Kari Lilja, TkT, Erikoistutkija; Sirpa Sandelin, TkT, Yliopettaja; Sanna Lindgren, projektityöntekijä
Eli on sitä osattu ennenkin…
Olen syntynyt ja kasvanut pienen maalaiskunnan pienessä maalaiskylässä. Lapsuudenkotini oli mäellä, keskellä kylää, kuten kansakoulut ennen vanhaan tapasivat olla. Keskellä kaikkea ja kaikkien silmien alla. Julkkiksia, ennen kuin sanaa oli keksitty. Papin pennut ja opettajan kakarat, ne ovat kaikkein pahimpia, sanoi paikallinen sananlasku, kauan ennen meitä julki lausuttu. Sellainen ympäristö on varsin julma vilkkaalle kasvavalle lapselle. Erehdyksiä ja mokia, lapsuksia, on vaikea piilottaa. Kaikki on julkista.
Ilman sosiaalista mediaakin.
Mutta tuo ympäristö monine raadollisine sananparsineen ja lukuisine – ei aina niin onnellisine – tarinoineen oli myös elämän korkeakoulu. Joka mielessä. Yksi tärkeimpiä opetuksia, joka mieleeni on jäänyt, ja tietäni kuluneet vuosikymmenet ohjannut, on ”Omasta kuormasta ei syödä, ei vaikka siellä olisi pelkkää sontaa”. Ja sontaa oli ainakin naapuritalon rengin kuormassa lähes aina. Sitä hän levitti hevosvetoisilla vaunuillaan koulua ympäröiville pelloille keväisin niin, että maaseudun hedelmällinen tuoksu, ”Fleur de Vache”, levisi luokkahuoneisiin, ruokalaan, asuntoon, joka paikkaan.
Elämän tuoksu.
Teollisuuspaikkakunnilla olivat toiset tavat käytössä. Työläisten talot on monilla alueilla tehty metrin mittaisesta puutavarasta (Pidempää ei oikein saanut tarakalla kulkemaan) tai tiilitehdaspaikkakunnilla tiilestä. Moni yritys antoi luvan ottaa sekundat, jotka muuten olisivat menneet jätelavalle. Jos sekundaa ei tullut, sitä tehtiin. Polkupyörät joutuivat koville. Porissa myös takit. Kerrotaan, että kun Toejoen Seurojentaloa tehtiin, sahan työmiesten muotivaate oli ”Pitkän tavaran takki”, maahan asti ulottuva takki, jonka suojiin mahtui sallittua pidempää puutavaraa. Kun joku työnjohtajista yritti lopettaa perinteen, porukka iski takamuksensa penkkiin. Saavutetusta edusta ei luovuttu.
”Omasta kuormasta ei syödä” sai teollistuneessa ympäristössä uuden merkityksen.
Sananparren materiaalinen puoli on helppo ymmärtää. Omaa kuormaa pitää suojata vahingoilta, on kyse sitten kosteudesta, tulesta, tuulesta tai varkaudesta. Vastuulleen otettua lastia ei saa vaarantaa eikä sitä missään nimessä saa verottaa.
Siihen ei kosketa.
Mutta tuossa on vasta puolet opetuksesta. Sama koskee vastuulle annettuja ihmisiä. Mitä haavoittuvampia nämä ovat, sitä tärkeämmästä asiasta on kyse. Tämä koskee jokaista opettajaa, valmentajaa, ohjaajaa, esimiestä ja johtajaa.
Periaate suojaa myös ohjaajia, opettajia, esimiehiä, johtajia…
Aloin ymmärtää sanonnan todellisen merkityksen, kun jouduin 1980-luvun nousukauden huumassa seuraamaan tilanteita, joihin yritykset, yrittäjät ja esimiehet joutuivat nuorten, vapaamielisten tulokkaiden raivatessa tietään eteenpäin, hankkiessaan itselleen parempia etuja, korkeampi vakansseja, ja hyödyntäessään siinä omia luonnollisia avujaan. Sukupuolesta riippumatta. Oli surullista katsoa, kun monen yrityksen taival vaarantui yrittäjän tai ylimmän johdon ajatusten ollessa jossain muualla kuin yrityksen kehittämisessä.
Useimmiten oma edun, joko taloudellisen tai hedonistisen, tavoittelussa.
Silloin, kun kyse on yrityksensä kokonaan tai valtaosin omistavasta yrittäjästä, voidaan toki todeta, että hänellä on oikeus tuhota omaisuutensa miten tahansa. Juridinen oikeus ehkä, jos kaikki menee pykälien mukaan oikein, mutta entä moraalinen? Yrittäjällä on vastuu kaikista työntekijöistään, vaikka kaikki eivät sitä aina muista. Yrittäjällä on vastuu yhteiskunnalle ja perheyrityksen kyseessä ollessa myös menneille ja tuleville sukupolville. Yrityksen jatkuvuuden turvaaminen ja työntekijöiden tasa-arvoinen kohtelu ovat tärkeä osa tuota vastuuta.
Yrittäjän moraalia.
Palkkajohtajan, esimiehen, työntekijän tai luottamustoimen haltijan osalta tilanne on toinen. Vastuu on myös juridisesti velvoittavaa. Ostoille, hankinnoille, henkilöiden palkkaamiselle, ylennyksille, koulutukselle – ylipäänsä kaikille toimille on oltava perusteet, niiden on tuettava organisaation toimintaa, ja ne on toteutettava voimassa olevan lainsäädännön, johtosääntöjen, hankintaohjeiden ja muun ohjauksen mukaisesti. Ihannetilanteessa nämä ohjeet ja säännöt on kirjoitettu niin yksinkertaisiksi ja linjaan voimassa olevan lainsäädännön kanssa, että ne on helppo mieltää järkeviksi, tarkoituksenmukaisiksi ja jokamiehen oikeustajuun sopiviksi.
Aina ei näin ole.
Mitä monimutkaisemmiksi ja vaikeaselkoisemmiksi toimintaohjeet ja ohjaus on kirjoitettu, sitä todennäköisemmin sitä vastaan protestoidaan, ja sitä helpompi sieltä on löytää porsaanreikiä, joita joku pyrkii käyttämään hyväkseen. Vaikka oman edun ajaminen olisi täysin laillista, kannattaisi ehkä kuitenkin pysähtyä miettimään, miltä se julkiseksi tullessaan näyttää.
Ulkopuolisen silmissä.
Omasta kuormasta ei kannata syödä, jos välittää urastaan, työnantajastaan ja työtovereistaan. Samaa ohjetta noudattamalla välttyisi myös aika tehokkaasti #metoo – skandaaleilta.
Artikkeli on kirjoitettu Euroopan unionin Interreg BSR -ohjelman rahoittaman Inbets-hankkeen puitteissa. Vastuu artikkelissa esitetyistä näkemyksistä on yksinomaan kirjoittajilla.
