Kari Lilja, TkT, Erikoistutkija; Sirpa Sandelin, TkT, Yliopettaja; Sanna Lindgren, projektityöntekijä
Parin viime vuoden aikana saimme seurata televisiosta Durrellien perheen elämää ennen toista maailmansotaa Kreikassa, Korfun saarella. Sarja sai ainakin minun suussani lempinimen ”Likaiset lapset”, joka kuvasi yhden päähenkilön, Gerald Durrelin, ulkoista olemusta lähes koko sarjan ajan. Eivät nuo muutkaan kolme sisarusta aina niin puhtoisia olleet, joten lempinimen monikkokin lienee ollut oikeutettu.
Sarja tuli mieleeni, kun pohdimme kahvihuonekeskustelussa, mitä jälkiä tämä aika jättää tämän päivän lasten mieliin, muistiin, tapoihin ja käytökseen. Mitä jälkiä korona-aika jättää koko yhteiskuntaan. Tällä hetkellä näyttää – ainakin sosiaalisen median ja lehtien yleisönosastojen keskustelujen perusteella, että ulkomaalaisia kohtaan tunnettu pelko, kanssaihmisten syyllistäminen, ennakkoluulot ja vieraiden läheisyyden välttely ovat lisääntyneet. Jos ilmiö jää pysyväksi, olemme astuneet yhteiskunnan kehityksessä 30 vuotta taaksepäin.
Sehän on edistystä, sanoisivat tietyt tahot.
Ne, jotka muutama vuosi sitten vaativat kovaan ääneen Torniossa rajoja kiinni ja nyt huutavat samassa paikassa kurkku suorana rajoja auki.
Lapset muistavat kukin tämän ajan omalla tavallaan. Aivan kuten mekin muistamme suuret merkkipaalut omasta lapsuudestamme. Kennedyn murha, kylmä sota, lentokonekaappaukset, Münchenin olympialaiset, Punaisen armeijakunnan terrori Saksassa, öljykriisit, Harisburg ja Tsernobyl, Palmen murha, Berliinin muurin murtuminen, itäblokin romahdus, 90-luvun kotikutoinen lama, Estonia ja WTC-iskut. Kaikki ne ovat merkkipaaluja, jotka ovat jättäneet jälkensä jokaisen aikalaisen muistiin, mieleen ja käytökseen, ja jotka muuttivat maailmaa. Silti maailma kehittyi ja rakentui niiden jälkeenkin.
Itse en olisi niin huolissani siitä, mitä lapset muistavat tästä ajasta.
Kunhan ympärillä on turvallisia ja järkevästi käyttäytyviä aikuisia, lapset kyllä selviävät. Sen sijaan olen huolissani siitä, miten tämä aika vaikuttaa lasten ja nuorten oppimiseen ja sitä kautta yhteiskuntamme kehittymiseen ja tulevaisuuteen. Käynnissä on suurin mullistus koulumaailmassa sitten 90-luvun alun koulujen ja opetuksen alasajon. Lama-ajan ratkaisujen jäljiltä jäi huomattava määrä nuoria, nyt keski-iässä olevia, joilla on vain peruskoulun loppututkinto, kaikilla ei sitäkään. Tuolla taustalla ei High-Tech –yhteiskunnassa helpolla työllisty.
Korona-ajan pikavauhtia tapahtuneen etäopetukseen siirtymisen kaikkia vaikutuksia voidaan arvioida vasta vuosien kuluttua.
Toisaalta, niin ensi käden tietoa kuin – aikaisemmista kriiseistä poiketen – tutkimustietoakin on tullut koko ajan. Olen kerännyt tutkimusraportteja, uutisia, tarinoita ja kommentteja lehtien lukijapalstoilta, sosiaalisesta mediasta ja muista lähteistä etäopetuksen alusta lähtien. Vaikka yhteenveto on vielä tekemättä, ja osa tutkimusraporteista on ollut vasta alustavia, voitaneen koko aineistosta ottaa jo nyt esille asioita, jotka toistuvat useammissa eri lähteissä.
- Etäopetus ja etäopiskelu eivät sovi kaikkiin aineisiin. Käytännön harjoittelua, joka on tärkeä osa moniin ammatteihin harjaantumista, on vaikea hoitaa etänä. Putkirikon korjaaminen, verikokeen ottaminen, elvyttäminen tai tulipalon sammuttaminen, muutamia esimerkkejä mainitaksemme, vaativat käytännön harjoittelua ja ohjaajan vahvaa läsnäoloa.
- Etäopetus ei ole kaikkien opettajien juttu. Jos opettaja on läsnä opetustilanteessa vahvasti koko persoonallaan, tuota persoonaa, äänenpainoja, eleitä, mimiikkaa, välittämisen tunnetta, on vaikea siirtää verkkoon hienoimmillakaan videovälineillä. Innostava opetus voi muuttua latteaksi pakkopullaksi. Vastaavasti on opettajia, joiden vuorovaikutus perustuu tekstiin, kuviin ja näiden yhteisvaikutukseen. Heidän tyylinsä ei ainakaan kärsi etäyhteydestä. Joskus se jopa loistaa.
- Etäoppiminen ei ole kaikkien juttu. Jotkut hyötyvät siitä, toiset kärsivät. Hyötyjinä on mainittu ainakin ujot ja ryhmissä ahdistuvat, koulukiusatut ja ne autismin kirjon häiriöistä kärsivät, joille ympäristön häiriöt, kanssakäyminen toisten kanssa ja erilaiset odottamattomat tilanteet tuottavat vaikeuksia. ADHD-diagnoosin saaneissa lienee sekä hyötyjiä että kärsijöitä. Jos impulssejaan on vaikea kontrolloida, eikä kotona ole ketään vahtimassa, voi olla, että mielenkiinto kohdistuu kaikkeen muuhun kuin opiskeluun, mutta toisaalta, jos häiriöt saadaan eliminoitua, ja ohjaus on jatkuvaa, keskittyminen voi myös parantua. Kaiken kaikkiaan, vaikka onkin raportoitu sekä huikeasti oppimistuloksiaan parantaneista että yhden lukukauden hukkaan heittäneistä oppilaista ja opiskelijoista, keskiverto-opiskelijalle etäopiskelu lienee pääsääntöisesti ollut yksi oppimismuoto muiden joukossa, ja tulokset lienevät riippuneet enemmän motivaatiosta kuin oppimismuodosta.
- Aineelliset resurssit, kuten välineet ja ruokailu, ovat olleet ehkä ennakoitua suuremmassa roolissa. Kaikilla ei ole ollut yhtä hyviä laitteita tai laitteita ollenkaan, ohjelmat ja verkkoyhteydet ovat takkuilleet ja ruokailun järjestäminen on herättänyt keskustelua etenkin niiden osalta, joilla kouluruokailu on lakisääteisesti koulun / kunnan järjestettäviin kuuluva etu.
Miten tämä kaikki sitten liittyy likaisiin lapsiin ja Durrellin perheeseen?
Durrelien ja erityisesti Gerald Durrelin tarina korostaa yksilöllisten oppimispolkujen merkitystä. Muut sisarukset, jotka olivat huomattavasti vanhempia, olivat kulkeneet omat koulutiensä ilmeisesti suht’ kunnialla läpi, mutta kuopus, Gerald, jonka omaelämänkerrallisiin romaaneihin sarja perustui, oli ennen perheen Kreikkaan muuttoa jatkuvissa vaikeuksissa koulun ja opettajien kanssa. Kreikassakin perheen äiti yritti useaan otteeseen saada poikaa koulun penkille kunnes luovutti. Ei pojasta kuitenkaan oppimatonta tullut. Hän oppi eläinten kanssa toimiessaan anatomiaa, eläinoppia ja paikallisten kanssa ystävystyessään luonnollisesti kreikan kieltä. Gerald Durrelista tuli luonnontieteilijä, luonnonsuojelija ja kirjailija. Hänen vanhemmista sisaruksistaan Lawrencesta tuli diplomaatti ja kirjailija, Margosta yrittäjä ja kirjailija, ja Lesliestä epäonninen yrittäjä ja taidemaalari.
Yksilöllinen oppimispolku saattoi olla jopa eduksi Gerrylle.
Myös korona-ajan kokemukset nostavat esille yksilöllisten oppimispolkujen merkityksen. Osa niin oppilaista kuin opiskelijoista tarvitsee enemmän henkilökohtaista ohjausta ja opintojen yksilöllistämistä kun taas osa selvästi hyötyy mahdollisuudesta itsenäisen työskentelyyn ja omalla vauhdillaan etenemiseen.
Kun etäopiskelua, etäoppimista ja etäopetusta sekä opetussuunnitelmia, kursseja ja tutkintoja kehitetään, tulisi kehittää myös työkaluja, jotka antavat kouluille ja opettajille mahdollisuuden, välineet ja resursseja tukea kaikenlaisia oppijoita. Etätyöskentelyn uudet työkalut ja menetelmät voivat antaa tuohon kehitystyöhön hyvät lähtökohdat, kunhan ihmisten erilaisuus otetaan riittävästi huomioon.
Artikkeli on kirjoitettu Euroopan unionin Erasmus + -ohjelman rahoittaman Bachelor & Meister -hankkeen puitteissa. Vastuu artikkelissa esitetyistä näkemyksistä on yksinomaan kirjoittajilla.
