Kari Lilja, TkT, Erikoistutkija; Sirpa Sandelin, TkT, Yliopettaja
No niin, siinä meni sekin eläkesuunnitelma.
Yksi sitten joskus tulevaan eläkeaikaani liittyvä suunnitelmani tai haaveeni oli, että suomentaisin täällä vielä tuntemattoman espanjalaisrunoilijan pääteokset. Tai ainakin yhden niistä. Viime aikojen julkinen keskustelu on kuitenkin osoittanut, että en ole sopiva siihen. Vaikka Espanjassa liikkuessani minua on luultu espanjalaiseksi, en ole espanjalainen, en ole syntynyt 1800-luvun lopulla, en ole kokenut Espanjan sisällissotaa, enkä ole kuollut kertaakaan.
Ainakaan tietääkseni. Ainakaan vielä.
Olen siis täysin sopimaton kääntämään nuo kaikki kokeneen henkilön runoja, ainakin mikäli on uskominen maailmalla vellovaa keskustelua siitä, kuka on kelvollinen kääntämään mitäkin. Vastaavaa keskustelua on toki käyty jo aikaisemminkin. On kiivailtu siitä, sopiiko valkoisen taiteilijan ottaa kantaa afroamerikkalaisten kansalaisoikeustaisteluun – ainakaan afroamerikkalaisten puolesta. Hänhän käyttää heidän tragediaansa vain oman uransa edustamiseen. Valloilleen keskustelu kuitenkin ryöpsähti, kun presidentti Joe Bidenin virkaanastujaisissa pinnalle ponnahtaneen runoilija Amanda Gormanin tekstejä haluttiin kääntää eurooppalaisille kielille, ja kääntäjiksi valittiin valkoihoisia miehiä ja toissukupuolisia. Arvostelijoiden mielestä he eivät voi kääntää tekstejä, koska eivät ole afroamerikkalaisia naisia.
Amanda itse oli hyväksynyt heidät kääntäjikseen.
Olenkin mielenkiinnolla odottanut, koska tulee ensimmäinen kommentti siitä, että en voisi tai jopa etten saisi kirjoittaa syrjinnästä, tasa-arvosta ja vastaavista asioista. Enhän minä voi niistä tietää mitään, eikä minulla saisi olla niistä mitään mielipidettä, koska olen valkoinen miesoletettu…
Syrjinnän kokeminenkin on varmasti pian monopolisoitu.
Olettamat sitä, kuka voi, osaa ja saa tehdä mitäkin ovat edelleen syvälle juurtuneita ihmisten mielissä. Etenkin työpaikoilla, rekrytoinnissa ja urakehityksessä tämän näkee selvästi. Vaikka esimerkiksi hakuilmoitusten tekstit ovat nykyään 99,9 prosenttisesti syrjimättömiä, voi monista ilmoituksista lukea rivien välistä, minkälaisten ihmisten ei haluta hakevan kyseistä paikkaa. Esimerkiksi, jos hakuilmoituksessa edellytetään ”ulospäin suuntautuvaa luonnetta, hyvää esiintymiskykyä ja selkeää ulosantia”, on helppo päätellä, että tehtävään ei haluta palkata ujoja ja eristäytyviä, puhevikaisia tai huono suomi puhuvia maahanmuuttajia. Tuleekohan sellainen työnantaja tai ilmoituksen työnantajan toiveesta muokannut rekrytointiyritys ajatelleeksi, että henkilö, joka puhuu suomea murtaen, saattaa puhua useita muita kieliä virheettömästi tai lähes virheettömästi.
Vahvoilla ennakkoasenteilla rekrytointia hoitava kohtaa vain harmaata massaa ja voi menettää parhaat osaajat kilpailijalle.
Elämme voimakkaan muutoksen aikaa yhteiskunnassamme. Digitalisaatio, jonka esiinmarssia koronapandemia on vain voimistanut, lyö läpi jokaisella elämänalueella. Eikä ainakaan vähiten työelämässä ja yritystoiminnassa. Työtehtävät ovat muuttuneet, ja tulevat vielä muuttumaan paljon. Samalla tulevat muuttumaan työelämässä tarvittavat taidot. Etäkokoukset vaativat erilaisia henkilökohtaisen viestinnän taitoja kuin face to face -kontaktit. Ajoitus ja rytmitys, piiloviestien luku, jopa kuullun ymmärtäminen ovat etäkokouksissa ja tapaamisissa eri tavalla haastavia kuin normaaleissa kokouksissa ja tapaamisissa. Haasteellisuus lisääntyy huomattavasti, kun tapaa ihmisen ensimmäistä kertaa etänä. Eikä siinä auta, vaikka olisimme kuinka tottuneita puhelimessa puhujia. Etäkokoukset stressaavat aina enemmän.
Mielenkiintoisia haasteita kommunikaatiolle tuo myös keskustelu tekoälyyn perustuvien bottien kanssa. Miten muotoilet kysymyksesi tai vastauksesi niin, että rajallisen ymmärryksen omaava vastapuoli ymmärtää sen oikein.
Tällaisessa maailmassa ihmistyyppi, jota perinteisesti haetaan ja palkataan tehtävään kuin tehtävään, se 21-vuotias, 20 vuoden työkokemuksen omaava, sosiaalinen ja ulospäin suuntautunut, sanavalmis ja asiansa monisanaisesti esittävä kaunopuhuja, voikin olla hätää kärsimässä. Olkoon kuinka diginatiivi tahansa.
Parhaiten sosiaalisten bottien kanssa tulevat toimeen ihmiset, jotka käyttävät rajoitettua sanavarastoa, ovat asiaorientoituja, eivät kaipaa sosiaalista small talkia, eivät harrasta eivätkä itse ymmärrä sanaleikkejä. Saksalaisen dekkarisarja Ketun ”Lennyn” kaltaiset autismin kirjon ihmiset.
Ihmiset, joita yritykset ja organisaatiot eivät tähän asti ole rekrytoineet.
Ei ole ollut poliittisesti korrektia, tai ainakaan ei ole pidetty poliittisesti korrektina, ottaa työyhteisöön mukaan ihmisiä, joiden sosiaalinen käytös tai ulkoinen olemus poikkeaa yleisesti hyväksytystä. Jos työelämän tekoälysoituminen etenee sitä vauhtia, mitä tekoälyn puolestapuhujat päiväunissaan esittävät, toivotut ominaisuudet saattavat kääntyä päälaelleen. Jatkossa voikin olla epäkorrektia olla aktiivinen ja ulospäin suuntautuva.
Toinen vahva, mutta nopeasti vanhentuneeksi osoittautuva käsitys saattaa olla käsitys siitä, että käden taitoja ei enää tarvittaisi. Digitalisaatio ja sen myötä tuleva robotisaatio toki mahdollistaa raskaiden, likaisten ja yksinkertaisten töiden tekemisen lähes tai kokonaan ilman ihmiskäden kosketusta. Mutta vastapainoksi saattaa tulla yhä vaativampi mekaniikan ja elektroniikan yhdistelmä, mekatroniikka, jonka valmistaminen, asennus, diagnostiikka, huolto ja korjaus vaatii sekä mekaniikan, elektroniikan että tietotekniikan osaamista.
Rakentaminen ja kiinteistönhoito ovat aloja, joihin digitalisaatio on vasta ryntäämässä. Kyse ei ole pelkästään tietomalleista, cad-suunnittelusta ja toimistoautomaatiosta, jotka ovat olleet arkipäivää jo jonkin aikaa. Talot, kadut, sillat, maantiet ja etenkin risteysalueet alkavat sisältää yhä enemmän antureita ja sensoreita, ja niiden tietoja kerääviä, välittäviä ja valvovia järjestelmiä, joiden vaatimukset pitää osata huomioida niin suunnittelu-, rakennus- kuin yllä- ja kunnossapitovaiheessa. Vanhat stereotypiat lapioihin nojaavista TVH:n työntekijöistä ja parrunpätkä olallaan kulkevista rakentajista onkin viimeistään nyt syytä unohtaa. Osaamisvaatimukset ovat muuttuneet ja muuttuvat koko ajan ja läpi koko työmaaorganisaation ja rakennuksen elinkaaren ajan.
Samanlaisia muutoksia on tullut ja tulossa kaikille aloille. Jopa eri alojen perusammattitutkintojen suorittaminen saattaa muuttua huomattavasti nykyistä monialaisemmaksi ja haastavammaksi, joskin samalla huomattavasti mielenkiintoisemmaksi.
Käynnissä oleva muutos tuo uusia vaatimuksia niin opettajille ja opiskelijoille kuin johtajille, päälliköille, työnjohtajille ja rekrytoijillekin. Samalla se haastaa meitä kaikkia luopumaan kaikenlaisista stereotypioistamme siitä, kuka, millä kokemuksella ja koulutuksella ja minkälaisilla ominaisuuksilla, sopii mihinkin tehtävään.
Kello käy. Koko ajan. Mutta se käy ihmisten aikaa. Maailma muuttuu, ajat muuttuvat, mutta osaammeko me muuttua maailman ja ajan mukana?
Artikkeli on kirjoitettu Euroopan unionin Erasmus + -ohjelman rahoittaman KA4HR-hankkeen puitteissa. Vastuu artikkelissa esitetyistä näkemyksistä on yksinomaan kirjoittajilla.
