Kari Lilja, TkT, Erikoistutkija; Sirpa Sandelin, TkT, Yliopettaja
English version below (click the link)
Kaiken takana on EU. Ja tarkemmin sanottuna EU:n jätedirektiivi, joka lanseerasi etusijajärjestyksen (The waste hierarchy). Mitä se etusijajärjestys sitten tarkoittaa? Jätelain 8. pykälä, sama, joka säätää jätteentuottajien, haltijoiden ja käsittelijöiden velvollisuudesta noudattaa etusijajärjestystä, määrittelee käsitteen seuraavasti: Ensisijaisesti on vähennettävä syntyvän jätteen määrää ja haitallisuutta. Jos jätettä kuitenkin syntyy, jätteen haltijan on ensisijaisesti valmisteltava jäte uudelleenkäyttöä varten tai toissijaisesti kierrätettävä se. Jos kierrätys ei ole mahdollista, jätteen haltijan on hyödynnettävä jäte muulla tavoin, mukaan lukien hyödyntäminen energiana. Jos hyödyntäminen ei ole mahdollista, jäte on loppukäsiteltävä. (Jätelaki 8 §).
En nyt puutu tuosta pykälästä ja muista jätelain säännöksistä ja jätehuoltomääräyksistä esimerkiksi rakennus-, korjaus- ja purkuvaiheen työmaalla toimiville kertyviin velvollisuuksiin, vaan nostan esille kysymyksen, joka pitäisi huomioida jo suunnitteluvaiheessa, ja jonka toteuttaminen jälkikäteen etenkin suuremmissa taloyhtiöissä ahtaasti asutuilla alueilla voi tuottaa kohtuullisen määrän päänvaivaa: Jätteiden erilliskeräysvelvollisuuden (Jätelaki 15 §; 15.7.2021/714). Erilliskeräysvelvoite tarkoittaa, että eri jätetyypit, toisin sanoen lajiltaan ja laadultaan erilaiset jätteet, on kerättävä toisistaan erillään, eikä niitä saa sekoittaa muihin jätteisiin tai materiaaleihin. Määräyksestä voidaan poiketa vain, jos poikkeamisesta on hyötyä etusijajärjestyksen noudattamisen kannalta, poikkeaminen ei ainakaan vaikeuta etusijajärjestyksen noudattamista, erilliskeräys ei olisi teknisesti mahdollista tai erilliskeräys johtaisi kohtuuttomuuksiin kustannus- tai tehokkuusmielessä.
Erilliskeräysvelvoite on siis tehty varsin kattavaksi.
Käytännössä tämä tarkoittaa taloyhtiöiden muutenkin pienille pihoille aluetta, jossa erikseen kerättäville jätelajeille on kullekin oma keräysastia, sekä toimivaa liikennejärjestelyä, jotta jätteet voidaan viedä keräilyastioihin ja astiat tyhjentää turvallisesti ja tehokkaasti. Siinä on työsarkaa rutinoituneellekin logistiikan tai liikennesuunnittelun ammattilaiselle. Tavallisen rakennusarkkitehdin tai muun rakennussuunnittelijan ydinkompetensseihin moinen harvemmin kuuluu. Jäteyrittäjän kompetensseihin tuskin koskaan. Ja silti pelkään, että uusien keräyskenttien toteuttaminen mieluusti annetaan juuri jätehuoltoyrittäjälle.
Vanhojen taloyhtiöiden hallitusten ja isännöitsijöiden sekä uusien taloyhtiöiden suunnittelijoiden olisikin syytä herätä viimeistään tämän kevään aikana. Tuohon heräämiseen kuuluu kunnan ohjeiden ja kannanottojen seuraaminen ja pahimmillaan jopa pyytäminen. Kunnille kun on tässä annettu paljon valtaa jopa monopolien muodostamiseen ja rahan tekemiseen jätteistä, ja osa kunnista ja kaupungeista on lähtenyt liikkeelle jopa etuajassa, kun taas toiset eivät liikahda ennen kuin ollaan kalkkiviivoilla.
Jos yksityinen toimija, taloyhtiö tms., jättää omat toimensa viime tippaan, se ottaa epäonnistumisen riskin lisäksi riskin sanktioista.
Uusia taloyhtiöitä suunniteltaessa lainsäädännön velvoitteet tulisi huomioida jo kaavoitusvaiheessa kunnallisten maankäytön ohjauksen yksiköiden toimesta. Tämä ei ole kuitenkaan ollut helppoa osin lainsäädännön tempoilun mutta suurimmalta osin kuntien erilaisten ja joskus hyvinkin nopeasti vaihtuvien jätehuollon periaatteiden, määräysten ja ohjeiden vuoksi. Pahimmillaan on edellisenä päivänä vaadittu täydellistä lajittelua ja seuraavana päivänä on riittänyt, että polttokelpoinen jäte erotellaan lasista ja metallista. Jätteen haltijana kunnalla on ollut valta päättää kotitalousjätteen kohtalosta – usein vastoin kotitalouksien tahtoa. Tämä on johtanut sellaisiinkin nurinkurisiin tilanteisiin, että kotitalouksien ja jopa kokonaisten asuntoalueiden kaikkien taiteen sääntöjen mukaan lajitellut jätteet on keräysvaiheessa kuormattu samaan kuormaan ja toimitettu polttolaitokselle, koska kunnalla, kaupungilla tai yksityisellä jätehuoltoyrityksellä on ollut intressissä saada syntynyt jäte käsiteltyä mahdollisimman edullisesti. Etusijajärjestyksen tultua mukaan lainsäädäntöön tämän ei pitäisi enää olla mahdollista, mutta…
Lain ensisijaisena valvojana kun on sama taho, joka on vastuussa etusijajärjestyksen toteutumisesta kotitalousjätteen osalta: Jätteen haltija, eli kaupunki tai kunta.
Käytännössä vastuu riittävän tilan varaamisesta tontilta jätteiden keräämistä varten jää rakennuttajalle ja suunnittelijalle. Enää ei riitä kadun varteen kaivettu Molokin kita ja sille laatoitettu polku. Vähimmäisvaatimus on oma keräilyastia jokaiselle erikseen kerättävälle jäteryhmälle, mukaan lukien biojätteet, joita ei saa enää lähettää poltettavaksi, vaan jotka pitäisi kerätä lähetettäväksi isoihin kompostointi- ja biokaasulaitoksiin. Lisäksi pitäisi mahdollistaa toimivat ja turvalliset keruu- ja kuljetusreitit pihoille.
Miten sitten kotitalouksien oma kompostointi? Jätelain 41 a § (15.7.2021/714) sallii kiinteistöillä tapahtuvan pienimuotoisen jätteen käsittelyn tai biojätteen, saostus- ja umpisäiliölietteen tai siihen rinnastettavan muun jätteen luovuttamisen käsiteltäväksi naapurikiinteistöllä tai muulla lähellä sijaitsevalla kiinteistöllä. Tähän liittyy kuitenkin jännittävä ehto: jos omatoiminen tai yhteinen käsittely on pienimuotoista ja käsittely on hyväksytty kunnan jätehuolto- tai ympäristönsuojelumääräyksissä. Muotoilu nostaa esille kaksi kysymystä: Miten määritellään pienimuotoinen? Ja miten varmistutaan, että saostus- ja umpisäiliölietteen käsittely täyttää ympäristölain vaatimukset? Pahimmillaan saostus- ja umpisäiliölietteen omatoimisessa käsittelyssä ollaan ympäristörikosten ja rikoslain puolella. Harvassa taitavat olla ne kunnat, jotka sallivat pieniä saunakaivoja isompien saostus- ja umpisäiliöiden lietteen omatoimisen kuivauksen ja kompostoinnin tai muun käsittelyn. Puutarha- ja biojätteen kompostointi on sitten asia erikseen.
Joka tapauksessa kunnilla on mahdollisuus vaatia kaikkien edellä mainittujen jätelajien, joihin sisältyy myös puutarha- ja ruohonleikkuujäte, luovuttamista kunnan haltuun. Kunnille ja kuntien yhteistyökumppaneina toimiville jätehuoltoyrityksille tuo mahdollisuus lienee myös melkoinen houkutus, koska kuljetettavan ja käsiteltävän jätteen määrä ja siitä saatavat maksut kasvaisivat huomattavasti. Vastaavasti kasvaisi myös lopputuotteen eli biokaasun ja kompostimullan tuotanto ja siitä kasvava myyntituotto, joka laitosten omistuksesta ja sopimuksista riippuen tulisi joko yritykselle tai kunnalle. Paljonko tuota mahdollisuutta sitten tullaan hyödyntämään, jää nähtäväksi. Jotain indikaatiota antaa kuitenkin se, että ainakin yksi alueellinen jätehuoltoyhtiö on jo ilmoittanut vaativansa kotikompostoijia ilmoittautumaan syyskuun loppuun mennessä, vaikka lain mukainen ilmoittautumis- ja rekisteröintivelvollisuus lain voimaantulosäännösten mukaan alkaa vasta 1.1.2023.
Yksityisten talouksien osalta biojätteen omiminen kokonaan kuntien toiminnaksi tietäisi pahimmillaan kiertotalouden parodiaa: Kun ennen biojäte kompostoitiin oman puutarhan ravinnelähteeksi, se kuljetetaan nyt kymmeniä kilometrejä (CO2-päästöt ja jätemaksut kasvavat), käsitellään ja myydään takaisin multana (taas CO2-päästöt kasvavat) ja kotitaloudet maksavat mullasta, joka ennen tuotettiin itse.
Toivoa sopiikin, sekä luonnon että asukkaiden takia, että kunnat käyttäisivät myös maalaisjärkeä jätelain uusien pykälien soveltamisessa.
The reformed waste law will challenge designers, constructors and households.
Dr. Kari Lilja, Senior Researcher; Dr. Sirpa Sandelin, Principal lecturer
For readers from other countries: All the references to the legislation are references to the Finnish legislation.
Behind it is the EU. And more specifically, the EU Waste Directive, which launched priority principles (The waste hierarchy). What does that waste hierarchy mean? Article 8 of the Waste Act, the same, which lays down the obligation of waste producers, holders and handlers to comply with priority principles, defines the concept as follows: Priority must be given to decreasing the amount and harmfulness of the waste generated. However, if waste is generated, the waste holder must primarily prepare the waste for re-use or, secondarily, recycle it. If recycling is not possible, the waste holder must recover the waste in other ways, including energy production. If this is not possible, the waste must be disposed. (Section 8 of the Waste Act).
I will not focus on this section and other provisions of the Waste Act and waste management regulations, such as those emerging on site during the construction, repair and demolition phases, but emphasize an issue that should be taken into account at the planning stage: the obligation to collect waste separately (Section 15 of the Waste Act; 15.7.2021 / 714). The obligation of separate collection means that different waste, i.e., waste of different types and qualities, should be collected separately, and must not be mixed with other wastes or materials. Derogation can only be granted if the derogation is beneficial to on point of view of priority principles, at least it should not make the application of the priority principles more difficult, separate collection would not be technically possible or separate collection would be unreasonable in terms of cost or efficiency.
The separate collection obligation has been made quite comprehensive.
In practice, this means an area in the otherwise small yards of housing associations, with a collection bin for each separate collected waste type, as well as a functioning transport arrangement so that all waste can be taken to collection bins and the bins are emptied safely and efficiently. It is not an easy task for even an experienced logistics or traffic planning professional. This is less likely to be one of the core competencies of an ordinary construction architect or other building designer. To waste entrepreneur competencies like that belongs hardly ever. I am also afraid of, that the implementation of the new collection fields will preferably be left to the waste management entrepreneur.
The boards and property managers of the old housing associations and the designers and construction developers of the new condominiums should wake up this spring at the latest. That awakening involves following the instructions and statements of the municipality and, at worst, even asking. Municipalities have been given a lot of power here, even to form monopolies and make money from waste, and some municipalities and cities have even set off ahead of time, while others will not move until they are on the limestone lines.
If a private actor, a housing association, etc., leaves its own actions to the last drop, it takes the risk of sanctions in addition to the risk of failure.
When planning new condominiums, the obligations of the legislation should be taken into account by the municipal land use control units already at the zoning stage. However, this has not been easy, partly due to the tempo of the legislation, but largely due to the different and sometimes very rapidly changing principles, regulations and guidelines of waste management in municipalities. At worst, complete sorting was required the previous day and the following day it was sufficient to separate the combustible waste from the glass and metal. As a waste holder, the municipality has had the power to decide the fate of household waste – often against the will of households. This has led to such disruptive situations that waste sorted according to all art rules in households and even entire housing areas is loaded at the same stage during collection and delivered to an incineration plant, as the municipality, city or private waste management company had an interest in treating the waste as cheaply as possible. Following the introduction of priority legislation, this should no longer be possible, but…
The primary guardian of the law can be the same unity who is responsible for the implementation of the priority for household waste: The holder of the waste, i.e., the city or municipality.
In practice, the responsibility for reserving sufficient space on the site for the collection of different types of waste remains with the builder and designer. It is no longer enough for Molok’s excavation along the street and the path paved for it. The minimum requirement is a separate collection container for each type of waste, including biowaste, which should no longer be sent for incineration but should be collected for dispatch to large composting and biogas plants. In addition, efficient and safe collection and transport routes through the yards should be enabled.
Thus, how about the own composting of the households? Section 41 a of the Waste Act (15.7.2021 / 714) allows the treatment of small-scale waste on real estate or the disposal of biowaste, sludge and other similar waste for treatment on a neighboring property or other nearby property. However, there is an exciting condition: if the self-handling or joint treatment is small-scale and the treatment is approved by the municipal waste management or environmental protection regulations. The form of the text raises two questions: How to define small-scale? And how will it be ensured that the treatment of sedimentation and closed tank sludge meets the requirements of the Environmental Act? At worst, the self-handling of sedimentation and septic tank sludge is on the side of environmental crime and criminal law. Few are likely to be those municipalities that allow the self-drying and composting or other treatment of sludge from precipitation wells and septic tanks larger than small sauna wells. Composting garden- and biowaste is then an other issue.
In other words, municipalities have the possibility to demand that all the above-mentioned types of waste, including garden and lawn waste, will be handed over to the municipality. Municipalities and waste management companies that are partners with municipalities are also likely to be quite attracted to this opportunity, as the amount of waste transported and treated and the charges for it would increase significantly. Correspondingly, the production of the final product, i.e., biogas and compost soil, would increase and the sales revenue from it would increase, which, depending on the ownership and contracts of the plants, would come to either the company or the municipality. How much of that opportunity will then be seized remains to be seen. However, there is some indication: at least one regional waste management company has already announced that it will require home composters to register by the end of September, although, according to the law, the statutory obligation to register and to keep a register does not begin until 1.1.2023.
Considering biowaste entirely as a municipal activity would be a parody of the circular economy for private households: Once biowaste was composted as a source of nutrient for gardens, it is now transported tens of kilometers (CO2 emissions and waste charges increase), treated and resold as soil (CO2 emissions increase) to replace the soil that was previously produced by households.
Let’s hope, for the sake of both nature and the inhabitants, that the municipalities will also use common sense in applying the new and renewed sections of the Waste Act.
Artikkeli on kirjoitettu Euroopan unionin Erasmus+ -ohjelman rahoittamien WWW&CE ja Sustainabuild -hankkeiden puitteissa. Vastuu artikkelissa esitetyistä näkemyksistä on yksinomaan kirjoittajilla.
This article was written in the framework of the WWW & CE and Sustainabuild projects funded by the European Union’s Erasmus + program. The sole responsibility for the views expressed in this article lies with the authors.
