Kari Lilja, TkT, Erikoistutkija; Sirpa Sandelin, TkT, Yliopettaja
Vastuullisuus tulee teemana esille monessa paikassa. Puhutaan vastuullisesta omistajuudesta, joka on kantava teema monen suuren perheyrityksen ja muuten harvojen omistaman yrityksen vastuuraportoinnissa. Esimerkiksi Rettig kirjoittaa hakevansa arvonluontia aktiivisen ja vastuullisen omistajuuden kautta. Samanlaisia lausahduksia löytyy mm Solidiumin ja Aspan vastuullisuusraportoinnissa. Rinnakkaisia ja osin päällekkäisiä teemoja ovat esimerkiksi vastuullinen yrittäjyys ja yhteiskuntavastuu.
Mutta mitä tuo vastuullisuus tarkoittaa?
Rettig määrittelee oman vastuullisuutensa seuraavasti: Yli kaksisataavuotisen historiamme aikana olemme aina hakeneet hyvää tasapainoa taloudellisten näkökulmien sekä esimerkiksi henkilöstö- ja ympäristöasioiden välillä. Toimintaamme ohjaavat missiomme ”arvoa sukupolville” sekä arvomme, joita ovat avoimuus, oikeudenmukaisuus, vaatimattomuus sekä luottamus ja kunnioitus.
Vastuullinen omistajuus (ja vastuullinen yritystoiminta) ottaa siis huomioon puhtaasti taloudellisten intressien (Lue: Voiton maksimoinnin) ohella muitakin näkökulmia, joista esimerkkeinä on mainittu henkilöstö- ja ympäristöasioiden ohella ihmisoikeudet, tasa-arvo, syrjimättömyys ja yleisesti kestävä kehitys sekä moraalisesti hyväksyttävä toiminta. Vastuullinen omistajuus pyrkii tasapainottamaan toimintaa niin, että muita näkökulmia huomioidaan tavalla, joka ei vaaranna yrityksen taloudellista tulosta.
Vastuullisuuden muut ulottuvuudet eivät saa vaarantaa yrityksen olemassaoloa pitkälläkään tähtäimellä.
Vastuullinen organisaatio luonnollisesti noudattaa myös kaikkia lakisääteisiä velvoitteitaan. Se ei tee organisaatiosta sen vastuullisempaa. Lakeja ja viranomaismääräyksiä noudattavat kaikki toimijat, jos haluavat toimia, on sitten kyse suojeluohjeista, ympäristömääräyksistä tai verotuksesta. Yleisesti voitaneen katsoa, että voidakseen kutsua toimintaansa vastuulliseksi, yrityksen täytyy tehdä jotain enemmän kuin laki vaatii tai pidättyä jostakin, jonka laki sallii, mutta joka voi loukata esimerkiksi yleistä moraalikäsitystä tai jonkun etua. Esimerkiksi organisaatio voi vaatia kaikki freelancer-toimittajansa tai muusikkonsa rekisteröitymään kevytyrittäjiksi ja välttää siten omat työnantajavelvoitteensa. Se on täysin laillista ja vahvemman oikeudella mahdollista, mutta en kutsuisi sitä vastuulliseksi. Ainakin siitä tulisi voida perustellusta syystä poiketa.
Kevytyrittäjyys kun ei ole kaikkien juttu.
Kuva by Nebraska Department of Education from Pixabay
Kevytyrittäjyys sopii niille, jotka tietävät mitä tekevät. Ensimmäinen ongelma kevytyrittäjyydessä tulee jo siinä, että käsitteen alla on monta eri kastia. jotkut laskutuspalveluista puhuvat kevytyrittäjyydestä silloinkin, kun työn tehneellä henkilöllä ei ole omaa y-tunnusta, toiset taas luovat jokaiselle asiakkaalleen automaattisesti oman y-tunnuksen. ensin mainitut ovat verottajan silmissä palkansaajia, eivät oikeita yrittäjiä, ja laskutuspalvelun tarjoajalla on työnantajavelvoitteen mukaiset vastuut heistä. Näitä vastuita, erityisesti isännänvastuuta, ei saa sopimuksella siirrettyä työntekijälle, vaikka yritys sitä yrittääkin. Tästä johtuen yritys ei voi myöskään ottaa asiakkaikseen sellaisia toimijoita, joiden toiminta edellyttää viranomaishyväksynnän, on luvanvaraista tai vaatii tietyn pätevyyden. Esimerkkilistoja näistä löytyy esimerkiksi Ukko.fi:n sivuilta.
Vastuunsa jokaisella
Ongelmia voi tulla myös vastuuvakuutusten kanssa, vaikka palveluntarjoajat ne sanovat tarjoavansakin. Vakuutusehdoissa kun yleensä edellytetään asianmukaisia tutkintoja ja pätevyyksiä suoritetuiksi ennen toiminnan aloittamista. Jotkut vakuutusyhtiöt vakuuttavat lisäksi vain sellaista toimintaa, joka on mukana vakuutuksen ottajan, siis laskutuspalvelun, toimialaluettelossa. Lisäksi, vaikka verottaja katsookin ilman y-tunnusta harjoitettavan toiminnan palkansaajana tehdyksi, työvoimaviranomaisilla, KELA:lla ja kuntien sosiaalitoimilla on jokaisella omat kriteerinsä.
Kaikki eivät näe myyntipuheiden läpi
Vastuullinen toimija käy näitä kysymyksiä lävitse myös myyntipuheissaan, on siihen aikaa sitten puoli tuntia tai kaksi tuntia. Erityisen tärkeätä reunaehtojen läpikäynti on silloin, kun kuulijana on nuoria, joilta puuttuu kokemuksen tuoma mahdollisuus arvioida riskejä, tai vanhuksia, joiden kyky ymmärtää nykymaailmaa saattaa olla rajoitettu.
Molemmat ryhmät ovat vahvasti edustettuina laskutuspalvelujen asiakkaissa.
Artikkeli on kirjoitettu Euroopan unionin Euroopan aluekehitysrahaston Itämeren alueen ohjelman rahoittaman Inbets-hankkeen puitteissa. Vastuu artikkelissa esitetyistä näkemyksistä on yksinomaan kirjoittajilla.
