Kari Lilja, TkT, Erikoistutkija; Sirpa Sandelin, TkT, Yliopettaja
English version click the link
Terveisiä Belgiasta, ja tarkemmin sanottuna Hasseltista, joka sijaitsee Flanderissa, Pohjois-Belgiassa, lähellä Saksan ja Hollannin rajaa. Flanderin pääkieli on flaami eli hollanti, joskaan ei välttämättä aivan sama hollanti, jota Alankomaissa puhutaan. Eteläinen Belgia on nimeltään Vallonia, jossa puolestaan puhutaan pääosin ranskaa (alkuperäisen vallonin kielen puhujien määrä on käynyt aika vähiin). Mutta kyllä ranskaa kuulee ja näkee myös Flanderissa, aivan kuin ruotsia Suomessa ja suomea Ruotsissa. Kaksikielisyys on rikkaus, etenkin, jos jokainen osaa äidinkielensä lisäksi myös toista kotimaista. Ja Suomessa se voisi olla täysin mahdollista.
Ellei joku puhuisi pakkoruotsista.
Mutta eihän minun siitä pitänyt puhua. Olimme Hasseltissa paikallisen ammattikorkeakoulua vastaavan PXL-korkeakoulun vieraina Sustainabuild – hankkeen toisessa kokouksessa. Kuten aina uuteen maahan ja kaupunkiin mennessäni, tarkkailin nytkin tiettyjä kestävyyteen liittyviä teemoja ja ratkaisuja ja vertailin niitä aiemmin näkemiini toteutuksiin. Tällä kertaa huomiotani kiinnittivät erityisesti energiaan ja esteettömyyteen liittyvät yksityiskohdat.
Tuulimyllyt keskellä kyliä ja aurinkopaneelit lähes jokaisen talon katolla, suurempina ja pienempinä kenttinä, olivat ensimmäisiä silmiin sattuneita yksityiskohtia. Talot ikään, sijaintiin, historialliseen tai maisema-arvoon katsomatta oli varustettu aurinkopaneelein. Useimmiten paneelit oli sijoitettu katolle, mutta joskus myös seinille. Ja niitä oli paljon. Niin paljon, että suomalaisele maisema-arkkitehdille tai valvovalle virkamiehelle voisi moisen nähdessään käydä samoin kuin Markus Kajon tarinan mukaan kävi sille suomalaiselle kaava-arkkitehdille, joka näki ensimmäisen kerran italialaisen vuoristokaupungin, jossa jokainen talo oli erilainen, eri suuntaan vino, ja kujat mutkittelivat talojen välissä kuin lehmät metsälaitumella:
Kaatui tikkusuorana ja järkensä järkytyksestä menettäneenä suoraa huutoa huutaen maahan ja jäi niille sijoilleen.
Kokonaan ja totaalisesti voisivat puolestaan seota nämä metsiemme miehet ja naiset, jotka eivät siedä vipperää eli tuulivoimalaa näköetäisyydellä asumuksestaan. Moiset hirvitykset tulisi ilmeisesti viedä vähintään sinne, missä lähin naapuri asuu. Mieluiten vielä naapurin takapihalle. Siitähän saisi. Niin kuin sekin Juhani Ahon kuvailema onneton, joka erehtyi ylävirralla lastuja vuolemaan. Belgiassa ei ole syviä selkosia, eikä juurikaan meidän metsiemme kaltaisia alueita. Kylien välissä on peltotilkkuja, laitumia, puistomaisia metsiköitä ja pusikkoa. Kaikki lajissaan pientä, jos niitä vertaa meidän vastaaviin luontokohteisiimme. Niinpä sähköä tuottavat tuulimyllyt oli sijoitettu pienille länteille asutusten väliin, teollisuuslaitosten pihoille, kylien ja lähiöiden välittömään läheisyyteen. Suojaetäisyyksiä ei siellä taideta tuntea, tai jos tunnetaan, ne ovat olennaisesti pienempiä kuin täällä änkyrävänkylässä.
Kun palasimme Suomeen, yksi pääuutisista oli, että Fingridin mukaan tuulivoima Suomessa vaatii pian niin paljon lisää siirtokapasiteettia, että sähkönsiirron runkoverkkoa on parannettava ja kasvatettava. Tämä johtuu siitä, että suuret tuulivoimakentät on ollut pakko viedä kilometrien päähän lähimmistä asumuksista ja satojen kilometrien päähän sähkön kulutuksen painopistealueista. Belgiassa tuota ongelmaa tuskin on, ainakaan samassa mittakaavassa. Siellä sähkö tuotetaan lähellä käyttäjiä.
Tehokkaampaa siellä näyttää olevan myös aurinkosähkön käyttö. Siinä, missä meillä suunnitellaan suuria tuotantokenttiä, jotka vievät maata viljelyksiltä tai metsiltä ja pahentavat siten ruokapulaa tai kasvihuoneilmiötä, siellä paneelit sijoitetaan katoille ja seiniin. Omakotitalojen, rivitalojen, kerrostalojen, kauppojen, varastojen, tehtaiden, tuotantolaitosten, eläinsuojien… Kun lähdimme Belgiaan, matkasimme Suomessa junalla läpi syksyisen Satakunnan, Pirkanmaan, Hämeen ja Uusmaan. Ani harvan talon ja vielä harvemman teollisuuslaitoksen katolla komeili aurinkopaneeli.
Investointi on toki kallis, ja liikkeellä olevat huijarit tekevät hankinnasta vielä monta kertaa riskialttiimman, mutta… Voisiko yhtenä syynä aurinkopaneelien suhteellisen vähäiseen näkyvyyteen kuitenkin olla ylikorostunut huoli julkisivusta ja julkisivulautakunnan tai kaupunginarkkitehdin pelko asemansa romuttumisesta.
Nopeammin se romuttuu, jos liikaa haraa vääjäämätöntä vastaan.
Olen joskus leikitellyt ajatuksella ”mitä jos kaupunkeihin ja kuntiin tulisi pakolliseksi uusituvan energian lautakunta, jonka tehtävänä olisi edistää uusiutuvan energian tuotantoa ja käyttöä kunnan alueella”. Mahdettaisiinko tuon lautakunnan toimesta saada nuo tuhannet ja taas tuhannet tällä hetkellä tyhjinä taivaalle tuijottavat katot täyteen aurinkopaneeleita ja taajamien reunoille tuulimyllyjä, vai jatkuisiko metsien kaato voimaloiden ja voimalinjojen tieltä ja viljelykelpoisten peltojen täyttäminen mustilla paneelirivistöillä edelleen?
Voittaisiko järki järjettömyyden? – Jaa, ympäristöpolitiikassako?
English version
Greetings from Belgium, and closer, from Hasselt, located in Flanders, Northern Belgium, near the German-Dutch border. The main language of Flanders is Flemish or Dutch, although not necessarily the same Dutch that is spoken in the Netherlands. Southern Belgium is called Wallonia, where mostly French is spoken (the number of speakers of the original Walloon language has become quite small). But you can hear and see French in Flanders too, just like Swedish in Finland and Finnish in Sweden. Bilingualism is a richness, especially if everyone knows not only their native language but another national language too. And in Finland it could be completely possible.
Unless someone would claim about “forced Swedish”.
But I shouldn’t have talked about that. We were in Hasselt as guests of the local university of applied sciences, the PXL University, at the second meeting of the Sustainabuild project. As always, when going to a new country and city, I observed certain themes and solutions related to sustainability and compared them with the implementations I had seen before. This time, my attention was particularly drawn to the details related to energy and accessibility.
Windmills in the middle of the villages and solar panels on the roof of almost every house, in larger and smaller fields, were the first details that caught the eye. The houses, regardless of their age, location, historical or landscape value, were equipped with solar panels. Most of the time, the panels were placed on the roof, but sometimes also on the walls. And there were a lot of them. So much that if a Finnish landscape architect or a surveyor would see this, He could, according to Markus Kajo’s story, do like the Finnish plan architect, when he saw for the first time an Italian mountain town, where every house was different, slanted in a different direction, and the alleys meandered between the houses like cows in a forest:
Fall down to the ground, loose his mind from the shock, scream straight shout, and remain where he is.
On the other hand, these men and women of our forests, who cannot tolerate mills, i.e. a wind turbine within sight of their dwelling, could completely and totally get out of their minds. Such monstrosities should obviously be taken at least to where the nearest neighbor lives. Preferably in the neighbor’s backyard. That would be enough. Just like the unfortunate settler, described by Juhani Aho, who made a mistake when spilling chips upstream. There are no deep wilds of Lapland in Belgium, and not many areas that could be compared to our forests. Between the villages, there are patches of fields, pastures, park-like woods and thickets. All small in their kind, if you compare them to our similar nature sites. Therefore, the windmills that produce electricity were placed in small areas between settlements, in the yards of industrial plants, in the immediate vicinity of villages and suburbs. Protective distances do not seem to be known there, or if they are known, they are essentially smaller than here in the villages of stalwarts.
When we returned to Finland, one of the main news was that, according to Fingrid, Finnish national grid company, wind power in Finland will soon require so much more transmission capacity that the main electricity transmission grid must be improved and expanded. This is because the large wind power fields have had to be moved kilometers away from the nearest residences and hundreds of kilometers away from the focus areas of electricity consumption. In Belgium, that problem hardly exists, at least not on the same scale. There, electricity is produced close to the users.
The use of solar electricity also seems to be more efficient there. While we plan large production fields that take land away from crops or forests and thus worsen food shortages or the greenhouse effect, there the panels are placed on roofs and walls. Detached houses, townhouses, apartment buildings, shops, warehouses, factories, production facilities, animal shelters… When we left for Belgium, we traveled by train in Finland through autumn Satakunta, Pirkanmaa, Häme and Uusmaa. Very few houses and even fewer industrial plants had solar panels on their roofs.
Of course, the investment is expensive, and the fraudsters on the move make the purchase many times more risky, but… Could one reason for the relatively low visibility of solar panels be an overemphasized concern about the facade and the facade board’s or city architect’s fear of losing their positions.
It will fall apart faster if you are fighting too much against the inevitable.
I have sometimes played with the idea ”what if a renewable energy board became mandatory for cities and municipalities? The task of the board would be to promote the production and use of renewable energy in the municipality”. Would it be possible for that board to get those thousands and thousands of empty roofs staring at the sky full of solar panels and windmills on the edges of urban areas, or would the cutting down of forests to make way for power plants and power lines and the filling of arable fields with rows of black panels continue?
Would reason win over irrationality? – Oh, in the environmental policy? Do you really believe so?
Artikkeli on kirjoitettu Euroopan unionin Erasmus+ -ohjelman rahoittaman Sustainabuild -hankkeen puitteissa. Vastuu artikkelissa esitetyistä näkemyksistä on yksinomaan kirjoittajilla.
This article was written in the framework of the Sustainabuild-project funded by the European Union’s Erasmus + program. The sole responsibility for the views expressed in this article lies with the authors.