Kari Lilja, TkT, Erikoistutkija; Sirpa Sandelin, TkT, Yliopettaja
English version: Click the link
Pari viikkoa sitten olimme Gdanskissa BA&VET ja WIN4SMEs -hankkeiden työkokouksissa, konferenssissa ja WIN4SMEs-projektin kolmannen kouluttajakoulutuksen testauksessa. Vaikka Itämeren etelärannalla oli vielä lähestulkoon kesäkeli, emme tiiviin ohjelman ansiosta ehtineet nauttia siitä. Ohjelma ja muiden osallistujien, jotka olivat opetuksen ja koulutuksen ammattilaisia eri maista, kanssa keskustelu sen sijaan herätti taas ajatuksia ja kysymyksiä siitä, mikä olisi paras suunta ammatilliselle koulutukselle.
Suomalainen ilmainen ja palkaton ammatillinen koulutus ei välttämättä aukea Itämeren eteläpuolen maista tuleville, vaikka saman Euroopan Unionin jäseniä ollaankin. Saksassa yrityksillä ja kauppa-, teollisuus- ja käsityöläiskamareilla on merkittävä rooli koulutuksen järjestämisessä, ja kamareilla myös tutkintosääntöjen laatimisessa ja tutkintojen järjestämisessä ja hyväksymisessä. Ammatilliset oppilaitokset toimivat yritysten ja kamarien rinnalla ja tekevät laajaa yhteistyötä näiden kanssa tarjoten mm. teoriaopintoja työssä oppijoille. Ammatillisen tutkinnon voi saada joko koulun penkillä istumalla tai työssä oppimalla. Yritys, jolla on palveluksessaan työssä oppijoita, maksaa näille palkkaa tai elinkulut kattavan stipendin, ja itse koulutus julkisen sektorin oppilaitoksissa on yleensä ilmaista. Yksityisen sektorin oppilaitokset perivät lukukausimaksuja rahoittaakseen toimintansa, ja maksun maksaa tällöin joko opiskelija tai työnantaja.
Suomessa ajatus työnantajan kustantamasta ammatillisesta perus- tai jatkotutkinnosta on pääsääntöisesti mahdoton jo verotussyistä: Kustannus katsotaan työntekijän verotettavaksi ansioksi, jolloin siitä menevät ennakonpidätykset ja lakisääteiset työnantajamaksut. Tämä käytäntö on tehokas jarru myös erilaisille kokeiluille, joilla voitaisiin uudistaa ammatillista ja korkea-asteen koulutusta, ja torppaa myös saksalaisen kaksoistutkintomallin (Dual) rantautumisen Suomeen. Dual-mallissa opiskelija suorittaa työn ohessa ammatillisen ja ammattikorkeakoulututkinnon saaden koko ajan palkkaa. Suomessa ammattiin valmistuva voi teoriassa saada palkkaa opintojensa ajalta vain oppisopimuskoulutuksessa ja näyttöihin perustuvissa tutkinnoissa.
Yhteinen toteamus oli, että uusia malleja täytyisi löytää. Jo yksinoman väestöpyramidin keikahtaminen saa aikaan sen, että eri ammatteihin valmistuu vuosi vuodelta vähemmän osaajia. Koulujen kesken käydään jo nyt pudotuspeliä, ja kisa oppilaista kovenee vuosi vuodelta. Mielenkiintoisen lisän kuvioon tuo Euroopan Unionin ja eri maiden hallitusten tavoitteet lisätä korkeakoulututkinnon suorittaneiden osuutta väestöstä, mikä sekin toteutuessaan on pois ruumiillisen työn tekijöiden ja käden taitajien harvenevasta joukosta. Yhteiskunnat saattavat tämän kehityksen seurauksena olla vielä pulassa, koska mikään applikaatio ei asenna putkia ja ikkunoita, ei korjaa katuja eikä huolla autoja. Siirtolaisten tuonti maahan voi sekin olla vain väliaikainen paikka vuotavaan veneeseen, sillä eivätköhän hekin heti maan tavat ja kielen omaksuttuaan ala pyrkiä sosiaalisessa arvojärjestyksessä ylöspäin ja pyri kouluttautumaan.
Osavastauksia, jotka eivät välttämättä toimi kaikkialla, olivat mm koulupudokkaiden etsiminen ja aktivointi, vajaatyökykyisten (joilla tässä tarkoitettiin lähinnä kehitysvammaisia) kouluttaminen yksinkertaista rutiininomaista suorittamista vaativiin avustaviin tehtäviin, ja pakolaisten ja siirtolaisten integrointia yhteiskuntaan matalan kynnyksen työllistämis- ja koulutusmallien kautta. Suomessa näiden keinojen käyttöönottoa vaikeuttavat tiukat yksityisyyden suojaa koskevat säännökset, jotka ovat vielä tiukempia alaikäisten ja muiden haavoittuvien ryhmien kohdalla, olemassa olevat mallit, joiden avulla vajaatyökykyiset saadaan tekemään tuottavaa työtä käytännössä ilmaiseksi, ja EU:n ulkopuolelta tulevia koskevat tiukat erityisesti työntekoon liittyvät rajoitukset.
Tässä vaiheessa joku huokaisi ja tuumi, että saattaisi olla teillä jopa kirveellä töitä.
Niinpä, normien purkua on yritetty moneen kertaan, ja aina on jälkeenpäin huomattu, että pykäläviidakko on entistä läpitunkemattomampi.
English version
Do we need an axe?
A couple of weeks ago we were in Gdansk for the BA&VET and WIN4SMEs project working meetings, a conference and the test of the third trainer training of the WIN4SMEs project. Although it was still almost weather like in the summer on the southern shore of the Baltic Sea, we did not have time to enjoy it due to the tight schedule. The program and the discussion with other participants, who were teaching and training professionals from different countries, instead raised thoughts and questions about what would be the best direction for vocational training.
Finnish free vocational training during which no salary is to be paid is not necessarily understood by those from the countries south of the Baltic Sea, even though we are members of the same European Union. In Germany, companies and chambers of commerce, industry and crafts play a significant role in organizing training, and the chambers also play a significant role in drawing up qualification regulations and organizing and approving qualifications. Vocational education institutions operate alongside companies and chambers and cooperate extensively with them, offering, for example, theoretical studies for learners on the job. A vocational qualification can be obtained either through school or through on-the-job learning. A company that employs apprentices pays them a salary or a stipend to cover living expenses, and the education itself in public sector institutions is usually free. Private sector institutions charge tuition fees to finance their operations, which are paid by either the student or the employer.
In Finland, the idea of an employer paying for a basic or advanced vocational qualification is generally impossible for tax reasons: The cost is considered taxable income for the employee, which means that income taxes and statutory employer contributions should be paid. This practice is also an effective brake on various experiments that could reform vocational and higher education and prevents the German dual degree model (Dual) from landing in Finland. In the Dual model, a student completes a vocational and university of applied sciences degree alongside their work, while receiving a salary. In Finland, a vocational graduate can theoretically receive a salary for the duration of their studies only in apprenticeship training and in degrees based on evidence.
The common statement was that new models had to be found. The mere swinging of the population pyramid alone is causing fewer and fewer professionals to graduate from different professions each year. Schools are already in a play-off game, and the competition for students is getting tougher every year. An interesting addition to the picture is the goals of the European Union and various governments to increase the proportion of people with university degrees in the population, which, if realized, will also be removed from the dwindling number of manual workers and skilled workers. Societies may still be in trouble as a result of this development, because no application can install pipes and windows, repair streets or maintain cars. Bringing immigrants into a country may also be just a temporary patch in a leaky boat, because as soon as they adopt the customs and language of the country, they too will start striving to move up the social hierarchy and seek to get an education.
Partial answers that may not work everywhere included, for example, finding and activating school dropouts, training the disabled (here mainly referring to the mentally disabled) in simple routine tasks, and integrating refugees and migrants into society through low-threshold employment and training models. In Finland, the introduction of these methods is complicated by strict privacy protection regulations, which are even stricter for minors and other vulnerable groups, existing models that enable the disabled to do productive work practically for free, and strict restrictions on work, especially for those coming from outside the EU.
At this point, someone sighed and said that you might even have work to do with an axe.
As a matter of fact, there have been many attempts to dismantle the norms, and it has always been noticed afterwards that the jungle of rules is even more impenetrable.
Tämä blogikirjoitus on kirjoitettu Euroopan unionin osarahoittamien BA&VET- ja WIN4SMEs-hankkeiden puitteissa. Näkemykset ja mielipiteet ovat kuitenkin ainoastaan kirjoittajan/kirjoittajien omia eivätkä välttämättä vastaa Euroopan unionin tai Euroopan koulutuksen ja kulttuurin toimeenpanoviraston (EACEA) näkemyksiä. Euroopan unionia tai EACEA:ta ei voida pitää niistä vastuussa.
This blog text has been written within the framework of projects BA&VET and WIN4SMEs, co-funded by the European Union. Views and opinions expressed are however those of the author(s) only and do not necessarily reflect those of the European Union or the European Education and Culture Executive Agency (EACEA). Neither the European Union nor EACEA can be held responsible for them.
