Vastuu annetaan, valta otetaan

Kari Lilja, TkT, Erikoistutkija; Sirpa Sandelin, TkT, Yliopettaja

Osa 3: Hallitus ja toimitusjohtaja

Usein toimitusjohtaja on myös hallituksen jäsen, mutta monissa yhtiöissä toimitusjohtaja ei kuulu hallitukseen. Tällöinkin hänellä on oikeus osallistua hallituksen kokouksiin ja puheoikeus, mutta ei äänioikeutta. Yleisesti toimitusjohtaja, kuuluu hän sitten hallitukseen tai ei, toimii esittelijänä ja valmistelijana hallituksessa käsiteltäville asioille. Olipa käsitellyt asiat valmistellut toimitusjohtaja tai hänen alaisenaan toimiva organisaatio tai ulkopuolinen asiantuntija, toimitusjohtajalla on asemansa vuoksi juridinen vastuu siitä, että ehdotus on lainmukainen ja yhtiön edun kannalta paras. Hallitus tekee päätökset saamiensa tietojen ja oman harkintansa perusteella.

Toimitusjohtajan tulee pystyä kommunikoimaan erilaisten ihmisten kanssa. Kuva by rawpixel from Pixabay

Toimitusjohtajalla ja mahdollisella muulla esittelijällä on omalta osaltaan vastuu hallituksen tekemästä päätöksestä. Jos esittelijä tai joku hallituksen jäsen on eri mieltä päätöksen laillisuudesta tai järkevyydestä, hänen tulee sanella pöytäkirjaan eriävä mielipiteensä välttääkseen mahdollisen myöhemmän rikosoikeudellisen tai vahingonkorvausvastuun. Hän ei voi vetäytyä vastuusta hallituksen tai enemmistön selän taakse. Joissakin tapauksissa hänen on myös ryhdyttävä aktiivisesti rikosta estäviin tai paljastaviin toimiin (esimerkiksi rahanpesulain ilmoitusvelvollisuus) välttääkseen juridisen vastuun realisoitumisen omalla kohdallaan.

Toimitusjohtaja hallituksen juoksupoikana

Pienissä yrityksissä ei aina välttämättä ole toimitusjohtajaa. Mutta silloin, kun toimitusjohtaja on nimetty, hän on samanlainen elin kuin hallituskin. Häneen ei sovelleta työsopimuslakia, työaikalakia tai vuosilomalakia kuin tietyissä erikoistilanteissa. Häneen ei myöskään sovelleta isännänvastuuta, vaan hän joutuu itse tai hallituksen kanssa yhdessä vastaamaan laiminlyönneistään ja tekemättä jättämisistään. Eikä ainoastaan omistaan vaan myös alaistensa. Oman oikeusturvan kannalta on tärkeätä, että toimitusjohtaja dokumentoi niin saamansa kuin antamansa raportit, määräykset, ohjeet ja vastaavat.

Toimivan hallituksen tärkein työkalu on itsenäinen, osaava, aktiivinen ja vastuuntuntoinen toimitusjohtaja. Siksi olisikin erittäin tärkeätä, että yrittäjän lisäksi vähintään hallituksen puheenjohtaja osallistuu toimitusjohtajan valintaan.

Ei pelkkää edustusta vaan ja ennen kaikkea osallistumista, suunnittelua, toteuttamista ja valvontaa. Kuva by rawpixel from Pixabay

Toimitusjohtajan tehtävänä on hoitaa yhtiön juoksevaa hallintoa hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti. Toimitusjohtaja vastaa siitä, että yhtiön kirjanpito ja varainhoito on järjestetty lain edellyttämällä ja luotettavalla tavalla. Hän panee täytäntöön hallituksen päätökset ja toimittaa hallituksen jäsenille heidän tehtäviensä hoitoon tarvitsemansa tiedot. Toimitusjohtaja voi edustaa yhtiötä tehtäviinsä kuuluvissa asioissa. Toimitusjohtajalla on läsnäolo- ja puheoikeus hallituksen kokouksissa, vaikka hän ei olisikaan hallituksen jäsen, ellei hallitus erikseen toisin päätä. Toimitusjohtaja voi toimia ja yleensä toimii hallituksen esittelijänä muissa kuin itseään koskevissa asioissa. Toimitusjohtajaa koskevat asiat hallitukselle esittelee yleensä hallituksen puheenjohtaja (”Yksi yli” –periaate).

Vastuu annetaan, valta otetaan

Helppoa, mutta… Kuva by Susan Sewert from Pixabay

Vaikka osakeyhtiö-, yhdistys- ja säätiölainsäädäntö varsin selkeästi säätävät eri toimielinten välisistä valtasuhteista, julkisuuteen päätyy säännöllisesti tarinoita organisaatioista, joissa hallitus ja / tai toimitusjohtaja tai – yhdistyksissä – toiminnanjohtaja ovat jääneet vahvan henkilön tai ryhmittymän varjoon ja toimivat kumileimasimina. Tällaiseen toimintaan alistuminen voi tuntua helpolta, mutta käydä kalliiksi. Lainsäädäntö antaa – tai oikeammin sälyttää – organisaation hallintoelimille raskaan juridisen ja moraalisen vastuun. Vastuuta ei kuitenkaan voi olla ilman mahdollisuuksia vaikuttaa niihin asioihin, joista kantaa vastuun. Jos esimerkiksi yrityksen omistaja, yrittäjä, ei ymmärrä tarvittavaa valtaa luovuttaa, se tulee ottaa. Jos omistaja ei tuota hyväksy, hallitus tai toimitusjohtaja tai molemmat vaihtuvat. Joko ylimmän päättävän elimen erottamina tai vastuuntuntoisten henkilöiden esitettyä itse eronpyyntönsä.

Omistaja voi toki aina nimittää tilalle uuden hallituksen ja / tai toimitusjohtajan. Ongelmana on vain se, että hyvien henkilöiden löytäminen voi käydä kerta kerralta vaikeammaksi. On sekä yrityksen että yrittäjän etujen mukaista huolehtia siitä, että toimivalla hallituksella ja pätevällä toimitusjohtajalla on vastuunsa edellyttämät valtuudet toimia.

Artikkeli on kirjoitettu Euroopan unionin Erasmus+ -ohjelman rahoittaman KAforHR-hankkeen puitteissa. Vastuu artikkelissa esitetyistä näkemyksistä on yksinomaan kirjoittajilla.

K