Miten voit?

Kari Lilja, TkT, Erikoistutkija; Sirpa Sandelin, TkT, Yliopettaja

Piparkakut, kuuset, kynttilät ja lumihiutaleet, mikäs sen jouluisampaa… kuva by congerdesign from Pixabay

Jouluun on vielä aikaa.

Viikko.

Kaksi viikkoa ja vaihtuu vuosi. Molempiin liittyy sekä odotusta että haikeutta. Lapset odottavat joululahjoja, ehkä pukkiakin tulemaan, vanhemmat muistelevat kaiholla omia lapsuuden joulujaan, jolloin kaikki oli paremmin – tai ainakin toisin. Vuoden vaihteessa muistellaan haikeudella mennyttä vuotta ja toivotaan tulevasta parempaa. Ainakin lapset ja lapsenmieliset iloitsevat räiskeestä, paukkeesta ja välähdyksistä.

Ainakin hetken.

Ilo vaatii tulituksen. Kuva by Pexels from Pixabay

Kunnes kaikki kielletään, ehkä jo ensi vuonna. Pyrkimys on ainakin kova. On tehtailtu kansalaisaloitteita, osoitettu mieltä, käyty kampanjoita sosiaalisessa mediassa, haettu asiantuntijoita, jotka kertovat montako kymmentä ihmistä taas on paikattu.

Kukaan ei kerro, montako sataa tuhatta nautti karnevaalitunnelmasta ilman ongelmia.

Kansalaisaloitteilla halutaan tällä hetkellä kieltää mm. hajuvesien ja deodoranttien käyttö julkisesti, asekauppa, kevytautot, puhelinmyynti, tupakan filtterit, maamme-laulu, lentäminen, öljylämmitykset, rahapeliautomaatit, kerjääminen, 5G-verkot, tuulivoimalat… Lisäksi nämä Don Quijotet haluavat vapautettavaksi mm. kannabiksen käyttämisen, alkoholin nauttimisen, kovan ja rasistisen kielen käyttämisen yksittäisiä ihmisiä ja ihmisryhmiä vastaan, ylivelkaantuneet halutaan vapauttaa ulosotosta ja lakritsapiiput palauttaa alaikäisten iloksi.

Don Quijote, Cervantesin luoma veijari, piti tuulimyllyjä jättiläisinä, joita vastaan piti taistella. Kuva by André Santana from Pixabay

Kansalaisaloitteissa on täysin vastakkaisiakin aloitteita. Yksi haluaa säätää kaikille yhtäläisen oikeuden pukeutua (Pakottaako joku muka kulkemaan alasti?) ja toinen haluaa halpatuontivaatteet kovalle verolle (Ahaa, siinäkö siis vastaus edelliseen kysymykseen…).

Kaiken kieltäjiä on paljon. Itsekin kuulun niihin.

Haluaisin kieltää kaikki – tai ainakin useimmat – kiellot. Purkaa turhan holhouksen. Jättää ihmisille hieman enemmän vastuuta. Pienestä pitäen. Kun oppii – ja joutuu – itse kantamaan vastuuta, oppii myös aloitteellisuutta ja yritteliäisyyttä. Oppii ottamaan selvää tosiasioista, oppii lukemaan ohjeita ja toimimaan niiden mukaan. Oppii olemaan itsenäinen, aktiivinen, toimiva ja vastuullinen lapsi, koululainen, opiskelija, työntekijä, esimies, kansalainen – ja kenties myös yrittäjä.

Vuosi vaihtuu myös yrityksille ja yhteisöille

Vuodenvaihde on tärkeä myös yrityksille ja yrittäjille. Joulumyynti tuo monille huomattavan osan koko vuoden tuloksesta. Joulun pyhät taas voivat olla yksinyrittäjille ja mikroyritysten omistajille se ainoa ajankohta jolloin voi hengähtää ja viettää useamman päivän yhdessä läheisten, perheen ja ystävien kanssa. Vuoden vaihtuessa vaihtuu myös useimpien yritysten tilikausi. Yhä edelleen, historiallisista syistä, liian monen yrityksen tilikautena on kalenterivuosi, vaikka toiminnalliset syyt puoltaisivat jotain muuta tilikautta.

Miten voit yritys? Entä yrittäjä?

Kiireensä kirjanpitäjilläkin. Kuva by William Iven from Pixabay

Tilikauden päättyessä tehtävä tilinpäätös viimeistään kertoo yrittäjälle, miten on menneen vuoden aikana mennyt. Paljonko on jääty velkaa, paljonko on saatu jäämään viivan alle, onko varaa investoida… Valistunut yrittäjä toki seuraa näitä koko ajan. Kaikilla ei vain ole siihen aikaa. Vastuu yrittäjän ajan tasalla pitämisestä jää silloin kirjanpitäjälle, tilitoimistolle, talousosastolle tai tilintarkastajalle, yrityksen koosta ja resursseista riippuen. Taloudellinen tilinpäätös tulee normaaliyrityksissä useimmiten hoidettua ajallaan, siitä pitää huolen verottajan pelko. Verottajaa kun kiinnostaa yrityksen tuloskunto.

Mutta ketä kiinnostaisi yrittäjän kunto?

Fyysisen kunnon ylläpito on tärkeätä, mutta… Kuva Welcome… from Pixabay

Se, mikä yrittäjällä tahtoo lähes aina unohtua, on oman kunnon arvioiminen, ylläpitäminen ja parantaminen. Niin fyysisen kuin henkisen. Aktiivisimmat pitävät yllä fyysistä kuntoaan, lenkkeilevät, käyvät kuntosalilla tai harrastavat muuta liikuntaa. Usein pitkän työpäivän päätteeksi, levosta tinkien. Mutta monikaan ei muista vaalia henkistä kuntoaan. Levätä kunnolla, irrottaa ajatuksia työstä ja työasioista, tehdä joskus kokonaan muuta, antaa aivoille ja sydämelle mahdollisuus toipua stressistä ja paineista.

Sitä kannattaisi kokeilla.

Jouluna. Myös muidenkin, ei pelkästään yrittäjien.

Uusi vuosi on odotusten, kiitosten ja lupausten aikaa. Odotetaan menestystä koulussa, työssä, yksityiselämässä, toivotaan, että päättyneen vuoden murheet ovat jääneet taakse ja kiitetään kenties siitä, että selvittiin taas yksi vuosi elämästä hengissä. Luvataan elää paremmin, aloittaa joku harrastus, muistaa lähimmäisiä… Kuka mitäkin.

Toivon ja lupausten aikaa! Kuva by annca from Pixabay

Yksi lupaus, jonka jokainen voisi antaa itselleen, on: Pidän huolta itsestäni.

Silloin jaksaisimme pitää huolta myös toisistamme.

Jouluun kuuluu toivon kipinä. Image by Angeles Balaguer from Pixabay

Hyvää joulun aikaa kaikille!
And, hey! Let’s be careful out there!

Artikkeli on kirjoitettu Euroopan unionin Euroopan aluekehitysrahaston Itämeren alueen ohjelman rahoittaman Inbets-hankkeen puitteissa. Vastuu artikkelissa esitetyistä näkemyksistä on yksinomaan kirjoittajilla.