Kari Lilja, TkT, Erikoistutkija; Sirpa Sandelin, TkT, Yliopettaja; Sanna Lindgren, projektityöntekijä
Koronakevään jälkeen taitaa tulla kuuma kesä. Monessakin mielessä. Tätä kirjoitettaessa kesäkuun helteet ovat väistyneet sateen ja ukkosen tieltä. Ilma on raikastunut. Ainakin hetkeksi. Sateet piiskaavat rutikuivaa maata ja antavat toivoa: kadonnut vihreys saattaa vielä palata.
Luonto hiljenee. Metsät, puistot ja rannat eivät enää täyty lintujen laulusta niin kuin vielä viikko sitten. Kosiskelun ja livertelyn aika on ohi. Poikaset kuoriutuvat ja vaativat ruokaa, hoivaa ja huolenpitoa. Muutaman viikon kuluttua uuden sukupolven on aika lähteä ensimmäiselle muuttomatkalleen kohti etelää. Luonto jatkaa kiertokulkuaan.
Koronarajoitusten purku on puolestaan valanut toivoa ihmisiin eri puolella Eurooppaa. Uimarannat täyttyvät vilvoitusta etsivistä väkijoukoista. Etäisyyksistä ei niin ole väliä. Aivan kuin joku olisi puhaltanut vaara ohi -merkin. Asiantuntijat laskevat, että helle ja kuumuus aiheuttavat useamman vanhuksen kuoleman kuin kevään korona-aalto.
Varmasti aiheuttavatkin, ainakin jos uusi aalto lähtee liikkeelle täpötäyteen ahdetuilta uimarannoilta, terasseilta ja nuorten karkeloista.
Vaara ei ole vielä ohi.
Kokonaan toisenlainen aalto lähti liikkeelle kuin varkain. Pidätystilanteessa tapahtuneesta kuolemasta alkunsa saaneet levottomuudet muuttuivat BLM – Black Lifes Matter -liikkeeksi, joka levisi ensin ympäri Yhdysvaltoja ja Kanadaa, ja rantautui sitten sieltä Eurooppaan ja lopulta Suomeenkin. Täällä sen tähän asti vakavimmat ilmentymät ovat olleet vaatimus Mannerheimin patsaan siirtämisestä ja Hietaniemen rannan välikohtaus, jossa poliisia kohti ammuttiin ilotulitteita ja huudettiin samalla ”Murhaaja” ja ”Rasisti”. Ainakin jälkimmäisen motiiviksi on kuulemma varmistumassa halu jäljitellä amerikkalaista esimerkkiä.
Emme siis osaa edes ajatella omilla aivoillamme?
Black Lifes Matter vaikuttaa samanlaiselta yhden asian liikkeeltä, kuin moni muukin viime vuosina nopeasti levinnyt aate. On totta, että mustat joutuvat Yhdysvalloissa kohtaamaan enemmän väkivaltaa kuin keskiverto hetero valkoihoinen. Mutta niin joutuvat monet muutkin vähemmistöt. Alkuperäiskansat, seksuaalivähemmistöt, vammaiset, ja etenkin kehitysvammaiset, joiden väkivaltaisia kuolemia ei edes tilastoida. Suorituskykyä ihannoivassa yhteiskunnassa vammainen omainen on usein painolasti, jota ei haluta nostaa esille. Maassa, jossa sosiaaliturva on minimitasollaan ja perinteiset perhearvot monilla alueilla voimissaan, vammainen sukulainen voi olla myös merkittävä taloudellinen taakka, sitä raskaampi, mitä läheisemmästä sukulaisuudesta on kyse. Siksi heidän kohtaamaansa epäoikeudenmukaisuutta ei välttämättä uskalleta tai edes haluta nostaa esille.
Miksi puolustaisimme vain mustia elämiä? Every Life Matter – ELM!
Samat ongelmat ovat arkipäivää monissa meitä paljon lähempänäkin olevissa maissa. Euroopassa, idässä ja etelässä. Samat ongelmat uhkaavat tulla arkipäiväksi kaikissa niissä maissa, joissa oikeistopopulismi tai jopa äärioikeistolaisuus on yksi politiikan valtavirroista. Muutosta pelkäävät ihmiset, jotka kokevat kaiken omana kouluaikanaan opitun joutuneen romukoppaan, ihmiset, jotka ovat joutuneet kohtaamaan vieraista kulttuureista tulleita ja vierasta kieltä puhuvia maahanmuuttajia, ja kokevat pelkojensa tulleen kielletyiksi ja suunsa tukituiksi vallitsevan poliittisen korrektiuden aikana, ovat otollista maaperää ääriliikkeille.
Myös Suomessa.
Lakritsipiiput kiellettiin tupakkalain vastaisina. No, ehkä se oli hyvä, muuten joku varmasti yrittäisi polttaa sitäkin. Neekerinsuukoista tuli vain pusuja, lakritsikääreistä häipyivät siinä olleet karrikoidut mustan ihmisen kuvat ja viittaukset lakupekkaan. Liperin kunnassa sijaitsevan Neekerisaaren nimi työllisti viranomaisia vuosikaudet, kunnes keväällä tuli lopullinen isku: Nimi on vaihdettava. Pienen saaren nimelle tuli melkoinen hintalappu. Mitä tuleekaan tapahtumaan sadoille muille kansanomaisille mutta eliitin mielestä epäkorrekteille paikannimille, joissa useimmiten esiintyy jokin ruumiin osa tai erite?
Vilkaisu tuollaisen karttaan kun voi aiheuttaa pahaa mieltä.
Kesän ollessa kuumimmillaan päädyttiin myös vanha kunnianarvoisa Mustapekka – korttipeli julistamaan pannaan nimensä vuoksi. Ainakaan siinä Mustassapekassa, jota minä pelasin, käteen jäänyt Musta Pekka ei suinkaan ollut millään lailla mustan miehen irvikuva, pikemminkin valkoisen, parransänkineen, pöhöttyneine olemuksineen ja puuttuvine hampaineen. Hänen esikuvanaan pidetään saksalaista 1752 syntynyttä ja vuoden 1812 jälkeen kuollutta Johann Peter Petriä, jota kotiseudullaan kutsuttiin Schwarzer Peteriksi. Vaikka pelistä on ollut mustaakin miestä kuvaava versio, rannikkoseutujen kansantarinoissa Svarte Petter oli tyypillinen rantarosvo, juoppo, epäsiisti, mutta ovela velmu, valtaväestöä.
Mutta pelinkin kohtaloksi koitui väärä nimi. Kieltäjät eivät tunteneet eivätkä kunnioittaneet omaa kulttuuriaan eivätkä omaa historiaansa. Kohta kai Neil Hardwickinkin täytyy muuttaa sarjansa nimi. Musta tuntuu kun alkaa tuntua kovin epäilyttävältä. Lasten leikeistä puhumattakaan.
Kaikki pelkäävät mustaa miestä.
Oman kulttuurin ja historian tuntemus ja ymmärrys on ilmeisen vähäistä myös patsaiden turmelijoilla ja kaatajilla. Joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta kovia kokeneiden patsaiden esittämien henkilöiden ansiot, ne, joista he ovat patsaansa saaneet, ovat olleet aivan muilla aloilla kuin orjakaupassa. He ovat perustaneet kaupunkeja, yliopistoja, taistelleet sivistyksen puolesta natsismia ja muita barbaarisia aatteita vastaan, vaalineet sanavapautta, pelastaneet ihmishenkiä… Ehkä juuri jonkun heistä ansiosta Sinulla on mahdollisuus elää nyt omaa elämääsi ja tuoda mielipiteesi vapaasti julki.
On totta, että heidän kaikki tekonsa eivät välttämättä täytä nykyisiä moraalikäsityksiä tai eettisiä normeja. Mutta eivät täytä kenenkään meistä. Jokainen, joka on elänyt kyllin kauan, on tehnyt elämässään tekoja, jotka silloin saattoivat tuntua oikeilta, hauskoilta, jopa kunnioitusta herättäviltä, mutta joita emme tänään ja tässä ilmapiirissä tohtisi tehdä. Miksi meidän on niin vaikea ymmärtää, että jokainen suurmies on ollut oman aikansa, kasvatuksensa, koulutuksensa ja uskomustensa tuote, aivan kuten jokainen ihminen on omansa. Miksi meidän on vaikea käsittää, että nimenomaan noiden aikojen ja tapahtumien seurauksena, menneiden sukupolvien ja heidän kokemustensa ansiosta elämme nyt vapaissa yhteiskunnissa, joissa voimme ilmaista itsemme ja mielipiteemme suhteellisen vapaasti. Miksi emme voi hyväksyä sitä, että lakritsapiiput ja kääreet, Porvoon makeat pusut nimineen ja lasten leikit ja pelit ovat oman aikansa kulttuuria ja kansakunnan muistia siinä, missä mämmit, lörtsyt ja kalakukotkin. Ei niiden tarvitse ikuisesti elää, mutta ei niitä tarvitsisi väkisinkään pois kitkeä.
Demokratian paradoksin mukaisesti meillä on demokratian nimissä oikeus vaatia ja kannattaa myös demokratiaa uhkaavia toimia – edellyttäen, että tiedämme, mihin se johtaa, ja olemme valmiit kantamaan siitä vastuun.
Olemmeko me?
Pystymmekö havaitsemaan rasismin ja muun syrjinnän ja taistelemaan sitä vastaan, jos sitä ilmentävät sanat on korvattu kiertoilmaisuilla? Pystymmekö oikaisemaan ihmisten väärinkäsityksiä ja puutteellisia tietoja, jos ne peittyvät poliittisesti korrektiin höttöön? Tekeekö ihmisestä ennakkoluulottoman se, että hän yleisen painostuksen vuoksi välttää käyttämästä epäkorrekteja ilmaisuja?
Tuskinpa.
Artikkeli on kirjoitettu Euroopan unionin Erasmus + -ohjelman rahoittaman Intact -hankkeen puitteissa. Vastuu artikkelissa esitetyistä näkemyksistä on yksinomaan kirjoittajilla.
