Miksi työelämän taidot eivät kiinnosta?

Kari Lilja, TkT, Erikoistutkija; Sirpa Sandelin, TkT, Yliopettaja; Sanna Lindgren, projektityöntekijä

Musta kissa ja kalenterisivu "Perjantai, 13. päivä"

Perjantaina 13.11.2020 järjestettiin kaikkia taikauskoisia ennakkoluuloja uhmaten SAMKin perinteinen yrittäjyyspäivä, ajan tavan mukaisesti webcastina. Osapuilleen kaikki seuraajat ja osa esiintyjistäkin oli omien koneidensa äärellä. Kun ottaa huomioon sen, mitä kaikkea perjantaihin ja kolmanteentoista päivään liittyy, voitaneen todeta, että aineksia suurempiinkin ongelmiin oli olemassa. Vaikka emme olisikaan taikauskoisia, erilaisilla uskomuksilla ja sanonnoilla on joskus itseään toteuttava vaikutus. Ihmismieli vain toimii sillä tavoin. Onneksi nyt ei käynyt niin.

Tilaisuuden järjestelyistä ja esiintyjien valitsemisesta vastasivat opiskelijat. Seurasin neljän esiintyjän puheenvuoroja. Kaikista jäi korvien väliin kutkuttamaan pieniä yksityiskohtia. Ensimmäinen yrittäjä esimerkiksi esiteltiin ohjelmistoalan yrittäjänä, vaikka toimiala – siis se, mitä yritys asiakkaalle myi, olikin henkilökohtaista valmennusta ja siihen liittyviä palveluita ja sovelluksia, työkaluja tavoitteiden asettamiseksi ja niiden saavuttamisen seuraamiseksi. Lisäksi, ainakin esityksen mukaan, koodaaminen ostettiin pääosin alihankintana.

Yrittäjä itse määritteli itsensä alustatalouden toimijaksi.

Jäin miettimään alustatalouden määritelmää, ja sitä, milloin yritys voidaan määritellä alustatalouden toimijaksi. Alustatalous tarkoittaa sitä, että on olemassa jokin alusta, platform, jota joku yritys liiketoimintanaan tarjoaa, ja jota muut yritykset ja yrittäjät internetin välityksellä hyödyntävät omassa liiketoiminnassaan. Perinteisiä esimerkkejä alustataloudesta ovat esimerkiksi Amazon, Airbnb, Uber ja Baidu. Tämän yrityksen itsenäisille valmentajille tarjoamat palvelut mahtuvat kyllä alustatalouden määritelmän piiriin. Suoraan kuluttajille tarjottavien palvelujen ja ratkaisujen osalta olisin hieman varovaisempi.

Ruutukaappaus vanhasta videopelistä
Myös pelit voivat toimia alustoina joille muut alan yritykset tuovat tarjolle omia lisäpalikoitaan – maksua vastaan, tietty. Kuva by DavidRockDesign from Pixabay.

Toinen tästä esittelystä herännyt pohdinta koskee työntekijän määritelmää. Sosiaalisen median aikakaudella olemme saaneet huomata, että yhä useammalta nuorelta ja vähän vanhemmaltakin menevät sekaisin termit tuttu, toveri, kaveri ja ystävä. Perinteisesti tuttu on joku, jonka tunnet. Tiedät ainakin, kuka hän on, vaikka et ehkä edes tiedä oikeata nimeä, ja olet kerran tai pari jutellut hänen kanssaan. Toveri ja kaveri ovat henkilöitä, joihin sinulla on jokin yhteys, olette leikkineet samassa hiekkalaatikossa, käyneet samaa koulua, olleet ehkä jopa samalla luokalla, tai olette samassa työpaikassa. Ystävä on henkilö, jonka kanssa olet enemmän tekemisissä, tunnette toistenne hyvät ja huonot puolet, tiedätte, missä asioissa voitte luottaa toisiinne ja missä ette.

Kissa tassu silmillä
Kyllä hävettää… Kuva by Сергей Корчанов from Pixabay

Nyt nämä erot ovat kadonneet. Intiimejä tunnustuksia ja jopa rohkeita kuvia jaetaan sosiaalisessa mediassa ”tutuille” ja ”kavereille”, joille normaalielämässä emme lainaisi kolikkoakaan.

Jäin miettimään, onko alustatalous ja verkon mahdollistama yhteistyön helppous hämärryttänyt myös käsitteitä ”työntekijä”, ”yhteistyökumppani” ja ”alihankkija”. Jos yrittäjä ei osaa enää tehdä eroa ”työntekijän”, ”yhteistyökumppanin” ja ”alihankkijan” välillä, se voi käydä yritykselle kalliiksi esimerkiksi verotuksessa, vakuutuksissa ja mahdollisissa reklamaatiotilanteissa. Työntekijöinä pitää ja kannattaa esitellä vain ne henkilöt, jotka ovat palkkasuhteessa yritykseen ja sitoutuneet tekemään työnsä yrityksen johdon, ohjauksen ja valvonnan alaisena, tai joiden suoritus muuten on verottajan mielestä palkansaajaan verrattavaa epäitsenäistä työtä. Muiden tulee huolehtia itse veroistaan, vakuutuksistaan ja vastuistaan.

Muut ovat alihankkijoita tai yhteistyökumppaneita, sopimuksesta riippuen.

Kaksi seuraavaa yritystä jäivät mieleen siitä, että kumpikin kertoi, kuinka vaikeata nuorten työntekijöiden on sopeutua työelämän vaatimuksiin, tulla ajoissa töihin ja noudattaa annettuja ohjeita ja määräyksiä. Ehkä he eivät sanoneet sitä näin suoraan, mutta viesti oli kuitenkin tämä. Molemmat toivoivat, että SAMK ammattikorkeakouluna voisi antaa opiskelijoilleen selkeän ja yhtenäisen kuvan työelämän pelisäännöistä.

Se, minkä molemmat esiintyjät taisivat jättää pöytäkirjan ulkopuolelle, mutta minkä eräs yrittäjä lausui kerran kärjistäen ja voimasanojen kera, tuli väkisin mieleen esityksiä kuunnellessa: Ei voi olla työnantajan velvollisuus opettaa nuorelle työelämän pelisääntöjä. Jos nuorelle on 18 vuotta kerrottu vain hänen oikeuksistaan, mutta ei koskaan sitä, mitä velvollisuuksia hänellä on, on turhaa kuvitella, että hän yhdessä päivässä muuttuisi kiukuttelevasta kakarasta vastuulliseksi työtä tekeväksi aikuiseksi.

Kiukuttelevia lapsia
Kuin pahaiset kakarat… Kuva by iqbal nuril anwar from Pixabay.

Joskus se on jopa mahdotonta.

SAMK:ssa opetetaan työelämävalmiuksia jokaiselle opiskelijalle. Valitettavasti opintojakso, hyvästä sisällöstä huolimatta, kuuluu sarjaan ei-vois-vähempää-kiinnostaa. Moni opiskelija on todennut, että ”olen jo ollut työelämässä ja tiedän, miten siellä toimitaan, eikä tämä kurssi varmaan anna mitään uutta”.

Opintojakso ei ole edes alkanut ja näin todetaan kirkkain silmin!

Kurssilla käydään läpi myös työelämään liittyviä korkeimman oikeuden ennakkotapauksia. Eikö niistä muka opi mitään? Tuntuu siltä, että ei edes haluta ymmärtää, että niin työntekijä kuin pomokin voi esimerkiksi työtapaturman sattuessa joutua oikeuden eteen. Työelämäkokemusta omaaville on tarjolla erillinen ahotointitentti, jossa tämä työelämän oikeuksien, vastuiden ja velvollisuuksien tuntemus testataan. Valitettavasti yli 50 % ei läpäise tenttiä.

Kaupan kassalla, pankin tiskillä tai kaupungin puistotöissä kun ei opi sairaalan, rakennustyömaan tai konepajan pelisääntöjä.

Rakennusmiehiä katolla.
Eri töissä on eri säännöt. Kuva by 272447 from Pixabay.

Edellä sanotusta huolimatta kaikki kolme ensimmäistä yritystä ja niiden yrittäjät tuntuivat luottavan työntekijöihinsä ja olevan tyytyväisiä näiden panokseen, jota ilman yritykset eivät olisi nyt sitä mitä ovat. Se oli miellyttävää ja positiivista kuulla, ja uskon ja toivon, että he muistavat osoittaa kiitollisuutensa myös työntekijöilleen. Kiitos ei paljoa maksa.

Kiittämättömyys sen sijaan voi maksaa.

Liian moni yrittäjä on sitä mieltä, että työntekijä maksaa liikaa, ei tee mitään ja on täysin turhaa painolastia. Kun näiltä kysyy, miksi he sitten ovat palkanneet moisia, vastauksena on yleensä paha mulkaisu ja täydellinen hiljaisuus. Ilmeisesti ilmankaan ei pärjätä. Eräs 1980-luvulla tuntemani pienyrittäjä meni vielä pitemmälle. Kaikissa yrittäjien tapaamisissa ja koulutustilaisuuksissa ja jopa kahdenkeskisissä tapaamisissa hän haukkui kaikki kaksi työntekijäänsä. Nämä olivat varkaita, pahantekijöitä… jopa hänen miehensä nuo yrittivät varastaa. Aluksi kaikki kuuntelivat häntä myötätuntoisina, mutta kun samat jutut toistuivat kerrasta kertaan, kuulijat kaikkosivat. Samalla kaikkosivat potentiaaliset tukijat, se verkosto, jota ilman yrittäjä, etenkään pienyrittäjä, ei pärjää.

Ei pärjännyt hänkään.

Varpunen vie pähkinää pöydältä.
Mitä, eikö tämä ollutkaan minulle? Kuva by Eveline de Bruin from Pixabay.

Neljäs esiintyjä oli hänkin mielenkiintoinen. Elämänkaaren kuvausta olisi voinut lyhentää, ja keskittyä enemmän yrittäjyyteen, siihen, mitä hän tekee, ja miten hän tekee. Sokeana hän on paljon enemmän yhteistyökumppaniensa varassa, ja luottamuksen esimerkiksi tilitoimiston suuntaan on oltava vahvaa. Esityksestä ei käynyt selvästi ilmi, onko hän yrittäjä Saksassa vai Suomessa, vai toimiiko hän freelancer-periaatteella, mutta koska vakituinen asuinpaikka ymmärtääksemme on Saksa, voinemme olettaa, että myös yritys on saksalainen, jolloin hän saattaa tarvita tilitoimiston lisäksi Steuerberatenin, veroasiamiehen, palveluksia. Luottamuksen tarve kasvaa tällöin eksponentiaalisesti.

Toivotan hänelle onnea ja menestystä, sillä Saksan imun ja vetovoiman olen itsekin tuntenut nuorena.

Artikkeli on kirjoitettu Euroopan unionin Interreg BSR -ohjelman rahoittaman Inbets-hankkeen ja Erasmus+ rahoitteisen KAforHR-hankkeen puitteissa. Vastuu artikkelissa esitetyistä näkemyksistä on yksinomaan kirjoittajilla.

kuvassa ovat hankkeisiin osallistuvien tahojen logot

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *