Kari Lilja, TkT, Erikoistutkija; Sirpa Sandelin, TkT, Yliopettaja; Sanna Lindgren, projektityöntekijä
Kuten jo aiemminkin tuli todettua, monet meistä ovat joutuneet kuluneiden kuukausien aikana opettelemaan erilaisia uusia neuvottelu-, etäyhteys- ja konferenssisovelluksia. On Webex, Teams, Zoom, Adoben eri sovelluksia ja muita vähemmän tunnettuja ohjelmia ja palveluja.
Eri etäkokousohjelmien turvallisuudessa on suuria eroja, samoin saman ohjelman eri versioiden välillä. On ohjelmia, jotka ovat käytännössä avoimia hakkeroinnille ja ohjelmia, joita pidetään suhteellisen turvallisina. Täysin turvallisena ei voi pitää yhtäkään. Eikä ainakaan niitä, jotka edellyttävät sovelluksen asentamista koneellesi. Siksi pyrin aina selvittämään asennustarpeen etukäteen.
Turvallisuuden kun tulisi aina kulkea etusijalla.
Tällä taustalla lähdin tarkistamaan, vaatiiko eräässä kokouskutsussa mainittu etäkokousjärjestelmä koneelle asennettua sovellusta vai toimisiko se selaimen kautta. Toimittajan sivuilta siihen ei löytynyt suoraa vastausta. Tuoreimmat Googlen kautta löytyneet kysymystä sivuavat tiedot olivat vuodelta 2014, mutta onneksi toimittajan sivuilla oli chattibotti. Onneksi, sillä muuten tätä tekstiä tuskin olisi syntynyt.
Käydyn keskustelun tulos kun oli asetetun tavoitteen kannalta tyhjääkin heikompi, mutta tekoälyhypetyksen kannalta itse keskustelu oli sitäkin antoisampi. Näin se meni:
Tämän päivän tekoäly on täysin riippuvainen siitä, mitä sille on opetettu, minkälaisia ilmaisuja se tuntee ja mitä ongelmakuvauksia ja vastauksia sillä on tietokannassaan. Tässä tapauksessa botille, joka esittäytyi Maryksi, ei ollut opetettu edes yksinkertaisinta asiaa, jonka potentiaalinen käyttäjä saattaisi kysyä: Toimiiko palvelu selaimella. Toki tällainenkin älyttömyys voi aikaa myöten oppia, jos taustalla on ”pomo” joka opettaa ohjelmalle asioita sitä mukaa kun ihmiset niitä kysyvät. Mutta riittääkö aika ennen kuin potentiaaliset käyttäjät alkavat kypsyä?
Pelkäänpä, että tällä tavalla ei myyntiä ainakaan lisätä.
Tilanne muistuttaa paljon 1990-luvun lopun teknisiä tukipalveluja, jotka perustuivat siihen, että matalapalkkaisia tai jopa ilmaisia työttömiä koulutettiin vastaamaan asiakkaiden kyselyihin tietokannasta löytyvien mallikuvausten ja niihin liittyvien vastausten perusteella. Jos asiakkaan kuvaamaa ongelmaa ei löytynyt kannasta, saattoi vastaukseksi tulla pahimmillaan: Kuvaamaanne ongelmaa ei voi olla olemassa koska sitä ei löydy kannasta.
Vika olikin siis asiakkaan päässä?
Niin kauan, kun kyse on pelkästään markkinoinnin tuesta tai after sales -palveluista, menetykset ovat usein suhteellisen vähäisiä. Asiakas menee muualle, tai ostaa osaavamman henkilön aikaa ja pyytää tätä selvittämään ongelmaansa, myyjä menettää ehkä yhden kaupan ja hieman mainettaan. Väärä neuvo saattaa tuhota koneen tai laitteen tai sille tallennetut tiedot. Mutta tällaisia palveluja on lanseerattu myös sosiaali- ja terveyspalveluihin, joissa saattaa pahimmillaan olla kyse ihmisen hengestä ja terveydestä.
Tilanteessa, jossa ihminen on muutenkin ahdistunut, hädissään tai peloissaan, hänen ei pitäisi enää joutua pohtimaan, onko saatu vastaus luotettava, relevantti ja ylipäänsä käyttökelpoinen.
Sellainen toiminta on terveys- ja hyvinvointialojen eettisten normien vastaista.
Miksi muuten kaikki nämä idioottibotit on edelleen nimetty naisten nimillä? Eikö #metoo opettanut nörteille mitään? Vai onko #AI_too vasta tulossa?
Artikkeli on kirjoitettu Euroopan unionin Erasmus + -ohjelman rahoittaman KAforHR -hankkeen puitteissa. Vastuu artikkelissa esitetyistä näkemyksistä on yksinomaan kirjoittajilla.
