Kari Lilja, TkT, Erikoistutkija; Sirpa Sandelin, TkT, Yliopettaja; Sanna Lindgren, projektityöntekijä
Pian neljä kuukautta kestänyt etäily on johtanut erinäisiin havaintoihin siitä, kuinka keskeneräistä ja standardoimatonta koko etätyö-, etäopetus- ja etäkokousmaailma vielä on. Monet meistä ovat joutuneet opettelemaan lukuisien uusien etäkokous- tai muiden ohjelmien käyttöä, usein vielä lennosta. Oppiminen sujuu joskus helpommin, joskus tahmeammin. Usein ongelmia koituu opettelun lisäksi siitä, että vanhat, jo asennetut, versiot eivät tahdo toimia moitteetta yhteistyössä uusimpien kanssa tai päinvastoin.
Kuitenkin puhutaan kehittyneestä teknologiasta (High tech).
Vasara on todellista Hich techiä, samoin kirves, puukko… Ei ole väliä sillä, kenen valmistamalla vasaralla lyö kenenkin valmistamaa naulaa kolmannen osapuolen tuottamaan puuhun. Aina uppoaa. Tai leikkaa, jos käytetään kirvestä tai puukkoa.
Tämä nykyinen niin sanottu High tech onkin aika rasistista tekniikkaa: Valitaan tarkoin, kenen kanssa suvaitaan leikkiä. Lisäksi asiakas, käyttäjä, sitoutetaan olemaan valittamatta haitallisistakin piirteistä pakottamalla hänet rastittamaan koko joukko hyväksyn – en hyväksy -täppiä. Yksikin ”en hyväksy” voi johtaa sovelluksen asennuksen tai palvelun käytön keskeytymiseen. Pahimmillaan voi työntekijä, täyttääkseen työsopimuslain velvoitteen tehdä työtä työnantajan ohjauksen mukaisesti, joutua hyväksymään oman tietosuojansa loukkaukset ja siten altistamaan itsensä esimerkiksi identiteettivarkauksille.
Oikeusturvan kannalta tilanne on vähintäänkin mielenkiintoinen.
Yhteensopimattomuus on hämmästyttävän yleistä IT-alalla muutenkin. Ei ole kauaakaan, kun jokaisella laitteella oli oma virtalähteensä, eikä niitä voinut vaihtaa keskenään. Vieläkin pöydälllä olevien virtalähteiden määrä on kunnioitettava: Kirjoitin, näyttö, pc, laptop, puhelin…, kaikki tarvitsevat omat piuhansa ja muuntajansa. Tilanne vastaa sitä, että autoilla olisi merkistä ja vuosimallista riippuen kullakin omanlaisensa tapa liikkua, polttoaine ja tankkauspisteet.
Liikenne olisi melkoisessa kaaoksessa.
Kun tähän lisää eri tiedostomuotojen, formaattien, koodauksessa käytettyjen kielten, eri tallennustapojen ja -mahdollisuuksien, käyttöjärjestelmien ja monien muiden tietotekniikalle tyypillisten asioiden moninaisuuden, tuntuu uskomattomalta, että me ylipäänsä pystymme hyödyntämään tietokoneita ja kehittynyttä teknologiaa niinkin laajasti kuin mitä tänä päivänä pystymme.
Onneksi ihminen käyttäjänä on joustava ja oppivainen eläin.
Luulisi, että eri ohjelmien markkinoijat näkisivät yhteensopivuudessa markkinaraon. Jokainen tarvitsisi vain yhden ohjelman, palvelun, tunnuksen, whatever, liittyäkseen mihin tahansa etäkeskusteluun, konferenssiin, videoluentoon. Rajapinnat olisi sovittu yhdessä, hiottu ja testattu. Teknistä kehitystä voisi suunnata käytettävyyteen, äänen ja kuvan laatuun sekä lisäominaisuuksiin. Kilpailuun siitä, mikä on eri asiakasryhmille tärkeintä.
Mobiililaitteiden tapaan.
Alkuun mobiililaitteillakin oli eri tekniikoita, käytettiin eri taajuusalueita ja pyrittiin suojaamaan omia laitteita ja niitä käyttäviä ja myyviä operaattoreita estämällä laitteiden käyttö muiden toimittajien verkoissa ja muiden toimittajien laiteiden käyttö omassa verkossa. Hyvin pian kuitenkin huomattiin, ettei se business ole vain laitteiden myyntiä, vaan myös niiden mahdollisimman monipuolisen käytön sallimista ja mahdollistamista. Nykyään kuluttaja ei välttämättä edes huomaa, kenen alueella hän mobiiliaan käyttää. Käytetyllä sovelluksella sen sijaan voi vielä olla merkitystä.
Jotta digitalisoitumisesta saataisiin täysi hyöty irti, tulisi myös sovellusten välisten rajapintojen olla avoimia ja yhteisiä.
Standardoiduilla ja hyvin dokumentoiduilla rajapinnoilla olisi paljon nykyistä helpompaa toteuttaa palveluita, jotka yhdistäisivät esimerkiksi kalenteri-, sähköposti- neuvottelu- ja laskutus- sekä työajanseurantajärjestelmät toisiinsa niin, että neuvottelujärjestelmän kautta annettu koulutus, konsultointi tai etälääkärin tapaaminen, sähköpostitse välitetyt kirjalliset ohjeet tai muut dokumentit, projektiseuranta ja laskutus linkittyisivät toisiinsa.
Kukin tieto syötettäisiin vain kerran.
Toki edellä mainittuja kokonaissovelluksia on nytkin tehty, mutta ne ovat suurien IT-konsernien toteuttamia järjestelmiä: isoja, byrokraattisia, kalliita ja käytössä pääasiassa vain suuryrityksissä. PK-sektorille ja mikroyrityksille ne ovat aivan liian raskaita, vaikka juuri siellä ne vapauttaisivat yrittäjän ja vähien työntekijöiden resursseja tukipalveluista varsinaiseen liiketoimintaan.
Tuotantoon, kehitykseen ja asiakaspalveluun.
Artikkeli on kirjoitettu Euroopan unionin Erasmus + -ohjelman rahoittaman KAforHR -hankkeen puitteissa. Vastuu artikkelissa esitetyistä näkemyksistä on yksinomaan kirjoittajilla.
