Kari Lilja, TkT, Erikoistutkija; Sirpa Sandelin, TkT, Yliopettaja
Kunhan koronasta selvitään tai siihen totutaan, ihmisillä ja yrityksillä ovat edessään samat haasteet, jotka jo ehtivät jäädä lähes unholaan Covid19-pandemian painaessa talouden hätäjarruja kaikkialla teollistuneissa maissa: ilmastonmuutos ja muut kestävään kehitykseen liittyvät kysymykset odottavat edelleen ratkaisujaan. Koronan aiheuttama tuotannon kasvun hidastuminen ja liikenteen lähes täyspysähdys teollistuneissa maissa olivat kuitenkin maailman mittakaavassa hyvin lyhyitä ja toivat vain hetkellisen kevennyksen ihmiskunnan omaan ekosysteemiinsä kohdistamaan rasitukseen.
Elämme edelleen yli varojemme. Yli maapallon kestokyvyn.
Hiilineutraalius on viime vuosina saanut huomattavan roolin maapallon kestävyydestä ja kestävästä kehityksestä käytävässä keskustelussa. Syitä tähän lienevät mm. kasvihuoneilmiöksi kutsuttu ilmaston lämpeneminen ja ilmastoaktivistien keulakuvakseen rekrytoima ruotsalainen teini ja koululainen Greta Thunberg, joka vasta viime sunnuntaina on kuuleman mukaan täyttänyt 18 vuotta. Keskustelun pääteesejä ovat hiilidioksidipitoisuuden nousu ilmakehässä, maapallon keskilämpötilan nousu sen seurauksena ja ne uhkat, joita tämä lämpeneminen tuo ekosysteemillemme ja koko biosfäärille. Todisteena teesien oikeellisuudesta esitetään nousevia lämpökäyriä eri puolilta maapalloa, erityisesti napa-alueilta.
Niin, kyllähän tuo aika dramaattiselta näyttää. Kuvaajan paneminen oikeisiin mittasuhteisiin edellyttää kuitenkin hieman pidempää perspektiiviä. Kun katsotaan, millaisia 12 000 (Siis kahdentoista tuhannen) vuoden lämpötilavaihtelut Grönlannin keskiosissa ovat olleet, huomataan, että nyt taidetaankin olla aika lähellä vaihteluvälin alalaitaa – siis kylmempää päätä. Viimeisen jääkauden päättymisen jälkeisen ajan eli Holoseenin aikana lämpötilat ovat vaihdelleet paljon. Se sadan viidenkymmenen (150) vuoden aika, minkä me nyt näemme, ja mihin me peilaamme kehitystä, on pieni hetki ihmiskunnan ja maapallon historiassa.
Viimeisen sadan viidenkymmenen vuoden aikana vuotuinen keskilämpötila on korkeimmillaan poikennut 0,6 astetta pitkäaikaisesta keskiarvosta (0-taso), kun viimeisen kymmenen tuhannen vuoden aikana korkeimman ja alimman keskilämpötilan vaihteluvälin voidaan arvioida olleen 2,5 asteesta 4 asteeseen. Lämpötilan heilahtelut 12000 vuoden aikana ovat siis olleet kertaluokkaa suurempia kuin viimeisen sadan vuoden.
Ongelmalliseksi nykyisen lämpötilan nousun tekee kaksi asiaa, ensinnäkin se, että sen laajasti katsotaan olevan ihmisen aiheuttamaa, ja toiseksi se, että sen koetaan uhkaavan nyt tuntemaamme maapalloa, luontoa ja elämäntapaa. Ihminen on turvallisuutta hakeva eläin, joka sentimentaalisesti takertuu nykyiseen, tuttuun järjestykseen, ja jolle muutos ei ole mahdollisuus vaan uhka, siitäkin huolimatta, että muutos on jatkuva olotila. Ilmastonmuutoksesta ja sen vastaisesta toiminnasta luotu kampanja osuikin otolliseen maaperään, ja kun lisäksi kampanjan kohteiksi valittiin ensi sijassa valtiot ja yritykset, oli kaupungistuneiden länsimaalaisten helppo lähteä mukaan.
Pahiksen roolin saivat hiilidioksidia ilmaan suoltavat laitokset ja itse hiilidioksidi, joka itse asiassa on ekosysteemin kannalta elintärkeä kaasu: ilman sitä kasvit eivät pysty saattamaan kasvuunsa tarvittavaa yhteyttämisprosessia loppuun. Muistammehan kaikki tuon alaluokkien biologian tunneilla opitun kaavan 6CO2 (hiilidioksidi) + 6H2O (vesi) + valoenergia → C6H12O6 (glukoosi) + 6O2 (happi). Glukoosin kasvit käyttävät energiakseen ja varastoivat siemeniinsä, mukuloihinsa ja varsiinsa, joista ihmiset ja muut eläimet puolestaan saavat omaa ravintoaan. Happi taas vapautuu ilmakehään josta eri asteiset eliöt lahottajabakteereista ihmiseen käyttävät sitä tuottaakseen glukoosista ja sen jatkojalosteista energiaa palamisreaktion avulla. Palamisen tuloksena syntyy energian lisäksi hiilidioksidia, joka taas…
Ihannetilanne on tasapaino, jossa hiilidioksidia syntyy yhtä paljon kuin sitä kuluu yhteyttämisessä.
Nykyihminen tarvitsee kuitenkin energiaa oman kehonsa toimintojen lisäksi lämmitykseen, teolliseen toimintaan, liikenteeseen, viihteeseen, kommunikointiin. Valtaosa tuosta energiasta tuotetaan edelleen palamiseen perustuvilla energianlähteillä, puuta, öljyä, kaasua ja hiiltä polttamalla. Näistä öljy, kaasu ja hiili ovat maaperään vuosimiljoonien aikana kerrostuneista kasvisjätteistä syntynyttä luonnon omaa hiilivarastoa, joka ei uusiudu nykyihmisen aikaikkunassa koskaan. Puu sen sijaan uusiutuu, mutta siinäkin ongelma on se, että eritoten kehittyvissä maissa metsiä hakataan enemmän kuin mitä vuotuinen kasvu tuottaa. Polttopuun lisäksi metsiä hakataan raaka-aineiksi, raivataan viljelysmaiksi ja laitumiksi, mikä yksipuolistaa kasvua ja vähentää luonnon monimuotoisuutta.
Tasapainosta ei ole tietoakaan. Rakennuspuuksi ja raaka-aineeksi päätyvä puu tosin on poissa hiilen kiertokulusta, kunnes se poltetaan tai maatuu.
Ilmastoaktivistien ja suuren yleisön julki lausuman ilmastohuolen johdosta alettiin tavoitella hiilineutraalia yhteiskuntaa. Tavoitteena on hiilidioksidipäästöjen vähentäminen niin, että pitkällä aikavälillä oltaisiin tasapainotilanteessa. Euroopan Unionin itselleen asettama tavoite on päästä tuohon tasapainotilaan vuoteen 2050 mennessä. Keinovalikoima on laaja aina hiilivoimaloiden alasajosta polttomoottorikäyttöisten kulkupelien kieltämiseen ja puurakentamisen lisäämisestä omakotitalojen öljylämmityksen kieltämiseen. Lisäksi on kehitetty mahdollisuus kompensaatioon: yritys, joka ei pysty vähentämään päästöjään toivotulla tavalla, voi ostaa päästöoikeuksia toiselta, joka alittaa omat päästötavoitteensa. Toinen vaihtoehto on, että yritys tai yksityinen henkilö voi kompensoida esimerkiksi matkustuksen tai ruokailun tuottamat päästöt maksamalla kompensaatiomaksun, jonka palvelun tai tuotteen myynyt yritys sitten ohjaa hiilineutraaliutta tukevaan kohteeseen, esimerkiksi rahastoon, joka ostaa ja rauhoittaa metsiä.
Omatunto puhdistuu, mutta puhdistuuko ilma?
No ei. Ei ainakaan pitkällä tähtäimellä. Rauhoitettu metsäkin kaatuu, maatuu, palaa aikanaan. Puuhun sitoutunut hiili palaa ilmakehään. Muita luonnon kannalta positiivisia vaikutuksia toimenpiteellä toki saattaa olla. Biodiversiteetti paranee, kun metsän eliöstö monipuolistuu, ja virkistyskäyttö kenties lisääntyy, elleivät suojellut petoeläimet ole lisääntyneet niin paljon, ettei ihmisellä ole asiaa metsiin.
Ilmasto-oppaan mukaan päästöt kasvavat nopeimmin kehittyvissä maissa, kun taas monissa teollisuusmaissa kasvihuonekaasupäästöjen kasvu on tasoittunut tai päästöt ovat lähteneet laskuun (https://ilmasto-opas.fi/). Voitaisiinko ajatella, että kompensaatioon käytetyt varat ohjattaisiinkin sinne, missä niillä on tehokkain vaikutus niin hiilineutraaliuden kuin ylipäänsä kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisen kannalta: kehittyviin talouksiin. Sopivia sijoituskohteita voisivat olla koulutus, jätehuollon kehittäminen, infrastruktuurin parantaminen, päästöttömien voimaloiden (aurinko, tuuli) pystyttäminen ja aurinkoenergiaa hyödyntävien vedenpuhdistus- ja suolanpoistolaitosten rakentaminen sekä teollisuuden päästöjen vähentäminen. Jos mittakaava pidetään pienenä, kyläkohtaisena ja sivuutetaan normaalit kehitysapuorganisaatiot, saadaan yhteisö sitoutumaan hankkeeseen ja voidaan olla suhteellisen varmoja siitä, että jokainen euro menee sinne, missä siitä on suurin hyöty.
Samalla tulisi huomioitua mahdollisimman moni kestävän kehityksen 17 tavoitteesta.
Ainakin Sinituotteella (Satakunnan kansa 3.1.2021) on yrityksen ja kylän välisestä yhteistyöstä hyviä kokemuksia. Toimimalla yhteistyössä paikallisten yhteisöjen kanssa saadaan ihmiset sitoutumaan hankkeisiin ja kontrolli siitä, että raha menee sinne, mihin se on tarkoitettu, toimii paremmin.
Toteutuakseen tämä vaatisi sekä lainsäädännön että asenteiden muuttumista. Mikään ei kuitenkaan estä yrityksiä olemasta ennakoivasti oma-aloitteisia, tukemasta kestävää kehitystä ja lisäämästä omaa vastuullisuuttaan, vaikka kukaan ei sitä vaatisikaan.
Artikkeli on kirjoitettu Euroopan unionin Erasmus + -ohjelman rahoittaman WWW&CE -hankkeen puitteissa. Vastuu artikkelissa esitetyistä näkemyksistä on yksinomaan kirjoittajilla.
