Kari Lilja, TkT, Erikoistutkija; Sirpa Sandelin, TkT, Yliopettaja; Sanna Lindgren, projektityöntekijä
Tämä koronakevään eristäytyminen ja etätyö jatkuvat jo kahdeksatta viikkoa, ja ainakin kaksi viikkoa on vielä edessä. Paljon keskusteluja on käyty sosiaalisten kontaktien merkityksestä, face to face -kohtaamisten tärkeydestä ja ihmisten, niin lasten kuin aikuisten, mielenterveydelle mahdollisesti koituvista haitoista. Yhtä asiaa emme ole kuitenkaan nähneet ainakaan suuremmassa mitassa lehtien ja sosiaalisen median palstoilla retosteltavan: mitä sosiaalisten kontaktien väheneminen merkitsee työteholle, työn tuottavuudelle ja organisaatioiden tulokselle.
Tupakkatauoistako hyötyä?
Kauan sitten, silloin, kun tupakoinnista oli vasta tulossa ”habitus non grata”, terveysvalistajat ehdottivat tuntemalleni yrittäjälle, että tämä kokeilisi maksaa parempaa palkkaa niille, jotka eivät kävisi tupakkatauoilla. Korvaukseksi työhön käytetyn ajan lisääntymisestä. Yrittäjä kieltäytyi. Hänen mielestään tupakkatauko oli vähintään yhtä tehokasta, ellei tehokkaampaakin tuloksen teon kannalta kuin sorvin äärellä seisominen. Sama pätee hänen mielestään yhdessä istuttuihin kahvitaukoihin, lounaisiin ja saunailtoihin.
Hän ei voisi kuvitellakaan kieltävänsä taukoja tai työasioista puhumista taukojen aikana.
Tietäisitpä, kuinka monta teknistä ongelmaa on ratkaistu, kun kymmenen rääväsuista koiranleukaa yhdessä ruotii jotakin pieneltä näyttävää virhettä, yrittäjä murisi vielä neljännesvuosisata myöhemmin, kun periaatteellinen tupakkakielto työpaikoilla oli kirjattu lakiin ja yrityksistä alkoi tulla savuttomia, jotta ei tarvitsisi rakentaa kalliita tupakkakoppeja.
”Se saattaa alkaa pienestä heitosta – tyyliin et sitten jaksanut tehdä siitä ihan sileätä – ja johtaa patenttikelpoiseen menetelmän muutokseen. Niillä patenteilla me on eletty ja työllistetty tämä porukka kohta 40 vuotta. Ja samalla on osaaminen – se, mitä oppikirjoista ei saa – siirtynyt sukupolvelta toiselle. Eikä tarvitse pitää mitään yyteitä tai johdon tiedotustilaisuuksia. Porukka tietää jo ennen johtoa, miten talossa menee. Ne näkevät sen omassa työkuormassaan ja saattavat ottaa vapaita silloin, kun näkevät, että nyt ei ole täyttä kuormaa. Ja kun miehet puhuvat keskenään, ne ymmärtävät toisiaan. Panepa tuo meidän Suvi sinne vetämään ekonomijargonillaan kalvosulkeisia ja kertomaan että nyt tarttis väkeä vähentää. Luottamusmies vetäisi heti liinat kiinni ja perseet penkkiin…”
Hän tunsi väkensä, tiesi, mitä tauoilla ja tupakkapaikoilla puhuttiin, ja ymmärsi, että työpaikan tulevaisuus on vähintään yhtä tärkeä asia lattiatason väelle kuin yrityksen omistajille. Hän tunsi työmiehen luonteenlaadun ja tajusi viestin menevän parhaiten perille silloin, kun kommunikointi oli vaakasuoraa, vertaisten välistä. Ja vaikka hän ei tuntenutkaan termiä ”Tacit Knowledge” hän huolehti siitä, että piilevä tieto siirtyi polvelta toiselle, mestarilta oppipojalle, aamuvuorolta iltavuorolle.
Taukojen ja kokkapuheiden välityksellä. Sosiaalisten kontaktien kautta.
Mutta, ennen kaikkea, hän tiesi, että läheltä näkee paremmin. Niin hyvät kuin huonot merkit, niin menneen kuin tulevan. Hän osasi laskeutua ruohonjuuritasolle. Kun tilauskanta hiipuu, se aistitaan ensimmäisenä lattiatasolla. Toimituksilla ei ole enää niin kiire, tavara makaa kauemmin, komponentteja ei tarvita niin paljoa… Jos haluat tietää, miten firmalla menee kuukauden päästä, kuuntele haalaripukuisia.
Eikö myyntimies tiedä kaiken tämän jo ennen kuin se heijastuu lattialle?
Pitäisi tietää, mutta. Myyntimiehet huomaavat heikentyvän kysynnän viimeisinä. Muuten he eivät olisi myyntimiehiä. Myyntialalle hakeutuvat ja alalla menestyvät ovat yleensä muita optimistisempia, näkevät maailman valoisampana, hakevat mahdollisuuksia ja tilaisuuksia ja haluavat avata niitä muille. Jos he alkaisivat joka kohdassa miettiä, mitä riskejä tähän sisältyy, he eivät saisi yhtäkään tilausta, eivät myisi yhtäkään tuotetta. Ja heidän tehtävänsä on hankkia tilauksia ja myydä tuotteita.
Organisaation pessimistin rooli on varattu talousihmisille. Heidän tehtävänsä olisi varoittaa riskeistä, ilmiantaa pilvet, jotka varjostavat toimintaa ja pyrkiä ennakoimaan tulevaa kehitystä, ainakin talouden osalta, mielellään myös toiminnan. Mutta talousihmiset ovat yleensä luonteeltaan, paitsi pessimistejä, myös pedantteja, jotka haluavat perustaa omat arvionsa ja raporttinsa toteutuneisiin lukuihin ja faktoihin. Ja toteutuneet luvut koskevat aina mennyttä aikaa. Kulunutta tuntia, päivää, viikkoa, kuukautta tai vuotta.
Toteutunut kehitys ei ole tae tulevasta kehityksestä.
Lause, jonka saa lukea jokaisesta sijoitusinstrumentin esitteestä, pätee kaikkeen yritystoimintaan. Toteutunut kehityssuunta voi jatkua tulevaisuudessakin, mutta mikään raportointijärjestelmä ei anna siitä takeita. Siksi vastuuntuntoinen yrittäjä ja organisaation vastuuhenkilö kuuntelee aina myös ruohonjuuritasoa.
Niitä, jotka näkevät, vaikka heitä ei ehkä nähdä.
Sekin vaatii sosiaalisia kontakteja, vuorovaikutusta ja kasvokkain olemista, minkä koronarajoitukset ovat pyrkineet minimoimaan. Kun aiheelliset ja perustellut rajoitukset aikanaan päättyvät, on jokaisen yrittäjän, johtajan ja esimiehen pyrittävä ottamaan menetetty aika takaisin.
Etäyhteys videon välityksellä ei korvaa läsnäoloa, ei esimiehen, ei opettajan eikä lähimmäisen.
Artikkeli on kirjoitettu Euroopan unionin Erasmus+ -ohjelman rahoittaman KAforHR-hankkeen ja Interreg BSR-rahoitteisen Inbets-hankkeen puitteissa. Vastuu artikkelissa esitetyistä näkemyksistä on yksinomaan kirjoittajilla
