Kari Lilja, TkT, Erikoistutkija; Sirpa Sandelin, TkT, Yliopettaja
English version – click the link
Varoitettakoon heti: tämä teksti käsittelee arkaa aihetta, josta monilla on omakohtaisia kokemuksia – kiusaamista. Samalla todettakoon, että tekstistä tuli lopulta aivan erilainen, kuin mitä olin mielessäni ennakkoon kaavaillut. Alun perin minun piti pohtia omiin lapsuuden kokemuksiini peilaten sitä, ovatko nykyajan lapset, nuoret ja jopa aikuiset herkempiä kokemaan poikkipuoliset sanat ja teot kiusaamiseksi, vai ovatko nykyajan esiteinit ja teinit niin paljon julmempia toisiaan kohtaan, vai mistä tämä kuva kiusaamisen tai kiusauksi tulemisen kokemuksen yleistymisestä ja yleisyydestä oikein johtuu. Tästä alkuperäisestä ajatuksesta syntyi tuo otsikkokin.
Ylen sivuilla ja uutisjutuissa on viime päivinä (9. ja 10. huhtikuuta 2026) käsitelty kiusaamista sekä työpaikkojen että koulujen näkövinkkelistä – niin, no työpaikkojahan koulutkin ovat, sekä opettajan että oppilaan näkökulmasta. Ensin raportoitiin siitä, kuinka työpaikkakiusaamisen julmimpia muotoja, ulos sulkemista ja väheksyntää, on jopa kiusatun itsensä, saati ulkopuolisen erittäin vaikea tunnistaa ja todistaa. Lattiaan liimatun turvasaappaan tai kiinni hitsatun pukukaapin lukon tuntee kiusaamiseksi hitaampikin esihenkilö, mutta jos toinen valittaa töiden paljoutta koska toinen ei osaa mitään, tai jos joku istuu aina yksin ruoka- ja kahvipöydissä, yhteistilaisuuksissa jne., on vaikea tietää, onko kyse todella toisen osaamisesta tai omaehtoisesta rauhan hakemisesta vai aktiivisesta mitätöimisestä tai ulos sulkemisesta.
Väkisin seuraan tuppautuminenkin voi täyttää kiusaamisen merkit.
Ylen oppilaiden opettajien ja muun henkilökunnan taholta kokemasta kiusaamisesta kertovissa artikkeleissa viitataan THL:n Kouluterveyskyselyyn vuodelta 2025. Tiedonhaluiselle luonteelleni uskollisena lähdin penkomaan tuon kyselyn tuloksia, jotta löytäisin tarkempia tietoja nimenomaan näistä kiusaamiskokemuksista ja pystyisin arvioimaan tutkijoiden ja toimittajien tekemien johtopäätösten taustoja ja totuusarvoja. En löytänyt uutisointia tukevia tietoja. Kyselyssä oli kysytty yhdeksästä eri kiusaamiskategoriasta, minkä lisäksi fyysisen väkivallan, seksuaalisen häirinnän ja syrjinnän kokemuksista oli yhteensä seitsemän indikaattoria. Mistään julkisessa käytössä olleesta indikaattorista ei käynyt ilmi tekijäksi koettua tahoa, vaikka se olisi ollut mielenkiintoinen ja arvokas lisätieto tuloksia analysoitaessa. Voi toki olla, että se siellä oli, hyvin piilotettuna.
No, se mitä löysin, oli kuitenkin huomattavan paljon mielenkiintoisempaa ja satakuntalaisittain todella huolta herättävää: otin ihan mielenkiinnosta raportin pohjaksi Satakunnan hyvinvointialueen ja vertailualueiksi yhdeksän muuta enemmän ja vähemmän sattumanvaraisesti valittua hyvinvointialuetta, koska raportin maksimi oli kymmenen aluetta kerrallaan. Tällä suodatuksella tarkastelin peruskoulun 8. ja 9 luokkalaisten, lukiolaisten ja ammattikoululaisten vastauksia.
Kaikissa yhdeksässä kiusaamiskategoriassa Satakunnassa 8. ja 9. luokkalaisilla oli suhteellisesti eniten kiusatuksi tulemisen kokemuksia muihin hyvinvointialueisiin verrattuna (Kuva 1).
Kuva 1: Kiusattu koulussa jättämällä ulkopuolelle. Lähde: THL.fi
Muilla kouluasteilla erot olivat huomattavasti marginaalisempia, ja tilanne satakuntalaisittain positiivisempi joidenkin väitteiden osalta. Kun vielä yhtenä indikaattorina olleessa väitteessä ”Minua ei ole kiusattu koskaan.” Satakunta oli kaikista kolmesta tarkastelemastani kouluasteesta pienimmällä prosenttilukemalla peränpitäjä yläasteen osalta ja ammatillisissa oppilaitoksissa ja lukiossa keskivaiheilla, johtopäätös lienee selvä. Satakunnassa kiusataan muuta maata enemmän etenkin yläasteella (Kuva 2).
Toinen mielenkiintoinen havainto on se, että 8.-9. luokkalaiset tytöt raportoivat kiusatuksi tulemisen kokemuksia keskimäärin huomattavasti enemmän kuin pojat. Pojat ovat edellä vain väkivaltaisissa kiusaamiskokemuksissa (kolme eri tyyppiä), joita onneksi oli prosentuaalisesti paljon vähemmän (yhteensä 3 – 8 % ilmoitti kokeneensa…). Edelleen, koska emme tiedä, ketkä olivat kiusaamiskokemusten takana, seuraava johtopäätös on hyvin hataralla pohjalla, mutta kun aikaisempien tutkimusten perusteella tiedämme, että pojat ovat taipuvaisempia fyysiseen kiusaamiseen ja tytöt verbaaliin ja hiljaiseen kiusaamiseen, voinemme olettaa, että myös kiusaajia on tyttöjen joukossa enemmän. Välttämättä tämä ei pidä paikkansa, voihan yksi ja ainoa henkilö tai klikki kiusata ja häiritä koko luokkaa.
On todella vaikea tietää, onko tilanne todella satakuntalaisittain huolestuttava. Sen arvioimiseksi pitäisi ainakin tietää, ovatko kiusauskokemuksia raportoineet syntyperäisiä satakuntalaisia vai junan tänne tuomia. Satakuntalaiseen luonteeseen kun kuuluu suoraan sanominen, toisen kantin testaaminen ja negaation kautta ilmenevä positiivisuus tyyliin ”Ei huano”. Junan tuomille tällainen saattaa näyttäytyä aivan jonain muuna kuin miksi satakuntalainen sen tarkoittaa. Sama juttu koskee syrjäytymisen tunnetta. Satakuntalainen hyväksyy aidoksi satakuntalaiseksi vasta kolmatta polvea täällä asuneen ja porilaiselle kestää 20 vuotta hyväksyä toinen ystäväkseen, mutta sitten saatkin vakaan ja luotettavan ystävän, olen kuullut sanottavan.
Ehkä tuo aika onkin lähempänä 30 vuotta.
Noh, joka tapauksessa tulos antaa meille satakuntalaisille hieman itsetutkiskelun aihetta. Minkälaisia me olemme ystävinä, työtovereina, koulukavereina… Muistammeko ja ymmärrämmekö sen, että kaikki eivät aina osaa ottaa meille luonteenomaista käytöstä sellaisena kuin miten me sen tarkoitamme ja itse otamme. Osaammeko sovittaa puheemme ja ilmaisumme kuulijan taustan mukaisiksi? Miten kehittäisimme työpaikkojamme ja koulujamme niin, että kaikki tuntisivat olevansa arvokkaita ja arvostettuja yhteisön jäseniä?
In English
It’s a complete idiot who gets angry from a joke…
Let me warn you right away: this text deals with a sensitive topic that many people have personal experiences with – bullying. At the same time, let me say that the text ended up being completely different from what I had planned in advance. Originally, I was about to reflect on my own childhood experiences and consider whether today’s children, young people and even adults are more sensitive to experiencing discriminatory words and actions as bullying, or whether today’s pre-teens and teens are so much more cruel to each other, or what exactly is behind this image of the increasing and prevalence of bullying or being bullied. This original idea also gave rise to the title.
In recent days (April 9 and 10, 2026), pages and news stories of YLE have discussed bullying from the perspectives of both workplaces and schools – yes, schools are workplaces too, from the perspective of both teachers and students. First, it was reported that the most brutal forms of workplace bullying, exclusion and understating, are very difficult to recognize and prove, even by the bullied person themselves, let alone an outsider. Even the slowest supervisor can recognize a safety boot glued to the floor or a lock welded to a locker as bullying, but if one person complains about the amount of work because the other person can’t do anything, or if someone always sits alone at the dining and coffee tables, at joint events, etc., it is difficult to know whether it is really about the other person’s competence or a voluntary attempt to seek peace, or active invalidation or exclusion.
Forcing them to join a group can also meet the signs of bullying.
The articles of YLE about bullying by teachers and other staff experienced by students refer to the 2025 School Health Survey conducted by the Finnish Institute for Health and Welfare. Due to my inquisitive nature, I burrowed into the results of that survey in order to find more detailed information specifically about these bullying experiences and to be able to assess the backgrounds and truth values of the conclusions drawn by researchers and journalists. I did not find any information to support the news. The survey asked about nine different bullying categories, in addition to which there were a total of seven indicators for experiences of physical violence, sexual harassment and discrimination. None of the publicly available indicators revealed the party perceived as the bully, even though it would have been interesting and valuable additional information when analysing the results. It is, of course, possible that it was there, well hidden.
Well, what I found was, however, considerably more interesting and, as a Satakunta resident, really worrying: I took the Satakunta welfare area as the basis for the report out of curiosity and nine other welfare areas, more or less randomly selected, as comparison areas, because the maximum number of areas in the report was ten. With this filter, I examined the responses of 8th and 9th graders of comprehensive schools, upper secondary schools and vocational schools.
In all nine bullying categories, 8th and 9th graders in Satakunta had the most experiences of being bullied compared to other welfare areas (Figure 1).
Figure 1: Bullying category ”Closing outside the group”, Satakunta as yellow, columns Boys, Girls, Total.
At other school levels, the differences were considerably more marginal, and the situation was more positive for some statements in Satakunta. Considering that in the statement “I have never been bullied,” which was also an indicator (Figure 2) , Satakunta was the lowest of all three school levels I examined, with the lowest percentage in lower secondary school and in vocational schools and upper secondary school, the conclusion is probably clear. In Satakunta there is more bullying than in the rest of the country, especially in lower secondary school.
Figure 2: ”I have never been bullied”, Satakunta as yellow, columns Boys, Girls, Total.
Another interesting finding is that girls in grades 8-9 report significantly more experiences of being bullied on average than boys. Boys are ahead only in violent bullying experiences (three different types), which fortunately were much less common in percentage terms (a total of 3-8% reported having experienced them…). Furthermore, since we do not know who was behind the bullying experiences, the following conclusion is on very shaky ground, but since we know from previous studies that boys are more prone to physical bullying and girls to verbal and silent bullying, we can assume that there are also more bullies among girls. This is not necessarily true, after all, one and only person or clique can bully and disturb the entire class.
It is really difficult to know whether the situation is truly worrying for Satakunta residents. To assess this, we should at least know whether the bullying experiences were reported by native Satakunta residents or those brought here by train. The nature of a Satakunta resident includes speaking directly, testing the other party, and expressing positivity through negation, such as “No bad”. To those who are brought by train, i.e., origin from other regions, this may seem like something completely different from what a Satakunta resident means. The same goes for the feeling of exclusion. A Satakunta resident will only accept a third-generation resident as a true Satakunta resident, and it takes a Pori resident 20 years to accept another as a friend, but then you will have a stable and reliable friend, I have heard it said.
Maybe that time in reality is closer to 30 years.
Well, in any case, the result gives us Satakunta residents a little reason for introspection. What kind of friends, colleagues, schoolmates are we? Do we remember and understand that not everyone can always take our characteristic behaviour as we mean and take it ourselves. Can we adapt our speech and expressions to the background of the listener? How would we develop our workplaces and schools so that everyone feels that they are valuable and respected members of the community?
Tämä blogikirjoitus on kirjoitettu Euroopan unionin osarahoittaman Win4SMEs-hankkeen puitteissa. Näkemykset ja mielipiteet ovat kuitenkin ainoastaan kirjoittajan/kirjoittajien omia eivätkä välttämättä vastaa Euroopan unionin tai Euroopan koulutuksen ja kulttuurin toimeenpanoviraston (EACEA) näkemyksiä. Euroopan unionia tai EACEA:ta ei voida pitää niistä vastuussa.
This blog text has been written within the framework of project WIN4SMEs, co-funded by the European Union. Views and opinions expressed are however those of the author(s) only and do not necessarily reflect those of the European Union or the European Education and Culture Executive Agency (EACEA). Neither the European Union nor EACEA can be held responsible for them.
