Kari Lilja, TkT, Erikoistutkija; Sirpa Sandelin, TkT, Yliopettaja
Työpaikoilla on jo jonkin aikaa pohdittu, pitäisikö sukupuolittuneista ammatti- ja tehtävänimikkeistä luopua. Pohdinnan taustalla lienee ajatus siitä, että mies -loppuiset nimikkeet lähettäisivät viestiä siitä, että kyseiset ammatit ja tehtävät olisivat vain miesoletetuille suunnattuja. Uuden vivahteen tuohon keskusteluun tuo vaatimus niin sanotun sukupuolittuneen termistön poistamisesta myös koulujen, korkeakoulujen ja yliopistojen opetussuunnitelmista, oppimateriaaleista ja lukujärjestyksistä.
Enää ei saisi opettaa esimiestaitoja. Hyvä niin, olen itsekin jo vuosia puhunut alaistaitojen opettamisen puolesta.
Vaikka koulumme johto ei vielä olekaan tehnyt päätöksiä sukupuolittuneen termistön poistamiseksi koulumme kielestä, rohkenen tulevia päätöksiä ennakoiden poistaa kielenkäytöstäni ainakin seuraavan kappaleen ajaksi kaikki sukupuolittuneet termit, sikäli kun se on mahdollista. Ellei korvaavia sukupuolineutraaleja termejä ole olemassa, tulen käyttämään kaikissa sijamuodoissa ja niin yksikössä kuin monikossakin termiä janus. Valitsin januksen, koska se sopii mielestäni hyvin kuvaamaan asiaa, jolla on vähintään kaksi ilmentymää. Roomalaisten Janus-jumala kun oli kaksikasvoinen jumala.
Saapas nähdä, miten tämä onnistuu.
Perheeni ja sukuni, samoin, kuin monet muut perheet ja suvut, on ollut täynnä hyvin vahvoja ihmisiä, jotka ovat aikanaan pyörittäneet kotirintamaa, perhettä ja yrityksiä, elättäneet itsensä ja lapsensa suvun henkilöiden ollessa sodassa. Monet minun sukupolveni Isojanuksista olivat tällaisia. he olivat nähneet kolme sotaa, haudanneet monia lapsistaan alle kolmivuotiaina, hoitaneet omat ja vieraat lehmät, hevoset, siat ja lampaat, tai vaihtoehtoisesti tehneet töitä tehtaissa, toimistoissa ja kaupoissa, ajaneet raitiovaunua tai linja-autoja, hankkineet ehkä uuden kodin perheelleen vanhan kadottua alta, huolehtineet aviojanuksistaan näiden tultua kotiin sodan päättymisen jälkeen laihtuneina, kuihtuneina, vain varjoina entisistä salskeista henkilöistä. Minun Isojanukseni oli yksi heistä, ja kova janus. Vielä liki yhdeksänkymppisenä hän kaivoi perunat maasta tuumittuaan, ettei noista mukuloista siihen ole. Hän oli omanarvontuntoinen. Ja ylpeä itsestään ja sukupuolestaan. Jos olisin kutsunut häntä henkilöksi, olisin vielä täysikasvuisenakin saanut ympäri korvia. Takanapäinkin puhuimme hänestä kunnioittavasti. Hän oli meille, niin kauan kuin eli, Vanha Janus.
Jaa, etteikö tuosta saa mitään tolkkua. Saatatte olla aivan oikeassa. Katsotaanpa, mitä olisi pitänyt kirjoittaa.
Perheeni ja sukuni, samoin, kuin monet muut perheet ja suvut, on ollut täynnä hyvin vahvoja naisia, jotka ovat aikanaan pyörittäneet kotirintamaa, perhettä ja yrityksiä, elättäneet itsensä ja lapsensa suvun miesten ollessa sodassa. Monet minun sukupolveni isoäideistä olivat tällaisia. He olivat nähneet kolme sotaa, haudanneet monia lapsistaan alle kolmivuotiaina, hoitaneet omat ja vieraat lehmät, hevoset, siat ja lampaat, tai vaihtoehtoisesti tehneet töitä tehtaissa, toimistoissa ja kaupoissa, ajaneet raitiovaunua tai linja-autoja, hankkineet ehkä uuden kodin perheelleen vanhan kadottua alta, huolehtineet aviomiehistään näiden tultua kotiin sodan päättymisen jälkeen laihtuneina, kuihtuneina, vain varjoina entisistä salskeista urhoista. Minun isoäitini oli yksi heistä, ja kova täti. Vielä liki yhdeksänkymppisenä hän kaivoi perunat maasta tuumittuaan, ettei noista mukuloista siihen ole. Hän oli omanarvontuntoinen. Ja ylpeä itsestään ja sukupuolestaan. Jos olisin kutsunut häntä henkilöksi, olisin vielä täysikasvuisenakin saanut ympäri korvia. Takanapäinkin puhuimme hänestä kunnioittavasti. Hän oli meille, niin kauan kuin eli, Vanha Rouva.
Tarinaa, joka kokonaan kerrottuna olisi aika pitkä, olisi erittäin vaikea kertoa ilman selkeätä kieltä, joka ilmaisisi kuka kukin on ja mitkä ovat henkilöiden väliset suhteet. Sukupuolineutraaleilla termeillä se ei onnistuisi. Sukupuolittuneet tai sukupuoleen ja seksuaalisuuteen tavalla tai toisella liittyvät termit ja ilmaisut eivät ainoastaan täsmennä ja selvennä kieltä, vaan ne myös rikastavat sitä. Kansanperinne ja murteet sisältävät lukemattomia ilmaisuja, jotka ovat joko räävittömän suorasukaisia tai kiltinoloisia vihjailuja, joiden tulkinnassa vastuu jää kuulijalle. Nämä kielemme kukkaset elättävät tänä päivänäkin (tai ainakin elättivät ennen koronaa) koko joukon standup-koomikoita, muusikoita ja näyttelijöitä.
Paljaaksi riisutulla kielellä on vaikea edes viihdyttää.
Kysyin kerran työtoverikseni tulleelta asianajajalta, haluaako hän itseään siinä tehtävässä kutsuttavan lakimieheksi, lakinaiseksi vai lakihenkilöksi. Hänen vastauksensa oli aivan selkeä. Hän on lakimies, eikä hänen sukupuolensa vaikuta hänen tehtävänimikkeeseensä. Jos se vaikuttaisi, oltaisiin aika lähellä syrjintäkysymyksiä. Onko lakinainen tai lakihenkilö jotenkin vähempi- tai ylempiarvoinen kuin lakimies, tai jos mies -lopun käyttö (lakimies, esimies, palomies) kiellettäisiin, merkitsisikö se, että työnantaja näkee miehiin liittyvän niin paljon negatiivista arvovarausta, että oltaisiin lähellä ryhmään kohdistuvaa syrjintää. Tasa-arvo- ja perheasioihin sekä yritysjuridiikkaan erikoistunut asianajaja näki vakiintuneet ammattinimikkeet itsessään sukupuolineutraaleina. Keskustelu käytiin yli kaksitoista vuotta sitten. Sen jälkeen on paljon vettä virrannut Kokemäenjoessakin.
Voi olla, että hänen vastauksensa tänään olisi toinen.
Nykysuomi on kielenä hyvin sukupuolineutraali. Meillä on yksi ainoa kolmannen persoonan ihmistä tarkoittava pronomini, hän, ja lukijan ja kuulijan vastuulle jää kontekstin perusteella päätellä, keneen sillä kulloinkin viitataan. Kirjoittajien suomen kielen taidon vähitellen rappeutuessa se ei enää nykyään ole aina helppoa. Itse olen joskus jopa kaivannut muista kielistä tuttua he /she, er/sie tai han/hon – ilmaisua erottaakseni huonosti kirjoitetusta tekstistä, kenestä kulloinkin puhutaan.
Samat voimat, jotka suomessa kiskovat miestä pois tehtävistä, pyrkivät muissa kielissä poistamaan pronominien väliset erot. Suomenruotsissa siinä ollaan jo aika pitkällä. Hufvudstadsbladetkin kirjoittaa nykyään hen, eikä silloin aina käräjäuutisissa tiedä, tuomittiinko uhri vai raiskaaja.
Niin, no, voihan uhrikin olla mies, ja raiskaaja nainen.
Suomessa ei myöskään tehtävänimikkeissä ole enää samaa sukupuolittuneisuutta kuin muissa kielissä yleisesti vielä on. Me emme (enää) sano opettajatar, kuljettajatar, tanssijatar…, eikä meillä ole maskuliinisia tai feminiinisiä sanasukuja eikä niihin sidottuja erimuotoisia adjektiiveja. Nämä pahennusta herättävät -mies -loppuiset ammattinimikkeetkin ovat käännöksiä, joiden mies -loppu on ainakin osittainen käännösvirhe. Useissa kielissä kun ”man” tarkoittaa paitsi maskuliinista henkilöä, myös yleissanana epämääräistä ihmiskunnan edustajaa, joka voisi olla mies tai nainen.
Periaatteessa voisi siis olla aivan sama, poistetaanko sanastostamme esimies, palomies, lakimies ja vastaavat sukupuolittuneiksi koetut ilmaisut.
Toisaalta. Kielessämme on sanoja, jotka ovat lähtökohtaisesti sukupuolineutraaleja, mutta joille historian havina ja omat kokemuksemme ovat antaneet maskuliinisen oletusmerkityksen. Kun puhutaan johtajasta tai päälliköstä, useimmat olettavat edelleen, että puhutaan miespuolisesta henkilöstä, vaikka hän yhä useammin on nainen. Yrittäjän ja sukupolvenvaihdoksessa yritystä jatkavan henkilön oletetaan helposti myös olevan mies. Yrityksen oletetaan siirtyvän isältä pojalle, vaikka Inbets-projektin puitteissa mekin olemme saaneet havaita, että yhä useampi sukupolvenvaihdos tapahtuu isältä tyttärelle.
Tulisiko, erheellisiä olettamuksia välttääksemme myös termit johtaja, päällikkö, yrittäjä, jatkaja, ja monet muut, joissa on historian luomaa maskuliinista taakkaa, korvata uusiosanoilla?
Kenties. Mutta…
Ja nyt tullaan siihen, mistä aloitimme: Kuinka pitkälle haluamme mennä. Poistammeko sanavarastostamme myös miehet ja naiset, tytöt ja pojat, äidit ja isät, pojat ja tyttäret, veljet ja siskot, isoäidit ja isoisät, langot ja kälyt, tädit, sedät ja enot, vävyt ja miniät… Kaikkiin näihin liittyy sukupuoli, joka välittää samalla tietoa siitä, missä suhteessa kukin on toisiin nähden. Kuhunkin nimitykseen liittyvät arvovaraukset jokainen luo itse, omien kokemustensa, ja oman roolinsa osalta myös oman käyttäytymisensä, kautta. Ja jokainen sukupuolittunut tai sukupuolta kuvaava termi voi loukata, hämmentää ja aiheuttaa ahdistusta niissä, jotka eivät koe olevansa sinut biologisen sukupuolensa kanssa.
Mutta loukata ja hämmentää voi myös sukupuoleton kieli.
Vaikka onkin totta, että sukupuoli ei ole enää, eikä ole koskaan ollutkaan, yksinkertainen, mustavalkoinen, kaksinapainen määritelmä, vaan laaja skaala variaatioita kahden stereotypian välillä, miten kerromme lapsillemme heidän kehoistaan ja niihin liittyvistä eroista, jos meillä ei enää ole kahta sukupuolta kuvaavia käsitteitä? Miten tuemme heidän aikuistumistaan, jos meillä ei enää ole siihen kieltä? Tytöillä ja naisilla on oikeus olla, ja heidän tulisi olla, ylpeitä omasta sukupuolestaan, naiseudestaan. Sama oikeus on kuitenkin myös pojilla ja miehillä – ja samoin tietysti muilla sukupuolilla – mutta kasvavilla pojilla se voi olla aika haastavaa, jos heidän unelma-ammatistaan yhtäkkiä poistetaan se loppuliite, jonka useimmat heistä ymmärtävät tarkoittavan heidän tulevaa minuuttaan. Sillä kukapa ei isona olisi halunnut olla palomies.
Sääliksi käy tulevia sukupolvia, jos niitä enää sikiää, ja heidän vanhempiaan.
Artikkeli on kirjoitettu Euroopan unionin Erasmus + -ohjelman rahoittaman KA4HR ja Interreg BSR -ohjelman rahoittaman Inbets -hankkeen puitteissa. Vastuu artikkelissa esitetyistä näkemyksistä on yksinomaan kirjoittajilla.
