Kari Lilja, TkT, Erikoistutkija; Sirpa Sandelin, TkT, Yliopettaja
Kestävästä digitalisaatiosta puhuttaessa on tähän saakka puhuttu oikeastaan vain kahdesta teemasta: Digitalisaation materiaalivirroista eli digitaalisten laitteiden sisältämien harvinaisten maametallien kaivuun ympäristöriskeistä ja toisaalta laitteiden kierrätyksestä ja laitteiden sisältämien raaka-aineiden talteen otosta romutuksen yhteydessä. Toinen teema on ollut digitalisaation vaikutus energian kulutukseen. Vaikka digitoitunut kommunikaatio vähentääkin tarvetta liikkua paikasta toiseen, lisääntyvä datamäärä lisää tietoliikenteen energian kulutusta. Lisäksi on huomattava valmistuksen ja sekä raaka-aineiden että valmiiden tuotteiden kuljetusten vaatima energia.
Nekin jäävät usein huomiotta. Vai lisääkö tieto vain tuskaa?
YK:n kestävän kehityksen tavoitteissa on kuitenkin muitakin teemoja, jotka ovat osoittautuneet haasteellisiksi tai ainakin moniulotteisiksi digitalisaation näkökulmasta katsottuna. Yksi tavoitteista on taata kohtuullinen koulutus jokaiselle. Digitaalisten välineiden avulla tasokas opetus on helppo viedä paikkoihin, joihin vastaavaa fyysistä opetusta olisi vaikeaa, mahdotonta tai ainakin kallista toteuttaa. Esimerkiksi Australian syrjäseuduilla, joissa naapurien välinen etäisyys saattaa olla kymmeniä, tai jopa satoja kilometrejä, perusopetus hoituu nykyaikaisilla etäoppimisen välineillä.
Aikaisemmin opetusta syrjäseuduilla annettiin esimerkiksi radion välityksellä.
Etäopetuksella on kuitenkin myös varjopuolensa, kuten olemme saaneet täällä Suomessakin koronapandemian kiihdyttämän etäopetuksen aikana nähdä. Ihmiset kaipaavat toisia ihmisiä, sosiaalista kanssakäymistä, fyysisiä reaktioita ja lähikontakteja myös opetuksessa ja oppimisessa. Tätä kaipuuta voidaan lievittää valitsemalla monipuolisia opetusmenetelmiä, todettiin SAMKin 7.-8.12.2021 Inbets+ – projektin puitteissa järjestämässä kansainvälisessä kouluttajia ja konsultteja kouluttaville tahoille suunnatussa seminaarissa.
Monipuolisuuskaan ei kuitenkaan poista kaikkia etäopetuksesta aiheutuvia ongelmia. On väitetty, että suomalaisten koululaisten ja opiskelijoiden stressitasot ovat tällä hetkellä korkeammalla kuin koskaan, ja suurimpina syinä siihen pidetään etäopetuksen tuomaa fyysisen läheisyyden puutetta, etäopiskelun antamaa valheellista vapauden tunnetta ja jopa yliopistotason opiskelijoiden puutteellisia itsensä ohjaamisen taitoja.
Kun kaikki on annettu valmiina, ei ehkä ole opittu kantamaan vastuuta itsestä ja omasta ajankäytöstä. Maski- ja rokotevastainen keskustelu puolestaan osoittavat, ettei vastuuta aina osata kantaa muistakaan ihmisistä.
Toinen digitaalisuuden ongelmakohtia kestävän kehityksen kannalta on – ehkä hieman yllättäenkin – tasa-arvon ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden tavoite. Toisaalta digitaalisuus kyllä tuo kaikki palvelut kaikkien ulottuville, mutta vain niiden, joilla on tekniset mahdollisuudet ja taidolliset valmiudet niiden käyttämiseen. Tuloerot kaikkialla maailmassa ovat viimeisten vuosikymmenten aikana kasvaneet ja sosiaaliset kuilut syventyneet. Suomessakin. Kaikilla ei yksinkertaisesti ole varaa hankkia välineitä, joilla digitaalisten palvelujen käyttö olisi mahdollista, turvallista ja riskitöntä. Samaan aikaan monien yhteiskunnallisten palvelujen käyttö muuten kuin digitaalisesti on tehty mahdottomaksi tai ainakin hyvin kalliiksi.
Otetaanpa esimerkiksi ulkomailta tulevan lahjan tullaus. Hawaijin serkkuni on lähettänyt minulle kappaleen ensimmäistä julkaistua kirjaansa joululahjaksi. Kirjan arvo Suomessa on Adlibriksen mukaan 21,90 euroa. Jos en pystyisi tullaamaan lahjaa tullin verkkopalvelussa, Posti kyllä hoitaisi tullauksen puolestani hintaan 49,50. Kun tullaan sen, itse, joutuisin joka tapauksessa maksamaan postille käsittelymaksun 2 euroa, mikäli lahjasta menisi tulli ja / tai alv.
Minulle ei ole vielä selvinnyt, mitä kuluja tuo käsittelymaksu kattaisi, sillä lähettäjähän on jo maksanut postimaksun.
Minä pystyn tuon tullauksen tekemään, mutta meillä Suomessakin on tällä hetkellä kymmeniä tuhansia, ellei peräti satoja tuhansia henkilöitä, joille tuo olisi mahdotonta, joko puuttuvien välineiden tai vajavaisten digitaitojen ansiosta.
Miten heidän käy tulevaisuudessa?
Artikkeli on kirjoitettu Euroopan unionin Interreg BSR ohjelman rahoittaman Inbets+-hankkeen ja Erasmus+ -ohjelman rahoittaman KA4HR-hankkeen puitteissa. Vastuu artikkelissa esitetyistä näkemyksistä on yksinomaan kirjoittajilla.
