Kari Lilja, TkT, Erikoistutkija
Trooppisen Hampurin kostean kuumalla lentoasemalla sen huomasin: Olen tullut vanhaksi. 4 päivää + 30 asteen lämmössä sai hien valumaan, suun kuivumaan ja lihakset kramppaamaan – riippumatta siitä, kuinka hyvin olin yrittänyt ylläpitää neste- ja suolatasapainoa. Vielä jokunen vuosi sitten olisin vain nauttinut lämmöstä, jonka kaltaista Suomessa ei montaa kertaa kesässä saa kokea, joskus ei edes koko kesänä.
Ars longa, vita brevia
Oman ikääntymisen myöntäminen on monelle kova pala. On vaikea tunnustaa, ettei ole enää yhtä kaunis tai komea, vahva, kestävä ja ketterä kuin nuorena. Mutta monesti iän myötä karttunut kokemus ja kokemuksen mukanaan tuoma viisaus ja varovaisuus ovat vähintään yhtä arvokkaita kuin meidän kulttuurissamme kovin yliarvostetuilta tuntuvat nuoruus, kauneus ja rohkeus – yhteen liitettyinä.
Hampurissa olimme BSR – ja Erasmus+ -rahoitteisten hankkeiden työkokouksissa. Yksi näistä hankkeista on INBETS, jonka puitteissa normaalin työkokouksen lisäksi järjestettiin myös XIV Hanseatic Conference- konferenssi, jonka aiheena olivat pienten ja keskisuurten yritysten sukupolvenvaihdokset Itämeren ympärysvaltioissa. Yksi sukupolvenvaihdoksiin liittyvistä ongelmista tuntuu olevan saman kaltainen eri puolilla Eurooppaa: Yrittäjät eivät aloita sukupolvenvaihdoksen suunnittelua ennen kuin todella huomaavat olevansa jo ikäihmisiä.
Aloita ajoissa
Ja silloin saattaa jo olla monessakin mielessä liian myöhäistä tai ainakin kiire. Perilliset ovat ehkä luoneet omat uransa eivätkä ole kiinnostuneita perheyrityksen jatkamisesta. Vanhemman sukupolven kantapään kautta oppima varovaisuus liiketoiminnassa on voinut johtaa siihen, että yritys ei ole seurannut aikaansa. Tuote tai palvelukonsepti on ehkä jäänyt jälkeen tai käynyt tarpeettomaksi, kalusto on vanhentunutta eikä yritystä ole muutenkaan kehitetty viime vuosina. Kuka sellaista haluaisi jatkaa? Tai sitten on vain jääty paikalleen junnaamaan vanhojen asiakkaiden varaan. Toiminta saattaa olla kannattavaa, mutta kauanko vanhat asiakkaat, uskollisetkaan, jatkavat omaa toimintaansa. Epävarmuus lisääntyy ja vaikeuttaa sekin omalta osaltaan jatkajan löytymistä.
Älykäs vai viisas?
Vanhuus on viisautta. Mutta minkälaista viisautta? Yksi parhaista viisauden määritelmistä, jonka olen kuullut, sanoo, että älykäs selviää nokkelasti paikoista, joihin viisas ei joudukaan. Inbets –projektin tavoitteena on löytää innovatiivisia – siis älykkäitä (?) – ratkaisuja sukupolven-vaihdosten edistämiseen Itämeren ympärysvaltioissa. Viisain ratkaisu olisi tietysti sellainen, jossa ei tarvitsisi turvautua erilaisiin tukeviin ja edistäviin toimenpiteisiin, vaan sukupolvenvaihdos tapahtuisi luonnostaan, ajoissa aloitettuna, hyvin suunniteltuna ja yrityksen liiketoimintaa tukevana ja kehittävänä jatkumona.
Se vain edellyttäisi, että uskaltaisimme myöntää oman kuolevaisuutemme. Viisaus on siis myös rohkeutta. Rohkeutta tunnustaa elämän tosiasiat. Kukaan meistä ei nuorru.
Mutta tarvitaan jotain muutakin.
Tutkimusten mukaan pienten ja keskisuurten yritysten johtamismalli on hyvin usein patriarkaalinen. Sanalla on huono kaiku etenkin silloin, kun sillä kuvataan johtamistyyliä, mutta samalla ilmaisulla voidaan kuvata kahta täysin erilaista ajattelu- ja toimintatapaa. Parhaimmillaan patriarkaalinen johtamistyyli on samalla kertaa vaativaa, tukevaa ja kannustavaa, perheestä, työntekijöistä ja heidän perheistään – ihmisistä –välittävää ja huolehtivaa. Pahimmillaan se voi olla autoritaarista oman erinomaisuuden korostamista, muiden väheksymistä ja toisten saavutusten nollaamista, alistamista ja henkilöiden mitätöimistä henkilöinä.
Valitettavasti tutkimusten mukaan (esim. Cicellin & al., 2015*) huomattavaa osaa pk-yrityksistä johdetaan ainakin osittain jälkimmäisellä tyylillä. Vaikka ulkopuolisia arvostettaisiinkin, tukea ja luottamusta ei riitä sinne, missä sitä eniten kaivataan: omalle perheelle, jälkeläisille ja toivottavasti tuleville yritystoiminnan jatkajille. Monet haastatelluista yrittäjäperheen jälkeläisistä, jotka ovat kieltäytyneet jatkajan roolista, ovat sanoneet syyksi juuri sen: Eivät halua lapsilleen samaa lattiamaton osaa.
Muuttuvat laulut vuosien myötä, vaan…
Viisautta onkin myös ymmärtää, että ajat muuttuvat, eikä kaikkea voi, tarvitse eikä saa tehdä iän kaiken samalla tavalla vain siksi, että näin on aina tehty. Viisautta on osoittaa luottamusta muihin, arvostaa heitä ja ja tukea heitä pyrkimyksissään, vaikka ei aina niitä ymmärtäisi tai hyväksyisikään. Kun potentiaalinen seuraaja näkee, että häntä arvostetaan eikä yritetä pakottaa muottiin, voi olla paljon helpompi omaksua seuraajan rooli – se oman näköinen ja oloinen.
Jokainen sukupolvi ansaitsee – ja tarvitsee – luvan olla erehtyväinen
Isäni oli tyyliltään hyvin patriarkaalinen termin autoritaarisessa merkityksessä, ja kun sen yhden kerran, kun pystyimme keskustelemaan asioista vuosikymmeniä myöhemmin, kysyin, miksi hän oli toiminut niin kuin toimi, hän vastasi, ettei halunnut omien lastensa tekevän samoja virheitä, joita hän oli tehnyt. Emme me sitten tehneetkään. Teimme paljon pahempia, koska emme voineet kysyä neuvoa tai pyytää apua silloin, kun se olisi ollut todella tarpeen. On suurta viisautta ymmärtää, että jokaisen sukupolven on tehtävä omat virheensä, väistyä taustalle ja olla valmis auttamaan ja tukemaan silloin, kun sitä tarvitaan.
Yritystoiminta tarvitsee sekä nuoruuden älykästä rohkeutta että vanhuuden rohkeata viisautta.
(* Mariavittoria Cicellin, Donata Mussolino, and Riccardo Viganò: Gender diversity and father–daughter relationships: understanding the role of paternalistic leadership in family firm succession ; in International Journal of Business Governance and Ethics 2015 10:1, 97-118)
Artikkeli on kirjoitettu Euroopan unionin Euroopan aluekehitysrahaston Itämeren alueen ohjelman rahoittaman Inbets-hankkeen puitteissa. Vastuu artikkelissa esitetyistä näkemyksistä on yksinomaan kirjoittajilla.
