Kari Lilja, TkT, Erikoistutkija; Sirpa Sandelin, TkT, Yliopettaja
English version: Click the link
Vuosi vaihtuu. Jälleen. 12 kuukautta ja 25 blogitekstiä sitten vertasimme vuodenvaihdetta tilinpäätökseen ja tarkastelimme sitä, miten toimintansa päättävistä ja miksei jatkavistakin yrityksistä kannattaisi tehdä todellinen yhteiskunnallinen ja sosiaalinen tilinpäätös. Tilinpäätös, joka ottaisi huomioon työllisyysvaikutukset, investoinnit, verot, kaikki välilliset ja välittömät vaikutukset, joita yrityksellä toimintansa aikana on. Toki tuollaiseen laskelmaan tulisi ottaa mukaan myös kestävän kehityksen ja vastuullisuuden teemoihin luettavat vaikutukset, kuten hiilijalan- ja -kädenjälki, kierrätyksen ja uusiokäytön aste ja erilaiset yhteiskuntavastuuseen, ihmisarvoiseen työhön, tasa-arvoon ja syrjimättömyyteen liittyvät tunnusluvut.
Kuluvan vuoden aikana vastuullisuusraportointi on liikahtanut ainakin sen verran eteenpäin, että tilintarkastajia on koulutettu arvioimaan yrityksen vastuullisuuteen liittyviä kysymyksiä. Tilintarkastajien ydinosaaminen on kuitenkin muualla, kirjanpidossa, tilinpäätöksessä, rahoituksessa, verotuksessa, yhtiölainsäädännössä, omaisuuserien arvostamisessa… Kestävyyteen ja vastuullisuuteen liittyvissä asioissa ainakin useimmat heistä joutuvat turvautumaan ja luottamaan toisten, useimmiten ympäristöihmisten, asiantuntemukseen.
Ympäristöihmisillä taas saattaa olla olemattoman yritysmaailman ja yritystoiminnan tuntemuksen lisäksi hyvinkin rajoittunut käsitys kestävyydestä ja vastuullisuudesta. Käsitys, joka keskittyy pääasiassa kasvihuoneilmiöön, hiilineutraalisuuteen, luonnon monimuotoisuuden suojelemiseen ja muiden luontokappaleiden paitsi ihmisten subjektiivisiin oikeuksiin. Rajoittuneisuudesta antaa hyvän kuvan se, että kun Luonnonvarakeskus LUKE julkaisi juuri ennen joulua havaintonsa metsien hiilinielun pienenemisestä, jonka mahdollisena seurauksena on, että Suomi ei ehkä saavuta luvattua hiilineutraalisuutta vuonna 2035, alettiin heti vaatia lisää metsiä suojeluun.
Kukaan ei huomannut pientä lausetta, jossa kerrottiin, että hiilinielu on pienentynyt eniten (suojelluissa) vanhoissa havumetsissä. Erityisesti LUKE mainitsi Pohjois-Suomen vanhat mäntymetsät. Vanha metsä ei enää kasva eikä niin ollen myöskään sido hiiltä samassa määrin kuin kasvuikäinen uusi metsä. Ylisuojelu saattaakin siis johtaa ojasta allikkoon. Voisiko kenties ajatella, että kohtuullinen puunkorjuu ja jatkuvan kasvatuksen menetelmät olisivatkin kestävän kehityksen kannalta toimivampi lähestymistapa?
Kestävä kehitys kun on käsitteenä ja tavoitteiltaan paljon laajempi, kokonaisvaltainen konsepti, joka pyrkii jakamaan maailman resurssit oikeudenmukaisesti ja tasa-arvoisesti niin, että tulevilla sukupolvilla joka puolella maailmaa olisivat samat, tasa-arvoiset hyvän elämän edellytykset. Kestävään kehitykseen kuuluu myös yrittäjyyden ja yritystoiminnan tukeminen parempien työolosuhteiden ja maltillisen mutta tasaisen kasvun takaamiseksi. Jos suojelisimme luontoa tavalla, joka aikaansaisi miljardien ihmisten työttömyyden, pahentaisi nälänhätää ja asunnottomuutta, lisäisi kulkutautien riskejä ja heikentäisi terveydenhuoltoa, koulutusta ja yhdenvertaisuutta, aiheuttaisimme todennäköisesti uskomattoman määrän levottomuuksia, konflikteja ja sotia.
Olisimme aika kaukana kestävästä kehityksestä.
Kun vuosi sitten kirjoitimme edellistä vuodenvaihteen epistolaamme, ilmassa leijui jo sodan uhka. Uhka, jonka vain harva tohti nimetä ja lausua ääneen. Hiljaa kuiskutellen veikkailimme, koska se alkaisi, ja kauanko kestäisi. Itse veikkasin, ettei se ainakaan ennen Pakkasukon käyntiä alkaisi, ja tuskin tuo niin kauaa kestäisikään. Toki toivoin, että Ukraina pystyisi panemaan kunnolla kampoihin, mutta olisiko sillä mahdollisuuksia…
Olin väärässä. Monen muun tavoin olin kerrankin väärässä. Ja kerrankin voin iloita siitä, että olin väärässä. Pessimistihän ei pety koskaan. Ukraina on osoittanut, mitä oikea keulakuva, yhtenäinen kansa, päättäväisyys, luovuus ja rohkeus voivat saada aikaan.
Sodan kestettyä pari viikkoa ryhdyimme pohtimaan, mitä seurauksia sillä on luonnolle, ihmisille, yhteiskunnalle, Euroopalle ja koko maailmalle. Veikkasin suuria tuhoja, ympäristökatastrofeja ja inhimillistä kärsimystä sekä rankkoja jälleenrakentamisen aikoja, jos sota joskus päättyisi. Sillä kertaa olin oikeassa. Valitettavasti. Sodan hinta, sekä taloudellinen, inhimillinen että ekologinen, on jo tähän mennessä ollut hirvittävä. Eivätkä tuhot rajoitu vain Ukrainaan. Nälänhätä Afrikassa uhkaa paisua katastrofaalisiin mittasuhteisiin. Eurooppa hytisee energiakriisin kourissa, ja valtioiden velkaantuminen, joka oli jo koronakriisin jäljiltä suurta, on jatkanut paisumistaan.
Mutta vaihtoehtoa ei ole.
En koe vaihtoehdoksi väkivaltaista yhteiskuntaa, jossa ihmisen henki ja vapaus ovat nollan arvoisia, ja jossa ihmisen ajatuksilla ja mielipiteillä on merkitystä vain niin kauan, kun ne tukevat valtaa pitäviä diktaattoreita ja heidän hännystelijöitään. En koe vaihtoehdoksi antaa periksi valtioille, jotka kuvittelevat olevansa oikeutettuja hallitsemaan muita itsenäisiä maita vain siksi, että ne joskus ammoin kuuluivat jo kadonneen dynastian luoman imperiumin alaisuuteen.
Sillä perusteella me kaikki voisimme antautua muinaisten skyyttien, foinikialaisten, Egyptin faaraoiden, Aleksanteri Suuren, Keisarillisen Rooman, Konstantinopolin, Vladimir Suuren, Tsingis Khanin, Napoleonin tai Hitlerin seuraajina itseään pitävien vallan alle.
Vähintään yhtä pelottava, ellei vielä pelottavampi, tulevaisuudenkuva on dystopia, jossa kaikkea kansalaisten toimintaa keskinäistä kanssakäymistä ja mielipiteitä myöten valvotaan kehittyneen teknologian, tekoälyn ja virkamieskoneiston avulla, kaikki havainnot pisteytetään ja pisteet vaikuttavat sekä henkilön, hänen perheensä, sukunsa että ystäviensä tulevaisuuden mahdollisuuksiin seuraavia sukupolvia myöten. Kun lapsesi koulutus, työpaikka, palkka, asunto, ja jopa puolison saaminen saattavat olla kiinni siitä, jutteliko isäsi veli kadulla väärän ihmisen kanssa vai ei, mietit todennäköisesti hyvin tarkkaan sitä, mitä voit ja uskallat sanoa, tehdä ja ajatella. Ai jaa, etteikö tuollainen ole mahdollista? Kyllä on. Ainakin yksi maa on jo hyvin lähellä sitä.
Edellä kuvattuja kauhukuvia vastaan jokainen länsimainen demokraattinen yhteiskunta tarvitsee nyt oikean keulakuvan, yhtenäisen kansan, päättäväisyyttä, luovuutta ja rohkeutta. Työn tekoa, yrittäjyyttä, koulutusta, sivistystä ja innovaatioita. Kunniaa ja sankareita. Voimaa.
Tulevana vuonna enemmän kuin koskaan.
Älkäämme antako sen enempää väkivaltaa uhkuvien terroristien kuin kansan peloilla ja vihan ja kateuden tunteilla ratsastavien populistien sammuttaa näitä valon lähteitä, sillä viha, pelko ja kateus ovat portti pimeän puolelle. Toivoa kuitenkin on. Ihmiskunta on koko historiansa taistellut tyranniaa ja vallan väärinkäyttöä vastaan. Vaikka takapakkeja on ollut, demokratian, vapauden, veljeyden ja tasa-arvon ihanteet eri muodoissaan ovat kestäneet läpi vuosituhansien.
Vapaampaa, tasa-arvoisempaa ja rauhallisempaa – Parempaa Uutta Vuotta!
When the year is changing (again)…
The year changes. Again. 12 months and 25 blog posts ago, we compared the turn of the year to financial statements and looked at how it would be worthwhile to make a real societal and social financial statement for companies that are closing down, and also those continuing their operations. A financial statement that would take into account employment effects, investments, taxes, all indirect and direct effects that the company has during its operations. Of course, such a calculation should also include the effects that can be attributed to the themes of sustainable development and responsibility, such as the carbon footprint and handprint, the degree of recycling and reuse, and various indicators related to social responsibility, decent work, equality, and non-discrimination.
During the current year, responsibility reporting has moved forward at least a little: Auditors have been trained to evaluate issues related to the company’s responsibility. However, auditors’ core expertise is elsewhere, in accounting, financial statements, finance, taxation, company law, asset valuation… In matters related to sustainability and responsibility, at least most of them have to rely on the expertise of others, mostly environmentalists.
Environmentalists, on the other hand, may have a very limited understanding of sustainability and responsibility in addition to a non-existent knowledge of the business world and business operations. A concept that focuses mainly on the greenhouse effect, carbon neutrality, the protection of biodiversity and the subjective rights of non-human beings. One example of this limitedness could be seen when Natural Resources Institute Finland (LUKE) just before Christmas published its findings concerning the reduction of the carbon sink of forests, the possible consequence of which could be that Finland may not achieve the promised carbon neutrality in 2035: There was an immediate demand for more forests for protection.
No one noticed the little sentence that said that the carbon sink has decreased the most in (protected) old coniferous forests. In particular, the old pine forests of Northern Finland were mentioned by LUKE. The old forest no longer grows and therefore does not sequester carbon to the same extent as a new forest of growing age. Overprotection may therefore lead to bigger troubles. Could it perhaps be thought that moderate harvesting and continuous cultivation methods would be a more effective approach in terms of sustainable development?
When the tree is old enough, it stops sequestering carbon. Image by Rios from Pixabay
Sustainable development is a much broader concept, a comprehensive concept that strives to distribute the world’s resources fairly and equally so that future generations all over the world have the same, equal conditions for a good life. Sustainable development also includes supporting entrepreneurship and business to guarantee better working conditions and moderate but steady growth. If we protected nature in a way that would leave billions of people unemployed, exacerbate hunger and homelessness, increase the risk of epidemics, and undermine health care, education, and equality, we would likely cause an incredible amount of unrest, conflict, and war.
We would be quite far from sustainable development.
A year ago, when we wrote our last New Year’s Epistle, the threat of war was already in the air. A threat that only a few dared to name and say out loud. In quiet whispers we speculated when it would start and how long it would last. I personally thought that it wouldn’t start at least before Grandfather Frost had visited, and it would hardly last that long. Of course, I hoped that Ukraine would be able to put in a good fight, but would it have any chance…
I was wrong. Like many others, I was wrong for once. And for once I can be happy that I was wrong. A pessimist will never become disappointed. Ukraine has shown what the right figurehead, a united people, determination, creativity, and courage can achieve.
After the war had lasted for a couple of weeks, we started to discuss about the consequences for nature, people, society, Europe, and the whole world. It was predicted great destruction, environmental disasters, and human suffering, as well as difficult times of reconstruction, if the war ever ended. That time I was right. Unfortunately. The price of the war, both economic, human, and ecological, has already been terrible so far. And the destruction is not limited to Ukraine. Famine in Africa threatens to swell to catastrophic proportions. Europe is freezing in the grip of the energy crisis, and the indebtedness of states, which was already high after the corona crisis, has continued to swell.
But there is no alternative.
A violent society, where human life and freedom are worth zero, and where human thoughts and opinions only matter as long as they support the dictators in power and their henchmen, can’t be seen as an alternative. I don’t think it’s an option to yield to states that imagine they have the right to rule other independent countries just because they once belonged to an empire created by a dynasty that has already disappeared. On that basis, we could all surrender to the rule of the ancient Scythians, Phoenicians, Egyptian pharaohs, Alexander the Great, Imperial Rome, Constantinople, Vladimir the Great, Genghis Khan, Napoleon, or Hitler.
At least as scary, if not even scarier, is a dystopia, where all activities of citizens, including interactions and opinions, are monitored with the help of advanced technology, artificial intelligence and official machinery, all observations are scored and the scores affect the future opportunities of the person, his family, relatives, and friends for generations to come. When your child’s education, job, salary, apartment, and even getting a spouse may depend on whether or not your father’s brother chatted with the wrong person on the street or not, you probably think very carefully about what you can and dare to say, do and think. Oh, come on, is that possible? Unfortunately, it is. At least one country is already very close to it.
Against the sombre pictures described above, every western democratic society now needs a proper figurehead, a united people, determination, creativity, and courage. Doing work, entrepreneurship, education, culture, and innovations. Glory and heroes. Force.
In the coming year, more than ever.
Let’s not allow these sources of light to be turned off either by terrorists who promise violence, nor by populists who ride on the people’s fears and feelings of hatred and envy, because hatred, fear and envy are the gateway to the dark side. However, there is hope. Throughout history, humanity has fought against tyranny and abuse of power. Although there have been setbacks, the ideals of democracy, freedom, brotherhood, and equality in their various forms have lasted through the millennia.
Freer, more equal and more peaceful – Better New Year!
Artikkeli on kirjoitettu Euroopan unionin Erasmus+ -ohjelman rahoittamien DIG-CON, BA&VET ja Sustainabuild -hankkeiden puitteissa. Vastuu artikkelissa esitetyistä näkemyksistä on yksinomaan kirjoittajilla.
This article was written in the framework of the DIG-CON, BA&VET and Sustainabuild-projects funded by the European Union’s Erasmus + program. The sole responsibility for the views expressed in this article lies with the authors.
