Kari Lilja, TkT, Erikoistutkija; Sirpa Sandelin, TkT, Yliopettaja
Tätä kirjoittaessani en vielä tiedä, millainen keväästä ja kesästä tulee. Enkä tarkoita nyt säätä vaan koronatilannetta. Huippu näyttää tältä erää olevan ohi, mutta onko jo nähty kaikkien pääsiäisviikon altistusten lopputulokset? Pelkään, että ei.
ja entäpä rokotukset?
Normaaliin palaaminen on varmasti kaikkien mielissä. Koululaiset, opiskelijat, työntekijät, yrittäjät, eläkeläiset, eri asioiden harrastajat… kaikki me kaipaamme paluuta normaaliin. Toivomme, että asiat olisivat kuin ennen, vaikka mikään ei enää ole kuin silloin joskus. Ei edes Kööpenhamina. Arkemme valtasivat liikkumisrajoitukset, mahdollisuuksiamme kokoontua ja nähdä toisiamme fyysisesti rajoitettiin sekä suosituksin että lainsäätäjän ja viranomaisen antamilla määräyksillä. Saimme hieman esimakua siitä, minkälaista on elää yhden miehen, yhden puolueen tai yhden aatteen hallitsemassa autoritäärisessä yhteiskunnassa, olosuhteissa, joissa sadat miljoonat ihmiset elävät jatkuvasti.
On mielenkiintoista nähdä, saiko tämä kokemus ihmiset miettimään uudelleen suhdettaan demokratiaan, vapauksiin ja ihmisoikeuksiin. Arvostammeko rajoitusten päätyttyä omaa vapauttamme enemmän? Olemmeko valmiita kantamaan oman vastuumme epidemian hillitsemisessä ja vastaavan toistumisen estämisessä? Huolehdimmeko paremmin ystävistämme ja läheisistämme, joita emme ole tavanneet fyysisesti tai ollenkaan vuoteen, tuemmeko paremmin heitä, jotka kaipaavat tukeamme ja arvostammeko läheisyyttä, fyysistä läsnäoloa, joka ennen pandemiaa tuntui kokeneen inflaation?
Kumma kyllä, koronarajoituksia vastaan protestoivien taustalla näyttäisi edelleen olevan – kaikilla tasoilla – enimmäkseen tahoja, jotka aikaisemmin ovat vaatineet rajoja kiinni, tiukempaa kontrollia ja autoritääristä yhteiskuntaa, joskus jopa tahoja, joiden mielestä väkivalta ratkaisee ongelmat puheita paremmin.
Tämä ei lupaa hyvää pandemian jälkeiselle maailmalle.
Yritysmaailma elää myös epävarmuudessa, ja kahtia jakautuneena: Toisaalta meillä on aloja, joissa joka neljäs tai jopa useampi yritys pelkää konkurssia, ja toisaalta meillä on yrityksiä, jotka valmistautuvat tulevaisuuteen kasvattamalla kapasiteettia, ostamalla toisia yrityksiä, palkkaamalla lisää henkilökuntaa. Iloisia uutisia kuuluu pääasiassa tuotannon yrityksistä vientipuolelta, konepajoista, sahoilta… Toimialoilta, jotka 1990-luvun laman aikanakin olivat pelastavan kasvun vetureita, vaikka niille ennen lamaa ei suurta arvoa annettukaan.
Vaikka rautakourat ja puujalat eivät tälläkään kertaa ole olleet kovin (media)seksikkäitä, he taitavat jälleen kerran pelastaa Suomen. Tai ainakin auttaa siinä. Olisiko siis aika antaa sille yrityskentälle, jonka toiminta aidosti tuottaa lisäarvoa, se kunnia, joka sille kuuluu? Tarkoitan tuotannollisia yrityksiä, jotka jalostavat raaka-aineista valmiita tuotteita vientiin, ja rakentajia, jotka rakentavat, korjaavat ja saneeraavat julkisia ja yksityisiä kohteita.
Tuleva kevät on yrityksille haasteellinen myös toisesta syystä. Yritysten pitäisi kouluttaa melkoinen joukko kesätyöntekijöitä ja kyetä ohjaamaan heidän toimintaansa lomien aikana. Normaalisti perehdyttäminen työhön ja ohjaus ovat tapahtuneet paikan päällä. Työtä on tehty yhdessä muiden kanssa, ja joukossa on aina kokeneempia, jotka tietävät, mitä pitää tehdä, mitä kannattaa varoa ja mitä ei pidä tehdä. Etäyhteyden kautta tapahtuva perehdytys ja ohjaaminen on monin verroin haasteellisempaa. Etenkin, jos työntekijäkin on etänä. Tämän tietävät myös rikolliset. Jo viime kesänä oli nähtävissä erilaisten huijausten ja huijausyritysten määrissä kasvua. Nyt nuo hämäräheikit ovat ehtineet hioa taktiikkaansa, ja toisaalta kesätyöntekijöiden määrä tullee olemaan huomattavasti viime vuotta suurempi.
Yritysten kannattaa virittää kontrollinsa uudelle tasolle ja korostaa turvallisia toimintatapoja kaikessa perehdytyksessään.
Yhdysvaltain tiedustelupalvelu julkaisi maaliskuussa raportin GLOBAL TRENDS 2040, joka – sekin – maalaa varsin synkän kuvan tulevasta kehityksestä. Raportin mukaan pandemian jälkeen uusia uhkia ovat muiden muassa ilmastonmuutokseen liittyvät ilmiöt, kuten lämpötilan nousu, kuivuus, rankkasateet ja yhä rajummat myrskyt, ja näiden laukaisema muuttoliike. Ympäristöpakolaisten ja muiden parempaa elämää Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta hakevien määrät tulevat kasvamaan olennaisesti, ja lisäksi saattaa syntyä maanosien ja maiden sisäisiä muuttovirtoja. Levottomuudet lisääntyvät ja muuttuvat yhä väkivaltaisemmiksi, yhteiskunnat lokeroituvat ja muuttuvat yhä eriarvoisemmiksi. Lisäksi väestön pakkautuminen yhä pienemmille alueille lisää uusien pandemioiden todennäköisyyttä.
Lohdullista on se, että tuo on vain ennuste siitä, mitä saattaa tapahtua, ellei jotain tehdä. COVID19 -pandemia osoitti, kuinka haavoittuvia yhteiskuntamme ovat yllättävien tilanteiden edessä. Jos osaamme ottaa siitä opiksi ja toimia paremmin jatkossa, ennusteen ei tarvitse toteutua. Yksi osa tätä paremmin toimimista etenkin yritysmaailmassa on uusien ilmiöiden, kuten kestävän kehityksen ja digitalisaation kohtaaminen positiivisina haasteina, jotka sekä pakottavat että auttavat kehittämään omaa liiketoimintaa ja mahdollistavat kokonaan uusia liiketoimintamalleja esimerkiksi kiertotalouden ja digitaalisten toimintamallien ympärille.
Kaikilla aloilla. Myös sahoilta konepajateollisuuteen ja maanrakennuksesta sisustukseen. Ehkä silloin näidenkin alojen kiinnostavuus nousisi uuteen kukoistukseen.
Artikkeli on kirjoitettu Euroopan unionin Erasmus + -ohjelman rahoittaman KA4HR ja Interreg BSR -ohjelman rahoittaman Inbets+ -hankkeiden puitteissa. Vastuu artikkelissa esitetyistä näkemyksistä on yksinomaan kirjoittajilla.
