Kari Lilja, TkT, Erikoistutkija; Sirpa Sandelin, TkT, Yliopettaja
Nyt olen hieman vaarallisilla vesillä, tiedän sen. Minunhan pitäisi julistaa digitalisaation etuja jo virkani puolesta ja jättää kaikenlainen varoittelu ja jarruttelu yhteiskunnan jarrumiehille. Niille, jotka vielä kuolinvuoteellaan vannovat sulkakynän, YYA-sopimuksen ja Suomen markan nimeen. Mutta kun se ei mene niin. Ei ole muutosta, josta olisi pelkkiä etuja. Ei myöskään digitalisaatiossa.
Viimeaikaiset tapahtumat ja ilmiöt ovat osoittaneet tämän. On ollut tietomurtoja, jotka ovat kaataneet isoja yhtiöitä. Sosiaalinen media on tulvinut häirintää ja asiatonta käytöstä, joka on kohdistunut niin julkkiksiin kuin taviksiin, sekä aikuisiin että lapsiin, ja jonka on voinut laukaista kohteen oma käytös tai joka on ollut täysin sattumanvaraista. Huijaukset, tilauspetokset, identiteettivarkaudet ja valheelliset deittiprofiilit ovat jo tuiki tavallisia. Huumeita ja kaikkea muuta voi pimeän verkon puolella ostaa kuin tavaratalosta, ja lapsikin osaa asentaa TOR-verkkoa tukevan selaimen.
Kaikkihan ne tuntevat.
Ja niitä vastaan pystyy jokainen tiettyyn rajaan saakka suojautumaan huolehtimalla tietoturvastaan, pysymällä pois sosiaalisista medioista tai ainakin valikoimalla tarkemmin ne mediat, joihin liittyy ja ne henkilöt ja yhteisöt, jotka hyväksyy kavereikseen, harkitsemalla mitä tietoja itsestään jakaa ja noudattamalla muutenkin tervettä järkeä verkkotoiminnoissaan. Tänään en puhukaan näistä ”perinteisistä” digitalisaation tuomista uhkista, jotka itse asiassa ovat vain digitaalisia vastineita perinteisen analogisen maailman petoksille, huumekaupalle, uhkauksille, solvauksille ja namusedille.
Digitaaliseen maailmaan kun liittyy myös uhkia, joita ei välttämättä ole ollutkaan, tai ainakaan ne eivät ole olleet niin helposti toteutettavissa, että niitä olisi pidetty realistisina.
Yksi niistä on sosiaalisen median kautta tapahtuva vaikuttaminen. Sosiaalisen median sovellukset, facebookit, twitterit, instagrammit ja tiktokit, kaikkien muiden ohella, omaavat valtavan vaikutusvallan, joka perustuu siihen, että ihmiset ovat – tietoisesti ja tiedostamattaan – antaneet niille mahdollisuuden seuloa ja suodattaa aineistoa, jonka ne saattavat käyttäjiensä luettavaksi. Osa suodatuksesta saattaa tapahtua hyvää tarkoittaen, vilpittömässä mielessä, koska on kulttuureita, joissa uskotaan, että kasvavalle ihmiselle on vahingollisempaa nähdä toinen ihminen ilman vaatteita kuin ihminen verissään, ilman päätä, käsiä ja jalkoja.
Ihminen, joka turtuu väkivaltaan, sortuu itsekin helpommin siihen.
Osa suodatuksesta voi kuitenkin olla hyvin tarkoitushakuista ja tietoista. Kaupalliset mediatalot haluavat ohjata ihmiset lukemaan omia uutisiaan – ja mainoksiaan. Diktatuurit ja yhden puolueen maat pyrkivät suodattamaan mahdollisimman tarkkaan pois kaiken sellaisen, mikä tukee tai saattaisi tukea oppositiota ja demokratiapyrkimyksiä. Uskontoon perustuvat valtiot taas eivät halua päästää rajojensa yli oman maailmankatsomuksensa vastaista tietoa, viihteestä puhumattakaan. Myös sitä, mitä tietoa omasta maasta levitetään ulospäin, valvotaan. Suodatusta voidaan perustella kansan suojelemisella vierailta ja vaarallisilta vaikutteilta ja ääriliikkeiltä. Todellisuudessa tiedonkulun rajoittamisella kuitenkin useimmiten pyritään suojelemaan päättävää eliittiä ja estämään sen kannalta negatiivisten tietojen, kuten todisteiden korruptiosta, vaalivilpistä tai vähemmistöihin kohdistuvasta väkivallasta, leviäminen ulkomaailman ja omien kansalaisten tietoon.
Toinen yhteiskunnan vapautta uhkaava digitalisaation mukanaan tuoma piirre on kansalaisten valvonnan helpottuminen. Enää ei tarvita valtavaa STASIn tai KGB:n kaltaista koneistoa kontrolloimaan kansalaisten tekemisiä. Kaiken kattava mobiilitukiasemien verkko, pieni puhelimiin asennettu sovellus mallia ”Koronavilkku” ja yksinkertainen tekoälysovellus mahdollistavat kansalaisten reaaliaikaisen valvonnan: Kuka, missä, kenen kanssa ja jopa se, mistä puhutaan, on mahdollista kerätä ja tallentaa ikiajoiksi. Se, ettei niin tehdä, on vain luottamuskysymys. Me luotamme, mutta emme voi olla varmoja. Jos ne johonkin tallentuvat, ne on mahdollista jonkun tulevan hallinnon, joka ei ehkä ole yhtä humaani ja suvaitsevainen, aikana kaivaa esille ja niitä voidaan hyödyntää mitä mielikuvituksellisempiin tarkoituksiin. Ja kaikki digitaalinen itse asiassa tallentuu, ainakin operaattoreiden järjestelmiin, jossa lain määrittelemien tietojen pitää nytkin olla viranomaisten käytettävissä tiettyjen määräaikojen ajan. Ja taas me luotamme. Luotamme siihen, etteivät operaattorit tallenna muuta kuin lain määräämät tiedot. Luotamme siihen, että operaattorit poistavat tiedot lain määräämän säilytysajan jälkeen. Ja luotamme siihen, etteivät tietoliikenneoperaattorit, KELA:n Kantaa ja kaikkia muita järjestelmiä, joihin enemmän ja vähemmän arkaluontoisia tietojamme on tallennettu, operoivat ja hallinnoivat tahot tieten tai tietämättään luovuta tietoja kolmansille osapuolille.
Niin luottivat Valvomon asiakkaatkin. Vaikka valvonta oli pettänyt jo vuosia sitten.
On naivia sanoa, ettei se minua haittaa, en tee mitään laitonta tai sopimatonta. Et ehkä teekään, nykyisen oikeuskäsityksen mukaan. Mutta jos se, mitä olet tehnyt ja sanonut, nostetaan esiin toisena aikana, toisenlaisten normien vallitessa, tai vaikka vain työpaikkaa hakiessasi rekrytoijalle, jonka arvot poikkeavat omistasi, voit olla liemessä. Demokraattisen yhteiskunnan ja oikeudenmukaisen hallinnon luotettavuus on yhtä heikko kuin sen heikoimman lenkin luotettavuus. Ja se heikoin lenkki on valtaan pyrkivä ja vallassa pysymistä tavoitteleva poliitikko tai virkamies, joka tunnustelee suuren yleisön mielipidettä kuin tuuliviiri tuulta.
Se kolmas uhka liittyykin sitten juuri tuohon ”suureen yleisöön”, mitä sillä sitten ikinä tarkoitetaankaan. Sosiaalinen media tekee kaikenlaisen vaikuttamisen helpoksi ja kustannuksiltaan naurettavan edulliseksi. Tätä hyödynnetään jo nyt sekä kaupallisessa vaikuttamisessa (mainonta, myynnin edistäminen, ostoboikotit…) että poliittisessa vaikuttamisessa. Näistä perinteiset kaupallisen ja poliittisen vaikuttamisen muodot on helppo tunnistaa, koska niissä pyrkimys saada henkilö valitsemaan tietty tuote, äänestämään tiettyä puoluetta tai poliitikkoa tai välttämään tiettyä liikeketjua tai ihmisryhmää tuodaan avoimesti julki, ja ihmisillä on mahdollisuus aktiivisesti tehdä päätös siitä, noudattaako kehotusta vai ei.
Hankalampaa tunnistaa, ja yhteiskunnalliselta kannalta paljon vaarallisempaa, on piilovaikuttaminen, jossa ihmisiin ja heidän mielipiteisiinsä pyritään vaikuttamaan niin, etteivät ihmiset itse tunnista vaikuttamista. Ilmiönä tämä ei ole uusi. Aikana, jolloin homoseksuaalisuus oli pahinta, mihin voi syyllistyä, saatettiin nousevasta poliitikosta kirjoittaa, että hän ei näytä olevan kiinnostunut vastakkaisen sukupuolen seurasta. Vihjaus vasemmistosympatioista merkitsi 1950-luvun Yhdysvalloissa uran katkeamista riippumatta siitä, olitko näyttelijä, toimittaja vai yritysjohtaja, eikä merkitystä ollut silläkään, oliko väite tosi vai ei. Sosiaalisen median ja valeuutisten aikakaudella mennään paljon syvemmälle. Kiusallisten henkilöiden mustamaalaamisen (Esimerkiksi tapaus Jessica Aro) lisäksi kokonaisia yhteiskunnallisia toimintoja (esimerkiksi rokotukset) ja ilmiöitä (kuten kuuluminen Euroopan unioniin, turvapaikanhakijat tai abstrakti taide) pyritään leimaamaan vaarallisiksi tai haitallisiksi joko täysin valheellisilla uutisilla tai todellisilla uutisilla ja tutkimustuloksilla, jotka on irrotettu alkuperäisestä kontekstistaan ja valjastettu tukemaan kokonaan toista agendaa. Kun ulkoasu on riittävän vakuuttava ja teksti vaikuttaa asiantuntevalta ja vakavasti otettavalta, lukijalle voi olla vaikeata tai jopa mahdotonta tunnistaa uutista valeuutiseksi.
Etenkin, jos yleissivistyksessä on puutteita.
Kun yleissivistävä koulutus sallii vain rusinoiden poimimisen pullasta ja vaatimustaso on sellainen, että kaikki sen halutessaan läpäisevät, useimpien yleissivistyksessä on aukkoja.
Ja näitä aukkoja hyödyntävät niin trollitehtaat kuin populistiset poliitikot ja heidän taustavoimansa.
Tavoitteena voi olla poliitikon tai puolueen äänimäärän kasvatus, epäluulon ja epäsovun kylväminen, hajaannuksen lisääminen ja maanpuolustustahdon heikentäminen, Euroopan unionin keskinäisen luottamuksen ja koheesion heikentäminen ja viime kädessä maaperän tekeminen otolliseksi fyysisille offensiiveille. Toisin sanoen vastustajan yhtenäisyyden ja puolustustahdon heikentäminen mahdollista tulevaa aseellista konfliktia ajatellen.
Mielenkiintoinen on myös mahdollisuus vaikuttaa infrastruktuuriin, sähkö- vesi ja viemäriverkostoihin, lento- juna- laiva- ja maantieliikenteeseen, tietoliikenteeseen – ylipäänsä kaikkiin nykyaikaisen yhteiskunnan toimintoihin – vaikka toiselta puolelta maapalloa. Sähkönjakelun katkaiseminen, veden ja jäteveden sekoittuminen ja liikenteen jumiutuminen viikoiksi voisi sulkea kokonaisia mantereita. Tähän mennessä on ollut muutamia kuvatun kaltaisia tilanteita, joiden aiheuttajiksi on esitetty taitojaan testaavia ja esitteleviä hakkeriryhmiä, mutta mitään vahvistusta tälle ei ole saatu.
Viidentenä digitaalisena uhkana voidaan pitää uuden teknologian suomaa mahdollisuutta taloudelliseen vaikuttamiseen monin eri keinoin. Paitsi että perinteiset taloudelliset rikosmuodot, kuten huijaus, petos ja kavallus ovat saaneet oma digitaaliset vastineensa, henkilöllisyyden anastaminen ja toisena henkilönä esiintyminen – jopa vahvoja tunnisteita käyttäen – antaa mahdollisuuden käyttää toisen henkilön määräysvaltaa erilaisissa liiketoimissa, ja joskus, tietyissä maissa, jopa yhtiökokouksissa. Tavoitteena voi olla suoran taloudellisen hyödyn lisäksi esimerkiksi kohteen maineen mustaaminen kilpailijan eduksi tai yrityksen arvon alentaminen valtaamisen helpottamiseksi. Sosiaalista mediaa voidaan käyttää pörssikurssien manipuloimiseen joko levittämällä positiivista tai negatiivista disinformaatiota tai suoraan sopimalla suuren joukon kesken tiettyyn osakkeeseen kohdistuvista toimista (esimerkkinä tästä Gamestopin ja seuraavana päivänä Nokian osakkeen ympärille kehkeytyneet tapahtumat). Näissä viime aikojen tapahtumissa kyse lienee ollut piensijoittajien vilpittömästä ideologisesta heräämisestä, mutta on helppo arvata, että myös valtiolliset tahot seurasivat tilannetta suurella mielenkiinnolla.
Joutuisihan länsimainen yhteiskunta totaaliseen kaaokseen, jos kurssit ensin nousivat huimasti ja siten romahtaisivat. Jos samaan saumaan sattuisi vielä Bitcoinin huima nousu ja sen jälkeinen romahdus, vapaa demokraattinen ja ihmisarvoja kunnioittava läntinen maailma olisi vain kuoliniskua vailla.
Monien viime vuosina ilmi tulleiden suurisuuntaisten poliittisten ja taloudellisten vaikuttamisyritysten jälkiä on voitu seurata Pohjois-Koreaan, Kiinaan ja Venäjälle.
Seuraava maailmanpalo saattaisi hyvinkin alkaa digitaalisella hyökkäyksellä, jolla ensin tuhotaan kohteen talous ja nostatetaan kansaa vallanpitäjiä vastaan, sitten lamautetaan infrastruktuuri ja lähetetään ne kuuluisat pienet vihreät miehet valtaamaan tärkeät kohteet, nostetaan hyökkääjään suotuisasti suhtautuvia dosentteja ja vaihtoehtoisen median miehiä valtaan ja otetaan maa haltuun ilman suurtakaan taistelua. Seuraava vaihe olisi sitten kerätä internettiin kertynyttä aineistoa hyödyntäen todennäköinen vastarinta-aines, joka eliminoidaan vähin äänin mutta oikean suuntaisia huhuja levittäen. Pelko huolehtisi siitä, että kansa itse vaientaisi loput toisinajattelijansa.
Tarvitaan vain hyökkääjä, jolla on riittävä tekninen ja miehistövalmius, ja joko sisä- tai ulkopoliittisia tarpeita ryhtyä offensiiviin.
Vaikka edellä oleva olikin puhdas spekulaatio, ei digitalisoituvassa maailmassa voi unohtaa digitaalista puolustusta. Ei sen enempää yksilön, yrityksen, valtion kuin Euroopan unioninkaan tasolla.
Olemmeko valmiita?
Artikkeli on kirjoitettu Euroopan unionin Erasmus + -ohjelman rahoittaman KA4HR -hankkeen puitteissa. Vastuu artikkelissa esitetyistä näkemyksistä on yksinomaan kirjoittajilla.
