Those were the days, my dear…


Kari Lilja, TkT, Erikoistutkija; Sirpa Sandelin, TkT, Yliopettaja

Normaalisti tuohon lauluun eksyessäni korvissani alkaa soida kertosäkeen suomenkielinen versio ”oi niitä aikoja, oi niitä aikoja…”. Päivi Paunun tunnetuksi tekemä mollivoittoinen slaavilaiseen romanssiin perustuva mutta puhtaasti angloamerikkalaista alkuperää oleva suomenkielinen iskelmä palauttaa mieleeni nuoruuteni ensimmäisen kantapaikan, jossa kaikki keskenään olivat ystäviä. Aikoja sitten palaneen ravintolan ovet on menneisyys todella sulkenut.

Nyt korvissani kuitenkin soi iskelmän englanninkielinen alkuperäisversio, ja mieleen tulee ravintola Pietarissa, silloisessa Leningradissa, 1980-luvun puolivälissä. Ei mikään kansankuppila vaan sikäläisen mittapuun mukaan todellinen huippupaikka, johon isäntämme meidät johdattivat illalliselle. Ohjelma oli hyvin slaavilaisvoittoista, balalaikkaorkesteria, upeita värikylläisiä esityksiä ja loistavia laulajia. Taiteilijoitahan Leningradissa riitti. Valtaosa ohjelmasta oli perinteistä venäläistä ja slaavilaista kansanmusiikkia, Kalinka, Kalinka, Kalinka maja kuultiin moneen kertaan, ilmeisesti ripaska ei sujunut muiden laulujen tahtiin yhtä hyvin.

Venäläinen pari kansallispuvuissaan tanssimassa.
Venäläiset kansantanssit värikkäine pukuineen ovat näyttäviä spektaakkeleita. Kuva by Дмитрий Белокерницкий from Pixabay.

Kuultiin myös toisen maailmansodan aikaista ja myöhempää neuvostoliittolaista musiikkia, jonka teemana yleensä oli synkkä yö, aro aava ja rauhaton maa, pohjaton kaipuu, vastuu tovereista, huoli rakkaasta ja kuoleman jatkuva läsnäolo sekä nousevan aamun ja elämän rakastaminen. Mutta kappale, joka tuon illan tuo aina mieleeni, oli tuo Gene Raskinin englanniksi sanoittama ja omima venäläinen romanssi ”Dorogoi dlinnoyu” (”Дорогой длинною” – ”Pitkällä tiellä”) jonka nimellä ”Those were the days” teki tunnetuksi Mary Hopkins. Neuvostoliittolaisia taiteilijoita ei epäilyttänyt laulaa iskelmää englanniksi, vaikka kyseessä melodian varastamisen lisäksi oli kohtuullisen selkeä kulttuurinen omiminen.

Jonkun laulajattaren rastaletit tai pukeutuminen saamenpukuun ovat pieniä sen rinnalla, mitä Kansojen sulatusuuni on kulttuureillemme tehnyt.

Saamelaisperhe perinteisissä asuissaan kodan edessä.
Saamelaiset ovat muiden alkuperäiskansojen tapaan alkaneet pitää tiukasti kiinni siitä, mitä heillä on jäljellä omasta kulttuuristaan ja identiteetistään. Kuva by WikiImages from Pixabay

Miksi kyseinen kappale sitten alkoi soida korvissani näin monen vuoden jälkeen? Olemme lähdössä ensimmäiselle työmatkalle Baltiaan koronaepidemian puhkeamisen jälkeen, eikä mikään enää ole niin kuin ennen. Ja toisaalta, tilanne muistuttaa matkustamista samoihin Baltian maihin silloin, kun ne olivat osa suurta ja mahtavaa Neuvostoliittoa: Paperia ja propyskaa täytyy hankkia, jos monenlaista. Joka rajalle on tehtävä omat selvityksensä ja vakuutuksensa, selvitykset on tehtävä 48 tunnin kuluessa ennen rajan ylitystä ja muodot ja toteutukset eivät ole ainakaan yhtenäisiä.

Matkustaminen yhdentyvässä Euroopassa on – Schengen sopimuksesta huolimatta – vaikeutunut aina, kun maailmalla on tapahtunut jotain, joka on lisännyt kansalaisten pelkoa ja ahdistusta. Syyskuun 11. vuonna 2001 oli tuossa eräänlainen vedenjakaja. Matkustaminen, ja etenkin lentomatkustaminen, ei koskaan toipunut kaksoistornien sortumisesta. Toinen samanlainen vedenjakaja saattaa olla Covid-epidemia ja sairauden pelko yhdistettynä ilmastonmuutokseen ja ilmastoahdistukseen. Korona-epidemian alkuvaiheessa matkustaminen lopahti kokonaan, lentoyhtiöitä putosi ja toiset muuttivat matkustajakoneita rahtikoneiksi pysyäkseen edes jotenkin ilmassa. Nyt lentomatkustaminen ja matkustaminen ylipäänsä on alkanut elpyä, mutta jatkuuko kehitys, ja kuinka kauan, on vielä arvoitus. Matkustamisen huomattavalla vähenemisellä ja ihmisten sulkeutumisella omien rajojen, oman kulttuurin ja samat arvot omaavien joukkoon voi kuitenkin olla ennakoimattomia vaikutuksia.

Eristäytyminen lisää vieraan ja oudon pelkoa, älyllistä sisäsiittoisuutta, uusien ideoiden ja toimintatapojen vieroksumista ja toisien pois sulkemista – myös taloudessa ja liike-elämässä.

Erikoisen värinen kala ui harmaata kalojen joukkoa vastaan.
Ulkopuoliseksi voi joutua vaikka vastavirtaan uimalla tai väriä tunnustamalla. Kuva by Gerd Altmann from Pixabay

Käpertyminen sisäänpäin, ennakkoluulojen ruokkiminen, vanhojen ideoiden lämmittely, kotikutoisuus ja vierasta alkuperää olevien ideoiden kitkeminen eivät kuitenkaan ole kovin hyvä strategia tilanteessa, jossa niin uusien virusten ja virusmuunnosten kuin ilmastonmuutoksenkin torjuminen ja kestävän kehityksen kaikkien teemojen huomioon ottaminen kaikissa aktiviteeteissamme, myös bisneksessä, vaatisi luovuutta, ennakkoluuloja, rohkeata ajattelua ja – ennen kaikkea – yhteistyötä ihmisten, kulttuurien ja valtioiden välillä.

Matkamme aiheena ovat osallistumiset Inbets+ ja WWW&CE – hankkeiden konferensseihin ja työkokouksiin. Hankkeissa yritetään kansainvälisellä yhteistyöllä löytää innovatiivisia toteutuksia sukupolvenvaihdoksiin ja kiertotaloutta tukevia innovatiivisia ratkaisuja veden, jäteveden ja jätteiden käsittelyyn. Vaikka olemme kokoustaneet verkon välityksellä useampia kertoja näiden kahden vuoden aikana, kokemukset ovat osoittaneet, että todelliseen yhteistyöhön, yhteistyön tukemiseen ja parantamiseen tarvitaan myös kasvokkain oloa, tapaamisia ja läsnä oloa.

Niitä ei korvata hymiöillä tai muilla emoij-ikoneilla.

Lapset punovat koreja yhdessä.
Aito yhteistyö syntyy läheisyydestä. Kuva by Toàn Lê from Pixabay

Artikkeli on kirjoitettu Euroopan unionin Erasmus + -ohjelman rahoittaman WWW&CE -hankkeen ja interreg BSR ohjelman rahoittaman Inbets+-hankkeen puitteissa. Vastuu artikkelissa esitetyistä näkemyksistä on yksinomaan kirjoittajilla.

kuvassa ovat hankkeisiin osallistuvien tahojen logot

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *