntä omistaa itse? Minkälaisten tuotteiden tai välineiden kohdalla voisi ajatella yhteiskäyttöä ystävien, taloyhtiön tai vaikka naapuruston kesken? Mitkä olisivat ne tuotteet ja tavarat, joita on järkevämpää vuokrata tai lainata? Pitäisikö meidän lähteä siitä, että lopetettaisiin kuluttaja-termin käyttö? Kuluttajanhan tehtävä on kuluttaa, loputtomasti ja yhä enemmän. Kuluttaja palvelee jatkuvaan kasvuun perustuvaa taloutta. Pitäisikö meidän sen sijaan kutsua tämän päivän kuluttajia tarvitsijoiksi. Kuten sosiaalisessa konstruktionismissa määritellään, ihmisen käyttämä kieli ei pelkästään kuvaa maailmaa vaan se myös rakentaa sitä.

Kirjastot ovat hyvä esimerkki, miten tavaroita voidaan käyttää yhteisesti, kukin vuorollaan lainaten. Kuva by jarmoluk from Pixabay

Ihminen osaa kyllä selittää tarpeen itselleen monella tapaa ja vakuuttavasti, silloinkin, kun todellista tarvetta ei ole. Markkinavoimat luovat meille tarpeita toisensa jälkeen, koska emmehän me ole riittävästi sitä, emmekä varsinkaan tätä. Tarvitsijasta tuleekin mieleen eräs Dr. Seussin lastensatu Lorax, jossa markkinavoimat ovat luoneet ihmisille tarpeita yllin kyllin. Asuvathan sadun henkilötkin kaupungissa nimeltä Thneedville, joka on kuvaavasti suomennettu Tarvilleksi. Ehkä tarvitsija ei ole loppujen lopuksi yhtään kuluttajaa parempi.

Kuka määrittelee tarpeemme? Kuva by Clker-Free-Vector-Images from Pixabay

Artikkeli on kirjoitettu Euroopan unionin Erasmus + -ohjelman rahoittaman WWW&CE -hankkeen puitteissa. Vastuu artikkelissa esitetyistä näkemyksistä on yksinomaan kirjoittajilla.