Kari Lilja, TkT, Erikoistutkija; Sirpa Sandelin, TkT, Yliopettaja; Sanna Lindgren, projektitutkija
Kuinka moni lukijoistamme tietää, mikä ja missä on McKinac Island? Tuskin monikaan. Moniko on käynyt siellä? Veikkaan, että vielä harvempi. Minä olen, ja ehkä juuri siksi tuo keskellä Lake Michiganin ja Lake Huronin välistä salmea oleva ekosaarikaupunki, jossa kaikki autoilu on kielletty ja menopeleinä ovat hevoset ja rattaat, ratsut, polkupyörä tai apostolinkyyti, tuli mieleeni lukiessani viikonloppuna paikallisia uutisia. Kaupunki on suosittu turistikohde, vaikka sinne ei periyhdysvaltalaisesta tavasta poiketen pääsekään omalla autolla. Autot jätetään vartioidulle parkkialueelle ja saarelle mennään laivalla. Tai lentokoneella. Saarella kun on oma kenttänsä, eivätkä kiellot koske kaikkia. Jotkut ovat sielläkin tasa-arvoisempia.
Uutinen, joka herätti vanhat muistot ja paljon kysymyksiä, oli otsikoitu ”Tulevaisuuden Suomessa ei polteta mitään”. No, sehän tiedetään, että niin EU kuin Suomen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL ovat julistaneet tupakoinnin (siis tupakan polton) loppuvan vuoteen 2030 mennessä. Sekin tiedetään, että etenkin niin sanotun porttiteorian kannattajat haluavat kannabiksen polton loppuvan Suomessa heti, mutta mahtoiko luonto- ja kannabismyönteistä puoluetta edustava henkilö mieltää asettuvansa samalle kannalle julistaessaan kaiken polton loppuvan. No, kontekstista voimme päätellä, että hän todennäköisesti ajatteli lämmityspolttoa ja sen loppumista osana ilmastomuutoksen vastaista kampanjaa. Suomihan pyrkii vielä Euroopan Unionia kunnianhimoisempiin tavoitteisiin vuoteen 2030 mennessä.
Tätä menoa vuonna 2030 loppuu kaikki. Ilmassa on selviä maailmanlopun merkkejä.
Jäin pohtimaan, mitä kaiken polton loppuminen käytännössä merkitsisi. Ensin piti toki selvittää, mitä ministeri Ohisalo todella sanoi. Satakunnan kansan mukaan hän oli vastannut kysymykseen ”Onko oikein, että Suomeen tuodaan haketta ulkomailta, kun turvetta ei tulevaisuudessa enää saa polttaa?” seuraavasti ” Ei tietenkään ole. Olen sitä mieltä, että tulevaisuudessa ei energiantuotannossa polteta mitään, vaan käytetään pelkästään päästöttömiä tuotantomuotoja. Turpeen sen enempää kuin puun poltto ei ole kestävä vaihtoehto.” (SK24.fi 6.2.2021)
Kielto olikin siis rajattu energiantuotantoon. Pössyttelijät voivat huokaista helpotuksesta.
Mutta kyllä energiantuotannonkin rajaaminen polton ulkopuolelle ongelmia aiheuttaa. Mikä olisi riittävän tehokas päästötön lämmön tuotantomuoto maaseudun pienille kylille, yksittäistaloille tai mökeille 25 asteen pakkasilla, jos tulisijoja ei saisi enää käyttää? Millä retkeilijät ja eränkävijät lämmittäisivät itsensä ja laittaisivat ruokansa, jos nuotiot ja sprii- tai kaasukeittimet olisivat kiellettyjä? Miten muokattaisiin pellot, kylvettäisiin siemen ja korjattaisiin sato, ruokittaisiin ja hoidettaisiin karja ja eläimet, ja miten tuotaisiin maaseudun tilojen tuotteet, se lähiruoka, kaupunkilaisille ja taajamissa asuville, jos polttomoottorit olisivat kiellettyjä? Tilalle tarjotaan tuuli- ja aurinkovoimaa, vaikka niissäkin on tiukimman ympäristöväen mielestä ei-toivottuja piirteitä. Ailahtelevan sään aiheuttamaa epävarmaa tuottavuutta unohtamatta. Eikä ydinvoimaakaan varmaan olla päästämässä pannasta.
Kulkuneuvothan voivat kulkea sähköllä. Kyllä, mutta nykyinen akkutekniikka ei oikein vielä toimi, kun matkaa kahden (lataus)pisteen välillä on satoja kilometrejä, kulkuneuvo tai työkone painaa useita tuhansia kiloja ja perässä on täysleveä äes, aura tai kymmenien tonnien täysperävaunu. Eikä se akkujen tuotantokaan kovin ympäristöystävällistä aina ole, akkujen lataaminen tarvitsee energiaa ja vaikka ilmakehän lämpeneminen olisikin pysyvä ilmiö, talvella samaa energiaa tarvitaan lämmittämiseen vielä pitkään. Pitäisikö siis rakentaa uutta ydinvoimaa? Mitä luontoväki siitä pitäisi.
Eläimethän voidaan valjastaa uudestaan aurojen ja vaunujen eteen, moottoripyörät ja mopot korvata ratsuilla ja kylminä talviöinä eläimet tuottaisivat lämpöä, josta voisivat nauttia myös ihmiset, kun siirrytään takaisin saman katon alle. Palattaisiin takaisin aikaan ennen teollista vallankumousta, ainakin niiden osalta, joiden kohtalona olisi tuottaa sitä arvostettua lähiruokaa kaupunkeihin tiiviisti pakatulle muulle väestölle. Ai niin, olin aivan unohtaa. Eläimilläkin on oikeutensa. Aktivistien mielestä heidän, siis eläinten, pitäisi saada elää vapaina, omassa luontaisessa elinympäristössään, vailla ihmisten luomia rooleja ja kahleita.
Eikö luontainen elinympäristö vuosituhansia ihmisen kanssa olleille ja ihmisen jalostamille luontokappaleille ole nimenomaan yhteistyö ja symbioosi ihmisen kanssa?
Paluu samoihin sisätiloihin eläinten kanssa loisi lisäksi aivan uudenlaisen kiihdyttämön erilaisten sairauksien ja loisten leviämiseen. Aikaisemman rinnakkaiselon aikana hankittu vastustuskyky on erillään elämisen ja koko ajan parantuneen hygienian aikana kadonnut, ja nykyihminen on lajiltaan herkistynyt erilaisille eläinperäisille bakteereille, viruksille ja loisille, jotka saattavat levitä nopeastikin tiheään asutuissa keskittymissä, kuten Covid-19 on osoittanut. Seurauksena voisi olla melkoinen ihmiskunnan syliväliharvennus, jota tosin jo Pentti Linkolakin aikoinaan toivoi.
Motivaattorina ministeri Ohisalon lausuntoon on ilmeisesti ollut huoli luonnon monimuotoisuudesta, ilmastonmuutoksesta ja kasvihuonekaasujen päästöjen minimoinnista. Todennäköisesti vielä niin, että pääpaino on ilmastonmuutoksessa ja kasvihuonepäästöjen, erityisesti CO2:n eli hiilidioksidin, eliminoinnissa. Logiikka lausunnon takana menee ilmeisesti niin, että kun ei polteta, ei synny hiilidioksidia, ei kaadeta metsiä, ei kaiveta soita…, jolloin metsät ja suot toimivat hiilinieluina.
Vaan kun ei se mene niin suoraviivaisesti.
Puut ja kasvit ovat elollisia olentoja, jotka eivät elä ikuisesti. Parhaiten ne sitovat hiilidioksidia aktiivisen yhteyttämisen ja kasvamisen vaiheessa. Puiden kyky sitoa hiilidioksidia yhteyttämisen kautta vähenee iän myötä, ja lopulta nekin kuolevat Sen lisäksi ne vaihtavat säännöllisesti yhteyttävät osansa, lehdet, lehtipuut kerran vuodessa ja ”ikivihreät” havupuut noin kerran kolmessa – viidessä vuodessa. Pehmeävartiset monivuotiset ja kaikki yksivuotiset kasvit ”tappavat” maanpäälliset osansa kerran vuodessa. Kaikki tämä biomassa kertyy maahan ja alkaa hajota sienien, hajottajabakteerien ja pieneliöiden käydessä kuolleiden ja kuolevien kasvinosien kimppuun. Ja ravintoketju ei lopu siihen vaan jatkuu. Jokaisella tasolla on oma aineenvaihduntansa, hajottajansa ja syöjänsä, ja jokainen taso tuottaa hiilidioksidia ja / tai metaania, joka on varsin yleinen hapettoman hajoamisen (Anaerobiset bakteerit) aineenvaihduntatuote. Puun palaessa hiilidioksidia pahempi kasvihuonekaasu, metaani, yleensä palaa ja muuttuu vedeksi ja hiilidioksidiksi.
Järjellä ajatellen puun jättäminen metsään maatumaan tuottaa, tosin pidemmän ajan kuluessa, enemmän kasvihuonekaasuja kuin suora polttaminen, mutta paljonko enemmän?
Yritin löytää kirjallisuudesta kertoimia sille, miten moninkertainen on kasvihuonekaasujen kumulatiivinen tuotanto hajoamisessa verrattuna polttamiseen. Vaihtoehtoja vertailevia tutkimuksia ei juuri löytynyt, joitakin summittaisia laskelmia oli esitetty, ja niissä kertoimien haarukka oli kuudesta 37,5 riippuen olosuhteista, ja siitä, kuinka pitkälle ekosysteemiin laskenta ulotettiin.
Jo kuusinkertainenkin määrä hiilidioksidia on paljon.
Käytännössä siis – hiilijalanjäljen ja kasvihuonepäästöjen minimoimisen kannalta – eri puunkäyttömuotojen paremmuusjärjestys saattaisi olla seuraava:
- Hakataan hyviä metsänhoidon periaatteita noudattaen hakkuukelpoinen puusto raaka-aiineeksi teollisuuden käyttöön, jolloin puussa oleva hiili sitoutuu käyttökohteesta ja kierrätysmahdollisuuksista riippuen jopa sadoiksi vuosiksi.
- Poltetaan puuta energiaksi silloin, kun se käyttökohde, tilanne ym tekijät huomioiden on perusteltua ja mahdollista. Tällöin puun sisältämä hiili vapautuu sitoutuakseen uudelleen kasvavaan metsään, mutta sivupäästöjä ei synny, eli tilanne hiilitaseen kannalta on +/-
- Jätetään puu metsään ja hyväksytään se, että kasvihuonekaasupäästöt pitkässä juoksussa ovat jopa monikymmenkertaiset ensimmäiseen vaihtoehtoon verrattuna.
Myös polttomoottorien käyttö saattaa – etenkin biopolttoaineita käytettäessä – olla tietyissä tilanteissa luonnon kannalta parempi vaihtoehto, koska biopolttoaineiden tuotannon toinen vaihtoehto on yleensä kompostointi eli maatuminen tai suora poltto.
Ajatus kaiken polton lopettamisesta muistuttaa Speden vanhaa sketsiä, jossa henkilö kummastelee miehelleen, ettei hän ymmärrä mihin tarvitaan ydinvoimaa, sähköähän saa seinästä, pistokkeesta. Jos ei tiedä, mitä siellä seinän toisella puolella on, voi mielipide perustua varsin puutteelliseen tietoon.
Soiden kohdalla tilanne on vielä moniulotteisempi. Saattaakin olla, että palaan siihen puoleen vielä jossain tekstissä.
Artikkeli on kirjoitettu Euroopan unionin Erasmus + -ohjelman rahoittaman WWW&CE -hankkeen puitteissa. Vastuu artikkelissa esitetyistä näkemyksistä on yksinomaan kirjoittajilla.
