Uhkaako digitalisaatio luonnonvarojamme?

Kari Lilja, TkT, Erikoistutkija; Sirpa Sandelin, TkT, Yliopettaja

Seurasin Sitran rahoittaman Digitalisaatio ja luonnonvarat -raportin julkistustilaisuutta, jossa puhujina oli sekä raportin tekijöiden eli Geologian tutkimuskeskuksen (GTK), Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) valtion teknillisen tutkimuskeskuksen (VTT), että kaivos- ja elektroniikkateollisuuden edustajia. Mukana oli noin kaksisataa alan asiantuntijaa, joten itse julkistusta ja raporttia antoisampaa olikin seurata käytyä keskustelua. Raportin jokainen voi lukea yllä olevasta linkistä, joten keskitynkin tässä tuohon keskusteluun, joka jakautui kolmeen pääsäikeeseen.

laaja avokaivos penkereineen on salpaava näky.
Uusiutumattomien luonnonvarojen käyttö jättää aina arpia. Kuva by Free-Photos from Pixabay.

Keskustelijat totesivat, että kuluttajan on vaikea tehdä ostopäätöstä tuotteen kestävyyden ja kiertotalouden näkökulmiin perustuen. Digitaalisten laitteiden taloudellinen kestoaika on hyvin lyhyt, vaikka käyttäjä pyrkisi käyttämään tuotteet loppuun. Vaikka tekninen ikä olisi pitkäkin, eli tuote sinällään kestäisi isältä pojalle, laitteen teho, muisti ja muut ominaisuudet käyvät liian pieniksi parissa vuodessa, joskus nopeamminkin. Valmistajalle ei ole mielekästä tehdä tuotetta yhtään kauemmin kestäväksi kuin mitä tuotteen järkevä ja taloudellinen käyttö edellyttää. Jotta tuotteen käyttöikää saataisiin pidennettyä, tulisi katse kohdistaa teknisen suunnittelun ja toteutuksen lisäksi ohjelmien ja palvelujen suunnitteluun ja toteutukseen sekä markkinointiin.

Yritykset toimivat markkinoiden ehdoilla, joten kuluttajavetoiselle ohjaukselle, jolla vaikutetaan yritysten omaan toimintaan. on suuri tarve. Jatkossa kuluttajan tulisi kyetä tekemään valistunut valinta ja ostaa tuote, joka kestää pidempään, ja joka on vielä oman käytön loputtua kierrätettävissä. Tämä havainto nostaa esille muutamia kysymyksiä:

  • Miten kansalaiset tai kuluttajat voivat, ja voivatko ylipäänsä, vaikuttaa älypuhelimien ja muiden laitteiden kestävyyteen?
  • Miten markkinoilla vaikuttavia voimia ohjataan?
  • Mitä asiakas voisi kysyä ostaessaan älytelevisiota ja/tai älypuhelinta?
  • Miten saadaan kysyntää ja siten painetta kestävämmille, korjattaville ja helpommin kierrätettäville tuotteille?

Viimeiseen kysymykseen EU on jo antanut oman vastauksensa. EU:n ekosuunnitteludirektiivi edellyttää, että laitteiden korjattavuutta, kierrätettävyyttä ja kestävyyttä parannetaan jatkuvasti. Korjattavuuteen liittyvät määräykset astuvat voimaan liukuvasti lähivuosien aikana. Määräykset tulevat edellyttämään, että laitteet on kyettävä avaamaan korjaamista varten ja tietyt osat on voitava irrottaa. Lisäksi saatavilla tulee olla varaosia ja korjausohjeita.

Muitakin kuin vanhoja auton osia tarvitaan.
Jatkossa varaosia on löydyttävä myös moderneimpiin laitteisiin. Kuva by Bernd Hildebrandt from Pixabay.

Vanhojen laitteiden kierrätyksen osalta todettiin, että kenties suurin haaste omien laitteiden kierrätyksessä on a) tiedon talteen saaminen ja b) poistaminen rikki menneestä laitteesta. Se vaatii tavalliselta kuluttajalta osaamista ja vaivannäköä ja voi olla kallista, jos joutuu turvautumaan ulkopuoliseen apuun. Panttisysteemi ja kierrätyspisteen yhteydessä sijaitseva ilmainen datan pelastus- ja puhdistuspalvelu tekisi prosessista kuluttajille helpomman.

Laitteiden kierrätykseen liittyen keskusteltiin myös laitteiden sisältämien arvometallien talteen otosta ja jalostamisesta. Valmistajat tietävät kuinka paljon ja mitä metalleja laitteet sisältävät, mutta siitä eteenpäin tieto katoaa toimitusketjusta, eikä myyjillä tai kuluttajilla ole tätä tietoa. Valmistajat voivat myös tilata komponentteja muilta valmistajilta, ja siinä yhteydessä saattaa tieto komponenttien sisältämistä materiaaleista kadota. Keskustelussa pohdittiin, mitä voitaisiin tehdä, jotta arvokkaat metallit saadaan jatkossa talteen paremmin? Tarvitaanko ensisijaisesti asennemuutosta, toimintatapamuutoksia, ohjauskeinoja ja/vai uutta kierrätysteknologiaa? Miten voitaisiin edetä kohti kestävämpää digitalisaatiota?

Yhtenä nykyjärjestelmän peikkona nähtiin uusiomateriaalivirtojen valuminen alueille, joilla raaka-aineiden erottaminen on halvempaa ja ympäristömääräykset löysempiä. Markkinat ovat viime vuosina keskittyneet voimakkaasti, mikä lisää riskiä uusiomateriaalivirtojen suuntautumisesta pois Suomesta ja EU-alueelta. Tätä voitaisiin torjua lisäämällä kotimaisia investointeja ja tukemalla pieniä paikallisia toimijoita. Suuret maailmanlaajuiset toimijat pyrkivät tuotannollisista syistä nimenomaan raaka-ainekierrätykseen, kun taas pk-sektorin toimijoilla on enemmän mahdollisuuksia laitteiden uusiokäytön edistämiseen, joten paikallisten toimijoiden tukeminen voisi edistää myös jätedirektiivin tavoitteita. Kiertotalouden arvonluonnin kannalta olisi tärkeätä käyttää laitteet joko kokonaan tai osittain uudelleen uustuotannossa. Raaka-ainekierrätyksen pitäisi olla vasta se toiseksi viimeinen vaihtoehto ennen kaatopaikalle vientiä. Toisaalta huomautettiin, että sähkö- ja elektroniikkalaitteiden tuottajavastuujärjestelmän näkökulmasta taloudellista hyödyntämispotentiaalia sisältävien SER-romujen ohjautuminen epävirallisiin kanaviin on käytännössä vaikeasti torjuttavissa.

Rikkinäisellekin elektroniikalle voi löytyä uusi elämä.
Käyttökelpoisten osien kierrätys on kannattavampaa kuin pelkkä raaka-aineiden erottelu. Kuva by kalhh from Pixabay.

Kannattavinta kuluttajajätteen materiaalikierrätys on tiheästi asuntuilla alueilla, joilla tuotetaan paljon jätteitä. Teollisissa jätteissä luokkia on erilaisia: Osa tasaisista ennustettavista prosesseista tuottaa käyttökelpoisia toisiomateriaalivirtoja. Näissäkin on vaikea luoda kannattavaa kotimaista kierrätystä pienille määrille, koska investointien vaatima teknologia on usein hyvinkin kallista, ja kierrätys vaatisi sekä osaamista että teknologiaa. Tällaisten jätejakeiden kierrätys on järkevää vain suuressa mittakaavassa. Toisaalta meillä on erityisosaamista, jolla voidaan luoda hyvinkin kysyttyä kierrätysmateriaalituotantoa. Esimerkkinä tästä mainittakoon akkukierrätys ja kriittisten materiaalien talteen otto. Arvokkaiden metallien talteenotto ja pitäminen kierrossa on myös huoltovarmuuskysymys.

Perus- ja arvometallit saadaan hyvin talteen, ja niiden kierrätysaste onkin korkea. Ongelmaksi tulevat erityisesti harvinaiset maametallit, joiden kierrätysaste jää alle 1 %, ja joiden tuotantomäärät ja varannot ovat kriittisellä polulla.  Harvinaisten raaka-aineiden käytön priorisointiin voisi kiinnittää huomiota enemmän, ja kriteerinä tulisi olla prioriteetin antaminen ensisijaisesti sellaiselle käytölle, jolla pyritään hillitsemään ilmastonmuutosta ja luontokatoa.

Jalo- ja puolijalokivet loistavat värikkyydessään.
Korukivet eivät varmaankaan ole prioriteetin kärkijoukoissa. Kuva by Aldk from Pixabay.

Kolmas asia, jota keskusteluissa sivuttiin, oli SCIP-tietokanta (Substances of Concern In articles as such or in complex objects (Products) established under the Waste Framework Directive (WFD)), ja tuotepassit, joiden soveltuvuutta kierrätyksen helpottajiksi ja kuluttajien ja alan toimijoiden tietoisuuden lisääjiksi pohdittiin. Kommenttien perusteella SCIP- tietokanta kaipaa vielä kehittämistä, jotta se hyödyttäisi kierrätystoimijoita. Sen sijaan tuotepassien käytön laajentaminen myös elektroniikkatuotteisiin tuoteryhmiin voisi auttaa kierrätyksen kannalta oleellisen tiedon pysymiseen tuotteen mukana. Tuote/materiaalipassit ja niiden hyödyntäminen edellyttävät kuitenkin tiedonjakoa ja avoimia rajapintoja, jolloin standardisoidut tiedonjakomenetelmät ja erilaisten digitaalisten järjestelmien välinen yhteistyö nousevat olennaisen tärkeiksi. Digitaalinen tuotepassi (digital product passport) on EU-tason aloite, ja siihen liittyvä pilottihanke elektroniikkalaitteille on käynnissä.

Sekä panelistien puheenvuorot että käyty keskustelu antavat kuvan monimutkaisesta kokonaisuudesta. Digitalisaatiota (aineellisesta näkökulmasta tarkasteltuna) toteuttaa globaali arvoketju, jonka kaikki osapuolet tulisi saada mukaan kestävyyssiirtymään. Mukaan siirtymään pitää saada myös uusiutuvan energian tuotantolaitteita valmistavat arvoketjut, sillä näitä tuotteita koskee sama haaste –materiaalien kehittäminen ja tuotteiden suunnittelu kestäviksi, huollettaviksi ja korjattaviksi siten, että arvokkaat metallit saadaan laitteiden elinkaaren lopussa talteen ja säilymään käytössä. SYKE, GTK, VTT, Luke ja Aalto ovat käynnistäneet tähän liittyen Akatemia-rahoitteisen hankkeen.

Tuulivoima on osa uusiutuvia energianlähteitä.
Puhutaanpa myös energiasta. Kuva by Lukas Bieri from Pixabay.

Kun puhutaan digitaalisuudesta ja ympäristöstä, on hyvä muistaa myös energian rooli digitaalisten laitteiden suunnittelussa, valmistuksessa ja käytössä.  Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA ja Aalto-yliopisto ovat Sitran rahoittamana selvittäneet ICT-sektorin sähkökulutusta. Arvion mukaan ICT-sektorin sähkönkulutus voi vuonna 2030 nousta jopa 14 % kaikesta sähkönkulutuksesta. Onko luku laskettu nykyisten käyttötrendien mukaan, vai onko siinä huomioitu muun energiankäytön laskun aiheuttama kasvupaine sähköenergian tuotanto- ja käyttömääriin, ei käynyt kommentista ilmi. Kiertotalouden osalta ei myöskään ole erillistä arviota, mutta kierrätysmateriaalien käyttö laitteiden materiaalina kuluttaa kuitenkin huomattavasti vähemmän energiaa kuin neitseellisten materiaalien käyttö. Oman haasteensa energiataloudelle ja ympäristölle tuo siirtyminen yhä huonompitasoisiin malmioihin, joissa metallipitoisuudet ovat pienempiä, jolloin myös malmien kaivamisen ympäristövaikutukset ja energian tarve tulevat kasvamaan.

Digitalisoituminen on osa EU:n 2030 -strategiaa. Se ei kuitenkaan ratkaise perustavanlaatuisia kysymyksiä maapallon resurssien riittävyydestä ja ilmaston lämpenemisestä, ellei näitä kysymyksiä oteta huomioon ketjun joka portaalla suunnittelusta kierrätykseen ja uusiokäyttöön.

Pingviinit selviytyvät karuissa olosuhteissa vain ryhmänä
Kauhuskenaarion torjuminen vaatii laajaa yhteistyötä. Kuva by Wolfgang Sauck from Pixabay.

Artikkeli on kirjoitettu Euroopan unionin Erasmus + -ohjelman rahoittamien WWW&CE ja KA4HR-hankkeiden puitteissa. Vastuu artikkelissa esitetyistä näkemyksistä on yksinomaan kirjoittajilla.

kuvassa ovat hankkeisiin osallistuvien tahojen logot

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *