Kari Lilja, TkT, Erikoistutkija
Kuva: by Christine Sponchia from Pixabay
Pelkään olevani rasisti. Tunnistan itsessäni vakavat oireet. Ja mikä pahinta, tiedän tarkalleen sen paikan ja hetken, jossa ja jolloin oireet alkoivat. Toki olen jo aikaisemmin havainnut itsessäni taipumuksia moiseen, mutta silti se iski kuin salama kirkkaalta taivaalta.
Mutta ennen kuin kaivatte tervat ja höyhenet esille ja alatte purkaa someraivoanne, lukekaa koko tarina ja tehkää itse diagnoosi.
Palvelua monella kielellä
Olin palaamassa Intact-projektin työkokouksesta Wienistä. Kone oli kentällä 11 paikkeilla illalla ja bussi Poriin lähti 01:05 aamulla. Matkatavaroiden noutamisen jälkeen minulla oli siis puolitoista tuntia aikaa, nälkäkin jo kurni ja suuta kuivi, mutta useimmat saapuvien puolen paikat olivat kiinni. Oltiinhan Suomessa. Onneksi terminaalin kulmassa suhteellisen lähellä Porin pikavuoron pysäkkiä oli hotdog-kahvila, jota pyöritti ulkomaalaistaustainen mies. Otin siitä iltapalan ja juoman. Jouduin odottamaan hetken, sillä kaikki tehtiin paikan päällä, asiakkaan silmien alla. Istahdin penkille syömään myöhäistä murkinaa ja tarkkailin ohi kulkevia, reissun ränsistämiä, tavallisia kulkijoita, mutta myös tuota kahvilan pitäjää, joka ystävällisesti murteellisella suomella, ranskalla, englannilla, arabialla, aina kunkin asiakkaan mukaan, palveli asiakkaitaan.
Tuoretta kahvia!
Yhtäkkiä jokin alkoi piipittää. Valpastuin. Oliko se hälytys? Ei. Tiskin kulmalla ollut kahvinkeitin vain ilmoitti uuden pannullisen olevan valmis. Hän nosti lämpölevyltä edellisen pannun, jossa oli vielä vanhaa sumppia melkoisesti jäljellä, asetti uuden pannullisen tilalle ja kaatoi vanhan viemäriin. Kahvi oli siis taatusti tuoretta. En usko, että edellinenkään panos oli siinä kovin kauaa seissyt.
Mitä tuhlausta!
Suomalainen kahvilan pitäjä olisi todennäköisesti ekonomitalouden oppien mukaisesti kaatanut vain vanhan kahvin uuden joukkoon. Hukkaa vähentääkseen ja kuluja osaoptimoidakseen. Tavallinen suomalainen Saludon käyttäjä tuskin huomaisi maussa mitään. Ja palvelukin olisi todennäköisesti onnistunut suomeksi ja jos oikein hyvin olisi käynyt, myös englanniksi. Hiljaa tai kovaa, riippuen siitä, ymmärtääkö asiakas vai ei.
Avartaako matkailu?
Matkailu avartaa, sanotaan. Mitä useammin kohtaa muita kulttuureita, erilaisia ihmisiä ja tapoja, sitä avarakatseisempi satunnaisesta matkailijasta pitäisi tulla. Kliseisen sanonnan mukaan. Suomalaiset matkustavat paljon. Meidän pitäisi siis olla varsin avarakatseisia ja hyväksyä kanssaihmisemme sellaisina kuin he ovat. Ja lentokentällähän voisi olettaa tapaavansa nimenomaan matkustavia ihmisiä, eikö totta?
Kohtaaminen bussijonossa
Kohtalaisen hyvän cheddar-nakkisämpylän ja tuoreen kahvin nautittuani siirryin hiljakseen odottamaan Porin pikavuoroa. Väkeä alkoi kertyä. Paikalle saapui myös minua iäkkäämpi hyvin pukeutunut herrasmies salkkuineen ja matkalaukkuineen ja alkoi tiirustella aikataululistaa löytämättä etsimäänsä paikkaa. Kysyin kohteliaasti, mihin hän on menossa. Gentlemanni mulkaisi minua ja kääntyi vieressäni seisoneen nuoren miehen puoleen todeten kovaan ääneen minua osoittaen: Mikä tuo rättipää luulee olevansa?
Halventaako oletettu kansallisuus?
Hyvä on, Espanjassa minua on luultu espanjalaiseksi, Saksassa hollantilaiseksi, Itävallassa itävaltalaiseksi. Ei arabi, jos rättipää tarkoitti sitä, ole sen huonompi samaistumisen kohde. Ainoa vain on, että kun muut ovat tarkoittaneet arvaamansa kansallisuuden kohteliaisuudeksi henkilölle, jonka alkuperää eivät puheen perusteella tunnista, suomalainen tarkoittaa sen loukkaukseksi, ja vielä julkiseksi sellaiseksi.
Virtahepoja – Suomessa?
Mies jatkoi yksinpuhelua kohtaamansa tuntemattoman ja selvästi vaivaantuneen nuorukaisen kanssa, ja vieressä kun olin, jouduin kuulemaan kaiken, myös työpaikan, aseman jne. En olisi uskonut, että ison kansainvälisen organisaation johtoportaasta voi vielä löytyä sellaisia perushärmäläisiä. Suomesta näköjään voi.
Miten tämä kaikki liittyy blogimme teemoihin?
Yksi kokouksessa keskustelluista teemoista oli Intact-projektin puitteissa toteutettavan maahanmuuttajien osaamisen arvioinnin prosessin sosiaalisen kompetenssin arvioinnin osuus. Työkalu ja prosessi ovat nyt testausvaiheessa, ja testauksessa on käynyt ilmi, että sosiaalisuus ja siihen liittyvät käsitteet kuten perhe, vaikutusvalta, yhteisö ja yhteisöllisyys sekä yksilöiden käsitys omasta roolistaan osana kokonaisuutta vaihtelevat sekä testattavan kohderyhmän sisällä että myös projektiin osallistuvissa maissa.
Kulttuuritausta on huomioitava
Kulttuuritaustan huomiointi testikysymyksiä laadittaessa osoittautui oletettua tärkeämmäksi ja vaikeammaksi toimeksi. Suomessa tärkeitä asioita näyttävät olevan ydinperhe – joka yhä useammin kärjistyy yhden vanhemman ja lasten muodostamaksi kokonaisuudeksi, työ, työpaikka ja yksilön asema työyhteisössä ja yhteiskunnassa, toisin sanoen, kuka ja mitä olet. Mitä etelämmäksi mennään, sitä laajemmaksi muuttuu perhekäsitys. Ensin tulee mukaan suku ja kun riittävän kauaksi mennään, alkavat heimot ja klaanit näytellä suurta roolia. Yksilön aseman määrää se, mihin sukuun tai heimoon hän kuuluu, ei niinkään se, kuka, mitä tai millainen hän on.
Sosiaalisen kompetenssin moniulotteisuus
Sosiaaliseen kompetenssiin kuuluvat myös kyky kohdata muita ihmisiä, samankaltaisia tai erilaisia kuin mitä itse on, kyky tulla toimeen kaikkien kanssa ja kyky olla ainakin tahallisesti loukkaamatta toisia. Tahattomastihan jokainen tulee joskus tölväisseeksi, heittäneeksi heiton tai käyttäneeksi ilmaisua, jonka toinen voi ottaa loukkauksena. Olen taipuvainen sälyttämään vastuun monissa tällaisissa tilanteissa kuulijan niskaan. Puhuja kun ei voi tietää, mitä assosiaatioita jokin hänen käyttämänsä ilmaisu kussakin yksilössä tämän oman etnisen, kulttuurisen tai henkilökohtaisen taustan vuoksi herättää. Kyky olla loukkaantumatta on myös osa sosiaalista kompetenssia. Miten tällaisia asioita voi mitata?
Tai miten voi – kulttuuritaustasta välittämättä – mitata esimerkiksi empatiaa. Onko se, että pitää söpöä koiranpentua sympaattisena, osoitus empaattisuudesta? Joissakin maissa koira on pahin haukkumasana ja moista käytöstä pidettäisiin epäsosiaalisen yksilön käytöksenä. Sosiaalisen kompetenssin mittaaminen kulttuuritaustaa huomioimatta voi johtaa täysin virheellisiin johtopäätöksiin.
Tilannesidonnaisuus
Lisäksi sosiaalinen kompetenssi on aina tilannesidonnaista. Esimerkiksi edellä kuvattu herrasmies tuskin olisi käyttänyt samaa ilmaisua, jos olisi tunnistanut minut yrityksensä asiakkaaksi. Perisuomalaisessa nakkikioskijonossa hän, asemastaan huolimatta, todennäköisesti olisi tirvaissut outoa puhuttelijaa kuonoon. Siitä huolimatta hänen sosiaalisen kompetenssinsa – on sitä sitten mitattu tai ei – on katsottu riittävän siihen tehtävään ja asemaan, jossa hän on.
Mutta entäpä se…
Jaa, niin, se rasismi. Miksi pelkään olevani rasisti? Arvostan hyvää palvelua, sitä, että asiakkaasta pidetään huolta myös seikoissa, joita hän ei näe, kuten tuoreen kahvin muodossa. Arvostan ruotsalaista tapaa avata ovi pyörätuolin käyttäjälle, jopa täysin vieraalle ja keskellä Åhlensin jouluruuhkaa, arvostan keskisen Euroopan kohteliasta kiinnostusta vieraistakin kanssakulkijoista. Arvostan eteläisen Euroopan avointa aina-on-tilaa-vielä-yhdelle –asennetta. Valitettavasti kaikki edellä mainitut alkavat olla uhattuina. Syitä siihen en spekuloi sen enempää, koska politikointi ei ole tällä forumilla sallittu. Mutta pyrin joka tapauksessa Suomessakin käyttämään palveluntoimittajia, jotka ottavat asiakkaansa todellisuudessa huomioon, eivätkä ole ”muotoilleet” palvelujaan. Samoin pyrin viettämään aikaani enemmän sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat kiinnostuneita toisesta ihmisenä, ei siitä, kuka tai mikä hän on.
Jos se tarkoittaa sitä, että joudun suosimaan muita kuin suomalaisia, olkoon niin. Jos se tarkoittaa sitä, että olen rasisti, sitten olen. Mutta valinta ei ole minun.
Artikkeli on kirjoitettu Euroopan unionin Erasmus+ -ohjelman rahoittaman Intact-hankkeen puitteissa. Vastuu artikkelissa esitetyistä näkemyksistä on yksinomaan kirjoittajilla.
