Kari Lilja, TkT, Erikoistutkija; Sirpa Sandelin, TkT, Yliopettaja
English version: Click the link
Kun kirjoitan tätä, on vuoden lyhyin päivä Tänä vuonna se ei sentään ollut vuoden pimein. Aurinko paistoi ainakin täällä länsirannikolla todella kirkkaasti – sen lyhyen tovin, minkä päivänvaloa riitti. On aika jälleen rauhoittua, muistella päättyvää vuotta, mennyttä kesää ja syksyä vielä hetken, ennen kuin suuntaamme katseet kohti tulevaa.
Omat ajatukseni ovat viime aikoina usein kohdistuneet yhdessä oloon ja yhteisöllisyyteen. Joulu on yhdessä olemisen aikaa. Perheen, suvun, joskus jopa koko kylän, odotetaan kokoontuvan yhteen joululaulujen, jouluhartauden tai vain yhteisen jouluaterian merkeissä. Kaikille tämä ei ole syystä tai toisesta mahdollista, sen osoittavat aattona auki olevien ravintoloiden ja eri yhteisöjen järjestämien yhteisten jouluruokailujen suuri suosio.
Yksin ei siis tarvitsisi joulua viettää. Siitä huolimatta liian moni on tänäkin vuonna täysin yksin.
Yhteisöllisyys on ollut mielessäni myös toisessa merkityksessä. Nokian ylin johto lähetti juuri ennen joulua kaikille esimiehille kehotuksen arvioida alaisensa – eikä vain arvioida vaan myös luokitella heidät hyviin ja huonoihin. Luokittelun tulisi myös noudattaa Gaussin käyrää. Johto halua tällä saada aikaan kilpailua parhaista sijoituksista. Minulle ei ainakaan ole selvinnyt, miten henkilökunnan keskinäinen kilpailu ja toisten kampittaminen voisivat tukea osakeyhtiön päätehtävää – omistaja-arvoa.
Toisin sanoen osakkeen arvonnousua ja osinkoja.
Olemme monissa hankkeissamme käsitelleet innovaatioita ja niiden edellytyksiä. Eräitä tärkeimmistä innovaatioita tukevista ominaisuuksista yrityskulttuurissa ovat avoimuus, hyvä yhteishenki, tiedon jakaminen ja yhteistyö koko organisaation kesken. Nokia, jos mikä, on yritys, jonka menestys riippuu koko organisaation innovaatiokyvystä. Edellä esitetty työpaikkainnovaatio – jos sitä innovaatioksi edes kehtaa kutsua, on omiaan tappamaan kaiken yhteistyön osastojen ja tiimien välillä ja jopa niiden sisällä.
”Pitkien puukkojen yöt” työpaikoilla. Niiden pitäisi olla jo menneen talven lumia.
Jouluun kuuluu myös joulutarina. Tämän tarinan haluan omistaa Nokian johdolle:
Joskus, vuosia sitten, syrjäisen saaren asukkaat halusivat lähteä joulukirkkoon. Mutta kuinka sinne pääsisi? Meri oli vielä avoin, jäätä pitkin ei ollut meneminen, kuten normaalisti olisi menty. Kylän kirkkoveneen oli myrsky heittänyt rannalle, ylemmäs kuin koskaan. Se piti vetää sieltä rantaan miesvoimin. Kaikki kylän miehet koottiin koolle, köydet viritettiin, ja polulle koottiin pyöreitä pöllejä, joita pitkin vene kulkisi paremmin. Veto, toinen. Vene ei hievahtanutkaan siitä kivien välisestä kolosta, johon se oli kiilautunut. No, naiset saivat luvan tulla auttamaan, lisää köysiä viritettiin ja ”Hiiop” kaikui kerran, jos toisenkin. Vene ei hievahtanutkaan.
Kyläläiset katselivat toisiaan. Mikä neuvoksi? Jäisikö kirkkoon meno nyt kokonaan? Lopulta joku muisti, että hei, yksi puuttuu vielä joukosta. Pikku Matti, kymmenvuotias pojankoltiainen. Toiset vähättelivät. Jos ei kylän voima muuten riitä, mitä hyötyä voisi olla heiveröisestä lapsesta. Aikansa väiteltyään kyläläiset päättivät kuitenkin hakea Matin, ei kai siitä haittaakaan olisi. Matti tuli paikalle, astui jonon jatkoksi ja tarttui köyteen. Uusi ponnistus, ja kas kummaa, vene liikahti. Siitä koko joukko sai uutta puhtia ja hitaasti vene nousi pölkkyjen päälle ja alkoi vieriä kohti rantaa.
Monien väheksymän pikku Matin panos oli sittenkin ratkaiseva kylän yhteisen tavoitteen kannalta.
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille.
Christmas Story
As I write this, it is the shortest day of the year. This year, it was not the darkest of the year at least. The sun shone brightly here on the west coast – for the short time that there was enough daylight. It is time to calm down again, to remember the year that is ending, the past summer and autumn for a moment, before we turn our eyes towards the future.
My own thoughts have often focused on togetherness and community recently. Christmas is a time for being together. The family, the clan, sometimes even the whole village, is expected to gather together for Christmas carols, Christmas devotions or just a shared Christmas meal. For one reason or another, this is not possible for everyone, as is shown by the great popularity of restaurants open on the eve and the joint Christmas meals organized by various communities.
Thus, there is no need to spend Christmas alone. Nevertheless, too many people are completely alone this year too.
Community has also been on my mind in another sense. Just before Christmas, Nokia’s top management sent a message to all managers to evaluate their subordinates – and not just evaluate them but classify them as good or bad too. The classification should also follow the Gaussian curve. The management wants to create competition for the best positions with this. At least it has not been clear to me how the competition between the staff and the bullying of others could support the main mission of a limited liability company – shareholder value.
In other words, share appreciation and dividends.
We have discussed innovations and their prerequisites in many of our projects. Some of the most important features that support innovations in a corporate culture are openness, good teamwork, knowledge sharing and cooperation across the entire organization. Nokia, if anything, is a company whose success depends on the innovation capacity of the entire organization. The workplace innovation presented above – if you can even call it innovation – is likely to kill all cooperation between departments and teams and even within them.
“Nights of long knives” in the workplace. They should already be the snow of the past winter.
Christmas also includes a Christmas story. I would like to dedicate this story to Nokia’s management: Sometimes, years ago, the residents of a small, isolated island wanted to go to Christmas church. But how would they get there? The sea was still open, there was no way to go across the ice, as it normally would have been. The village church boat had been thrown ashore by a storm, higher than ever. It had to be pulled to shore by manpower. All the men of the village were gathered together, the ropes were strung, and round logs were piled up as the path, along which the boat would move better. Pull, second, and third. The boat did not budge from the hole between the rocks where it was wedged. Well, the women were told to come and help, more ropes were strung and “Pull” echoed once again, if not twice. The boat did not budge.
The village people looked at each other. What’s next? Should we forget the church totally this year? Finally, someone remembered that hey, there was still one missing from the group. Little Matti, a ten-year-old boy. Others belittled him. If the village’s strength is not enough, what good could a frail child be? After arguing for a while, the villagers decided to call Matti. At least, it wouldn’t cause any harm. Matti came to the scene, joined the line, and grabbed the rope. Another effort, and lo and behold, the boat moved. This gave the whole group new impetus and slowly the boat rose onto the logs and began to roll towards the shore.
Little Matti’s contribution, underestimated by many, was nevertheless decisive for the village’s common goal.
Merry Christmas and a Happy New Year to everyone.
Tämä blogikirjoitus on kirjoitettu Euroopan unionin osarahoittamien WIN4SMEs-, Wood4Youth- ja Easy Energy-hankkeiden puitteissa. Näkemykset ja mielipiteet ovat kuitenkin ainoastaan kirjoittajan/kirjoittajien omia eivätkä välttämättä vastaa Euroopan unionin tai Euroopan koulutuksen ja kulttuurin toimeenpanoviraston (EACEA) näkemyksiä. Euroopan unionia tai EACEA:ta ei voida pitää niistä vastuussa.
This blog text has been written within the framework of projects WIN4SMEs, Wood4Youth and Easy Energy, co-funded by the European Union. Views and opinions expressed are however those of the author(s) only and do not necessarily reflect those of the European Union or the European Education and Culture Executive Agency (EACEA). Neither the European Union nor EACEA can be held responsible for them.
