Kari Lilja, TkT, Erikoistutkija; Sirpa Sandelin, TkT, Yliopettaja
Yksi rokotevastaisen liikkeen perusteluista sille, miksi ihmisten ei pitäisi antaa rokottaa itseään, on se riski, joka rokotteiden sivuvaikutuksista saattaa koitua ihmisten terveydelle. Muut perustelut sitten vaihtelevatkin ryhmästä riippuen uskonnollisesta vakaumuksesta erilaisiin salaliittoteorioihin, periaatteelliseen kaiken valtiollisen toiminnan vastustamiseen ja yksilön valinnanvapauden korostamiseen. Tämä viimeksi mainittu perustelu joutui hieman erikoiseen valoon yhdysvaltalaisen rokotevastaisen ryhmän hyökättyä rokotuspisteitä vastaan estääkseen rokotteita haluavien rokottamisen. Eikö yksilön valinnanvapaus edellytä, että myös ne, jotka haluavat rokotteen, ovat vapaita toteuttamaan omaa vapaata tahtoaan? Vai onko ajatusmalli se, että äärimmäisen pieni vähemmistö pitää suurta enemmistöä niin kyvyttömänä omaan harkintaan, että sitä pitää suojella – vaikka väkivalloin?
Kumpikohan ryhmä on todellisuudessa harkintakyvytön.
En halua mitenkään väheksyä rokotteiden sivuvaikutuksia, kuuluuhan lähipiiriinikin yksi sikapiikistä narkolepsiaan sairastunut, mutta minua kyllä huolestuttavat enemmän itse koronaepidemian ja sen torjuntatoimien sivuvaikutukset.
Kun epidemia alkoi, ajattelin, ja varmaan moni muukin kuvitteli, että yhteisöt ja kansakunnat unohtaisivat keskinäiset kiistansa ja yhdistyisivät yhteisen uhkan torjuntaan. Aluksi niin näyttikin käyvän, mutta tilanteen jatkuessa, ja epidemian pienen kesätyvenen jälkeen uudelleen kiihtyessä, alkoivat myös eriävät mielipiteet kriisin hoidon tiimoilta nostaa päätään ja reaktiot kiihtyä. Useimmissa demokraattisissa maissa on alkanut esiintyä yhä kovempiin otteisiin syyllistyviä mielenosoituksia koronarajoituksia vastaan. Taustalla on usein ollut äärioikeistolaisia tahoja.
Ironista kyllä, yhteiskunnissa, joissa näiden tahojen ihannoima yhteiskuntamalli on voimassa, tämän kaltainen niskurointi ei olisi mahdollista.
Paitsi valtioiden sisäisiä levottomuuksia, koronakriisin pitkittyminen on nostanut esille myös valtioiden välisiä ristiriitoja. Rokotteiden valmistukseen ja raaka-aineiden saatavuuteen liittyvät ongelmat vaaransivat rokotteiden saatavuutta ja toimitusvarmuutta, ja kehittyneet (= rikkaat) valtiot pyrkivät varmistamaan itselleen mahdollisimman suuren määrän rokotteita kehitysmaiden (= köyhien maiden) kustannuksella. Oma mielenkiintoinen episodinsa on Euroopan unionin ja sen rahoittaman lääkevalmistajan välille syntynyt kiista siitä, mitä rahoituksen yhteydessä onkaan sovittu. Unionin mielestä se on rahoituksella ostanut etuoikeuden yrityksen tuottamiin rokotteisiin, yrityksen mielestä se on vain luvannut ottaa unionin huomioon. Ratkaisevassa roolissa on kirjallinen sopimus, joka mahdollisesti on yrityksen juristien luonnostelema. Siksi köykäistä on sen sitovuus nyt esille tulleiden sanamuotojen perusteella.
Valtiollisen toimijan juristeilla luulisi olevan sen verran oman arvon tuntoa, että taskussa on oman työnantajan etuja vaaliva luonnos, joka vastapuolelle työnnetään, vaikka vastapuoli olisikin alalla, joka kautta aikain on osannut kaikilla kolmella lasten kasvatuksestakin tunnetulla keinolla pitää huolta omista eduistaan.
En yllättyisi, vaikka jälkipyykkiä pesisivät Europol ja Euroopan unionin sisäinen tarkastus.
Kun koronaepidemia vuoden 2020 alussa saapui Suomeen, olivat silloiset abiturientit ja lukion kakkosluokkalaiset juuri ehtineet pitää tärkeät initaatioriittinsä, penkinpainajaiset ja vanhojen tanssiaiset. Nyt kannetaan huolta siitä, jääkö nyt vuorossa oleville nuorille traumoja siitä, että ”elämän tärkeisiin juttuihin kuuluvat” tilaisuudet jäävät kokematta tai siirtyvät hamaan tulevaisuuteen (Satakunnan kansa 2.2.2021). Helsingin kaupunki on lähtenyt torjumaan nuorten apatiaa avaamalla vastoin valtioneuvoston ja asiantuntijoiden suosituksia liikunta- ja ajanviettopalveluja lapsille ja nuorille. Jyväskylässä joukko ajattelemattomia opiskelijoita osallistui illanviettoon, jonka seuraukset lähes sulkivat kaupungin. Sielläkin löytyy joukko ihmisiä, jotka ymmärtävät nuoria: Etäkoulu ja -opiskelu, eristäminen, yksinäisyys ja tapaamisten kieltäminen kun kuulemma aiheuttavat kasvaville nuorille stressiä ja traumoja, psyykkisiä ongelmia ja ahdistusta. Kieltämättä monille nykyajan lapsille ja nuorille on vaikeata olla yksin, mutta eiväthän rajoitukset sitä tarkoita. Kahdenkeskiset tapaamiset antavat mahdollisuuksia paljon syvällisempiin keskusteluihin, toiseen tutustumiseen ja jopa elinikäisten ystävyyssuhteiden muodostumiseen kuin joukossa riehuminen, valheellisen kaikki hyvin -olotilan esittäminen tai omien murheiden purkaminen koko maailmalle.
Kuinka paljon enemmän ahdistusta tuottaisikaan syyllisyys siitä, että on saattanut altistaa jonkun itselle tärkeän henkilön?
Ympäristötietoiset iloitsivat, kun epidemian ensimmäinen aalto sulki tehtaat ja tyhjensi kadut ja maantiet. Riemu oli kuitenkin ennenaikaista. Ensimmäinen koronasulku toki vähensi kasvihuonepäästöjä hetkeksi, mutta edelleen tarvitaan ruokaa, vaatteita, leluja, lääkkeitä… ja nyt lisäksi maskeja, visiirejä ja muita suojavarusteita. Talouden pyörien kiihtyminen pienensi koronan negatiivista vaikutusta maailmantalouteen, mutta samalla se palautti teollisuuden kasvihuonepäästöt epidemiaa edeltävälle tasolle. Liikenteessä koronarajoitukset toimivat myös kasvihuonepäästöjen kiihdyttäjinä etenkin maissa, joissa joukkoliikenteellä ei ole ollut vahvaa asemaa ennen kriisiäkään. Vaikka joukkoliikenne on esimerkiksi Suomessa ollut myötätuulessa ennen koronaa, rajoitukset, työmatkamatkustamisen väheneminen ja niistä johtuvat joukkoliikenteen supistamiset ovat siirtäneet painopistettä takaisin maanteille ja yksityisautoiluun.
Laiva- ja lentoliikenne ovat romahtaneet matkustuskieltojen takia, mikä hieman kompensoi liikenteen hiilijalanjälkeä. Tavaroiden täytyy kuitenkin päästä käyttäjille, ihmisten töihin, ja kun luonto lisäksi on suuressa viisaudessaan kaikista ilmastokriiseistä ja maapallon lämpenemisestä piittaamatta lahjoittanut meille kunnon talven, lienee korona-ajan hiilijalanjälki aivan normaalin kokoinen.
Artikkeli on kirjoitettu Euroopan unionin Erasmus + -ohjelman rahoittaman WWW&CE -hankkeen puitteissa. Vastuu artikkelissa esitetyistä näkemyksistä on yksinomaan kirjoittajilla.
