Lean osa 2: Perinteinen johtamisen arvoketju on käännetty toisin päin.

Paula Salminen, Artenomi; Kari Lilja, TkT, ErikoistutkijaSirpa Sandelin, TkT, Yliopettaja

Lean-ajattelu haastaa myös perinteisen näkemyksen johtamisesta. Kun kehittäminen ennen perustui ylhäältä alaspäin valuvaan viisauteen, Lean-ajattelussa asia nähdään toisin. Työntekijöiden mielipiteet ja ajatukset tuotantoketjun toimivuudesta luovat perustan kehitystyölle, koska työntekijät ovat viime kädessä se taho, joka vastaa tuotteen valmistuksesta ja tuntee tuotteen ja prosessin parhaiten. Ilman työntekijöiden panosta kehitystyö perustuisi pitkälti pelkkään teoriaan.

Mehiläiset täyttävät hunajakennoja.
He tietävät parhaiten, kuinka hunajaa tehdään… Kuva by PollyDot from Pixabay.

Lean-ajattelussa kunnioitus ja luottamus ovat tärkeitä tekijöitä yrityksen johtamisessa, koska näiden ominaisuuksien avulla työntekijät voidaan sitouttaa mukaan muutokseen. Työntekijän tulee tuntea, että hänen mielipiteensä on tärkeä eikä hänen työtään kontrolloida vain sen takia, että siinä olisi jotain kritisoitavaa. Tämän mahdollistaminen vaatii nöyryyttä niin johdolta kuin työntekijöiltä.

Rakennushankkeen eri osapuolien integrointi on yksi muutoksen tärkeimmistä edellytyksistä.

Lean-ajattelu, kuten myös elinkaari- ja allianssimalli, pyrkivät muuttamaan tavanomaista rakennushankkeen toteutusmallia. Perinteisessä toteutusmallissa rakennushanke on kokonaisuus, joka koostuu erilaisista ryhmistä. Jokaiselle ryhmälle annetaan oma tehtävä, joka ryhmän tulee toteuttaa tiettyjen kehyskriteerien puitteissa. Perinteinen rakennushanke on kuin peliturnaus, jossa eri joukkueet pelaavat toisiaan vastaan. Tämä ei ole ollut itse tuotantoprosessia hyödyttävää, koska yhteishenki on ollut joukkuekohtaista. Perinteisen mallin sijaan Lean-ajattelussa on pyritty sitouttamaan ja osallistamaan eri osapuolia keskinäiseen yhteistyöhön. Rakennushankkeeseen osallistuvista on muodostettava yksi joukkue, jolla on yksi tavoite. Joukkueen tavoin kaikki vastoinkäymiset ja onnistumiset jaetaan. Näin saadaan nostettua tuotteen arvoa ja eliminoitua hukkaa, jota voi syntyä esimerkiksi puutteellisen viestinnän takia.

Työmaavastaava vihaisena piirustus kädessään.
Miksei kukaan kertonut, että… Kuva by Jarmoluk from Pixabay.

Lean-ajattelu on teoreettinen ajatusmalli, jossa käytännön toimivuus on aina ratkaiseva tekijä.

Lean-ajatusmalli sopii parhaiten tehdasmaiseen tuotantoprosessiin, joka perustuu toistolle. Lean-ajattelun toteuttaminen korjausrakentamisessa on todennäköisesti haasteellisempaa kuin uudisrakentamisessa. Lisäksi Lean-ajattelun toteutuminen vaatii kaikkien osapuolien sitoutumista asiaan niin uudisrakennushankkeessa kuin korjausrakentamisessakin. Hankkeessa eri yrityksien sitouttaminen on ehkä selkeämpää, koska yrityksen hyödyt hyvin onnistuneesta hankkeesta ovat konkreettisempia. Haasteena toteutumiselle saattavat olla inhimilliset tekijät kuten yrityksen työntekijöiden motivoiminen ja sitouttaminen Lean-ajatteluun.

Jokainen yritys koostuu erilaisista työntekijöistä. Jokaisella työntekijällä on omat syynsä käydä töissä. Toisilla motivaationa voi olla raha ja toisille taas työ voi tarjota jotain merkityksellisempää. Suoritesidonnainen palkkio voi toimia motivaationa joillakin, mutta ei välttämättä kaikilla. Erilaisten palkkiomallien riskinä on eriarvoisuuden lisääntyminen työntekijöiden keskuudessa. Materiaalitehokkuus ei myöskään ole työntekijän kannalta niin oleellista, koska työntekijä ei välittömästi kärsi niihin liittyvistä tappioista. Tässä vaiheessa puntaroidaankin yrityksen johtohenkilöiden kykyä toimia joukkueen valmentajina ja saada kaikki pelaajat pelaamaan osana joukkuetta.

Toisaalta työn merkitystä ei tule liiallisesti korostaa. Nykyaikana työ ei jää enää tehtaan porttien taakse, vaan se kulkeutuu mukanamme kotiin etätyön ja erilaisten sovellusten muodossa. Sovellusten käyttäminen voi lisätä yrityksen viestintää, mutta se voi myös lisätä työhön liittyvää ahdistusta. Toisinaan yrityksen olisikin hyvä pohtia, mihin vedetään työn ja yksityisyyden raja.

Työtä sohvalla pyyhe ja teemuki vieressä
Työ seuraa meitä lähes minne vain. Kuva by Anrita1705 from Pixabay.

Lisäksi työn määrä on pidettävä kohtuullisena, jotta työntekijöiden työkuormitus ei lisäänny. Yrityksen kehittäminen on aina tärkeää, mutta kuten alussa mainittiin, rakentaminen perustuu inhimilliseen työpanokseen. Lean-ajattelun pyrkimyksenä on täydellisyys, mutta todellisuudessa se on mahdotonta saavuttaa. Vaikka Lean-ajattelun haasteena ovat inhimilliset tekijät, voidaan ne oikealla tulkinnalla kääntää yrityksen vahvuudeksi.

Lean on ajatusmalli, jossa jokaisen yrityksen on löydettävä omat oivalluksensa.

Artikkeli on kirjoitettu Euroopan unionin Erasmus+ -ohjelman rahoittaman WWW&CE-hankkeen puitteissa. Vastuu artikkelissa esitetyistä näkemyksistä on yksinomaan kirjoittajilla.

kuvassa ovat hankkeisiin osallistuvien tahojen logot