Kari Lilja, TkT, Erikoistutkija; Sirpa Sandelin, TkT, Yliopettaja; Sanna Lindgren, projektityöntekijä
Pidän itseni kehittämisestä, osaamisen ylläpitämisestä, uuden oppimisesta, itsestäänselvyyksien kyseenalaistamisesta, asioiden selvittämisestä ja varmana pidetyn tiedon testaamisesta. Olen tiedonhaluinen, en utelias. Olen elinikäinen oppija, en iänikuinen opiskelija, vaikka olen 10 tutkintoa ja lukuisan joukon eri tehtäviini liittyviä täydennys- ja jatkokoulutuksia ehtinytkin elämäni aikana suorittaa.
Kaikki alkaa kotoa
Sytykkeen kaikkeen tähän olen saanut kotoani, mutta en välttämättä esimerkin voimasta, vaan pitkälti aivan päinvastaisesta kokemuksesta. Isäni oli kansakoulunopettaja, seminaarin käynyt. Hän olisi halunnut kehittää omia vahvoja alueitaan, kuvataidetta, kirjoittamista, kouluhallintoa. Hän otti osaa kansansivistysliiton kirjekursseille, suoritti jatko-opintoja sitä kautta, yritti kehittyä sekä taiteilijana että ammattilaisena. Sitä ei ympäristö, ei suku eikä äitini ymmärtänyt. Siihen aikaan etenkin maaseudulla ajateltiin vielä, että ihminen valmistuu ammattiin ja tekee töitä lopun ikäänsä siinä ammatissa, jonka kohtalo hänelle soi. Äitini oli vain kansa- ja jatkokoulun käynyt, ollut ikänsä kaupassa töissä. Hänen työnsä loppui, kun ovi takana sulkeutui. Hänen oli vaikea käsittää, että opettajalla oli kuuden opetustunnin jälkeen vielä töitä. Oli valmistelua, raportointia, kokeiden korjausta, kokouksia… Täysin käsittämätöntä äidilleni oli, että ammatissaan toimivan pitäisi vielä opiskella.
Isäni lopetti jatko-opintonsa. Hänen tietonsa ja taitonsa jäivät jälkeen, samoin kykynsä ja halunsa ymmärtää uutta aikaa. Eläkepäiviensä lähestyessä hän katkeroitui, muuttui kyyniseksi.
Tavoitteista todeksi
Lukiossa ollessani, kun ymmärsin paremmin lapsuuteni tapahtumat ja isäni tragedian, päätin etten anna itselleni käydä samoin. Asetin itselleni tavoitteita. Halusin esimerkiksi lukea maailmankirjallisuuden klassikot alkuperäiskielillä. Nyt pystyn lukemaan ja ymmärtämään tekstiä kohtuullisesti usealla kielellä ja välttävästi vielä muutamalla muulla. Kirjoitan artikkeleita kolmella kielellä ja teen itseni ymmärrettäväksi vielä kolmella muulla. Kun valmistuin ensimmäiseen ammattiini, löysin harrastuksekseni tietokoneet ja kirjoittauduin yliopistoon lukemaan tietojenkäsittelyä. Sen jälkeen olen löytänyt aina uuden työni alalta, jota olen harrastuksesta ja kiinnostuksesta alkanut työn ohessa opiskella. Äitini ja hänen sukulaisensa pitivät minua hulluna, kypsymättömänä, paikkaansa vasta hakevana.
Heille kunniallinen ura merkitsi 40 vuotta saman työnantajan palveluksessa, juhlallisia läksiäisiä ja tarpeettomia tai jopa rumia kristallipystejä. Niitä minä en tule koskaan saamaan.
Enkä kaipaakaan.
Olen saanut paljon enemmän. Tietoa, taitoa, toivottavasti viisauttakin, vaikka tähän mennessä minua on älykkääksi haukkunut moni, viisaaksi ei kehunut kukaan. Olen saanut kokemuksia ja elämyksiä, joita ei olisi ollut mahdollista saada toisella tiellä. Sillä perinteisellä.
Aika on nyt toinen kuin isäni nuoruudessa ja minun lapsuudessani. Ennustetaan, että tänään ammattiinsa valmistuva on ehtinyt eläköityessään vaihtaa ammattia vähintään muutaman kerran. Se tarkoittaa sitä, että jokainen tänä keväänä opintonsa päättävä voi joutua vaihtamaan uuteen ammattiin tai suorittamaan uusia tutkintoja kenties useampia kertoja elämänsä aikana (Esim. StVL122017 vp/ VNS 6/2017 vp). Kerran hankittu osaaminen ei riitä. Vaarana on, että oikeus elinikäiseen oppimiseen muuttuu velvollisuudeksi, vapaus pakoksi.
Jatkuvan oppimisen musta aukko
Minun on ollut helppo motivoida itseni, minua vie eteenpäin tiedon jano, halu kokeilla omia rajojani, halu toteuttaa itseäni. En tiedä, olisiko motivaationi ollut niin vahva, jos olisin ollut pakotettu jatkuvaan opiskeluun. Epäilen. Tässä piilee nykyisen kehityskulun suurin heikkous, riski, musta aukko. Kaikilla ei tänä päivänä ole resursseja, taloudellisia, sosiaalisia tai älyllisiä, usein kaikkiakaan, selvitä edes peruskoulun yleissivistävästä koulutuksesta tai toisen asteen ammatillisesta koulutuksesta. Jatkuva oppiminen tarkoittaa – ja edellyttää – kuitenkin sitä, että ihmisellä on jokin perusta, jonka päälle hän voi omaksumastaan uudesta tiedosta rakentaa uusia sisältöjä elämälleen, uuden ammatin, uutta osaamista. Jos tuo perusta puuttuu tai se on kovin heikko, ihminen joutuu puolustuskannalle. Hän alkaa vastustaa asioita, joita ei ymmärrä, pelkää ja kieltää asioita, jotka eivät sovi hänen vaillinaiseen maailmankuvaansa, ja omaksuu vain tietoa, joka vahvistaa hänen omia käsityksiään.
Tällaisten ihmisten kanssa yhteiskunta joutuu ongelmiin kahta kautta. Ensinnäkin, edellä kuvatun kaltaiset yksilöt ovat herkkiä vaihtoehtomedioiden, populistien ja ääriliikkeiden sanomalle. Toinen, ehkä edellistä pahempi uhka syntyy siitä, että heitä on yhä vaikeampi työllistää, heitä on yhä enemmän, ja heidän taustansa on yhä monimuotoisempi. Mitä heille pitäisi tehdä, jotta yhteiskuntarauha säilyisi?
Ei ainoastaan mahdollisteta – on myös vaadittava tuloksia
Jatkuvan oppimisen mahdollistaminen ja tukeminen aikuisiässä ei yksin riitä. Tarvitaan paljon syvemmälle menevää muutosta koulutuksen nykyrakenteisiin, jotta mahdollistetaan sekä jatkuva oppiminen että yhteiskuntarauhan säilyminen. Tarvitaan kenties jo paljon aikaisemmin eriytyviä polkuja eri lahjakkuuksille, jotta jokainen saisi kokea onnistumisen suomaa iloa ja motivaation kasvua, saisi intoa jatkaa opiskelua myös koulun jälkeen. Samalla tarvitaan myös kaikille yhteisesti annettavaa laadukasta yleissivistävää opetusta, joka antaisi ihmisille valmiudet tarkastella maailmaa rakentavalla tavalla kriittisesti. Mutta ennen kaikkea tarvitaan koulua, joka olisi yhteinen kaikille taustasta, rodusta, uskonnosta, sosiaalisesta asemasta, sairaudesta tai vammasta riippumatta. Koulua, joka antaisi jokaiselle mahdollisuuden omien kykyjensä mukaiseen oppimiseen ja myös edellyttäisi sitä jokaiselta.
Tuota koulua ei rakenneta ainakaan omaa kulttuuritaustaamme ja perinteitämme aliarvioimalla ja väheksymällä. Vain tuntemalla, ymmärtämällä ja arvostamalla omaa taustaamme voimme ymmärtää ja arvostaa muita.
Artikkeli on kirjoitettu Euroopan unionin Erasmus+ -ohjelman rahoittamien Bacchelor&Meister- ja Intact -hankkeiden puitteissa. Vastuu artikkelissa esitetyistä näkemyksistä on yksinomaan kirjoittajilla.
